Suoraan sisältöön

Kategorian Indiana Jones 5 uutiset

Kategoriassa Indiana Jones 5 on 22 uutista.

Indiana Jones and the Dial of Destinyn traileri julkaistu

Internetissä velloneet huhut ovat totta ja viidennen Indiana Jones -elokuvan nimi on englanniksi Indiana Jones and the Dial of Destiny. Jäämme jännityksellä odottamaan saako elokuva myös suomalaisen nimen vai käytetäänkö nykytrendin mukaisesti vain englanninkielistä nimeä.

Elokuvan traileri julkaistiin tänään Brasilian CCXP-tapahtuman yhteydessä. Traileri pohjautuu pitkälti aiemmin D23:ssa nähtyyn videopätkään. Trailerilla esiintyy myös pienen kasvojenkohotuksen saanut Indiana Jonesin uusi logo. Kristallikallon valtakunnan markkinointimateriaalissa nähtiin myös hieman alkuperäisestä eronnut logo, joka kuitenkin vaihdettiin julkaisujulisteeseen takaisin vanhan malliseksi. Jää nähtäväksi käytetäänkö tätä myös lopullisessa elokuvassa.

Indy 5:n alkukohtaus paljastettu

Empire jatkaa uusien Indiana Jones 5 -tietojen vahvistamista. Indiana Jones on tunnettu James Bond -tyylisistä alkukohtauksista joissa Indy on edellisen seikkailunsa lopussa. Empire vahvistaa nyt aiempia huhuja ja kertoo, että kohtaus sijoittuu vuoteen 1944 ja siinä esiintyy digitaalisesti nuorennettu Harrison Ford. Ohjaaja James Mangold, tuottaja Kathleen Kennedy ja Ford kehuvat että uusi kohtaus on aivan kuin vanhoista 80-luvun elokuvista. Jopa nahkatakki on jäljennetty ommel kerrallaan alkuperäisestä Kadonneen aarteen metsästäjissä käytetystä takista.

Empiren artikkeli alkukohtauksesta

Empire raottaa salaperäisyyden verhoa

Empiren eilen julkistetusta numerosta on tihkunut uusia tietoja joissa vahvistetaan jo aiemmin huhuttuja juonidetaljeja. Viides Indy-leffa tosiaan sijoittuu kuukävelyn vuoteen 1969 ja pahiksina ovat vanhat tutut natsit. Vaikka kolmas valtakunta lyötiin vuosikymmeniä ennen elokuvan tapahtumia on hyvin tunnettu tosiasia, että satoja saksalaisia tiedemiehiä siirrettiin Yhdysvaltojen palkkalistoille operaatio Paperclipissä. Elokuva vihjaa että kaikki tiedemiehet eivät välttämättä olekaan täysin luopuneet natsimenneisyydestään. Tanskalainen Mads Mikkelsen esittää elokuvan pääpahista, saksalaista Volleria joka haluaa korjata menneisyyden virheet. Boyd Holbrook esittää Mikkelsenin sekopäistä kätyriä Klaberia.

Empiren natsiartikkeli

Tulevassa Empiressä suuri Indiana Jones 5 -spesiaali

Empire-elokuvalehden tammikuun 2023 kansikuva Elokuvalehti Empiren seuraavassa tammikuun 2023 numerossa on laaja raportti viidennestä Indiana Jones -elokuvasta. Jo julkaistun kansikuvan lisäksi luvassa on eksklusiivisia haastatteluja ja valokuvia elokuvasta. Lehti ilmestyy Britanniassa ensi viikon torstaina 24.11. ja Suomessa ilmeisesti vasta joulukuun puolella.

Elokuvastahan ei ole vielä julkaistu kuin yksi kuva ja esimerkiksi nimi, traileri ja juonikuvaus ovat vielä hämärän peitossa. Ohjaaja James Mangold vihjaili äskettäin Twitterissä, että traileri voitaisiin nähdä jo ennen joulukuun puoliväliä.

Empiren tiedote tulevasta numerosta

Päivitys klo 21:12: Empire on julkaissut myös haastattelunäytteen ja kuvan elokuvasta

Uusia tiedonjyviä D23:ssa

Viikonlopun D23 Expo -tapahtumassa annettiin odotusten mukaisesti hieman uutta tietoa viidennestä Indiana Jones -elokuvasta. Elokuvan virallista nimeä ei vielä julkaistu, mutta on mahdollista että työryhmä ei ole vielä päättänyt lopullista nimeä. Elokuvan ständillä esiteltiin päähahmojen asuja sekä konseptitaidetta jotka viittaavat Marokossa, Italiassa ja Englannissa kuvattuihin kohtauksiin.

Lisäksi paikalla olevalle yleisölle esiteltiin ensimmäinen teaseri. Teaserissa nähtiin useita toimintakohtauksia ja lisäksi saimme tiedon, että John Rhys-Daviesin esittämä Sallah on mukana elokuvassa ja Phoebe Waller-Bridgen esittämä Helena on Indyn kummityttö. Teaseria ei ole vielä julkaistu yleiseen jakeluun.

John Williams antoi esimakua Indiana Jones 5:n musiikista

90-vuotias säveltäjälegenda John Williams esiintyi eilen kuuluisassa Hollywood Bowlin amfiteatterissa. Yllättäen hän päätti esittää myös kappaleen vasta ensi kesänä ensi-iltaan tulevasta Indiana Jones 5:stä. Kauniin kappaleen nimi on Helena’s theme ja se on nimetty naispääosaa esittävän Phoebe Waller-Bridgen mukaan.

Indiana Jones 5:stä ei ole kesän aikana raportoitu mitään uutta virallista tietoa ja huhumyllykin on ollut pääasiassa vaiti. Nyt kuitenkin arvaillaan että ensi viikonlopun D23 Expo -tapahtumassa kerrottaisiin mahdollisesti elokuvan virallinen nimi ja/tai julkaistaisiin ensimmäinen teaser-traileri. Jäämme jännityksellä odottamaan mitä viikonloppu tuo tullessaan.

Ensimmäinen kuva Indiana Jones 5:stä

LucasFilm järjesti eilen katsauksen tuleviin projekteihinsa Star Wars Celebration Anaheim 2022 -tapahtumassa. Nimensä mukaisesti ohjelmassa oli lähinnä erilaisia Tähtien Sota -projekteja mutta tapahtuman lopuksi John Williamsin musiikki vaihtui Indiana Jonesin tunnusmusiikkiin ja lavalle astelivat ohjaaja James Mangold, tuottaja Frank Marshall ja pääosan esittäjä Harrison Ford. Elokuvan kerrottiin olevan melkein valmis ja ensi-illan olevan aiemmin tiedotettu 30.6.2023. Samalla julkaistiin ensimmäinen kuva tulevasta leffasta. Kuvassa Indy ylittää luolassa riippusiltaa repun ja taskulampun kanssa.

Indiana Jones 5:n ensimmäinen julkaistu kuva

StarWars.comin raportti tapahtumasta

Indiana Jones 40 vuotta suomessa

Indiana Jones 40 vuotta

Kadonneen aarteen metsästäjät tuli Suomessa ensi-iltaan 40 vuotta sitten perjantaina 18.12.1981. Juhlavuotta on jo aiemmin vietetty 4K-boksin julkaisun merkeissä.

Indiana Jones 5:n lokaatiokuvaukset ovat päättyneet ja tuotantoryhmä on palannut Pinewoodin studioille Englantiin. Huhujen mukaan studiolla on ainakin kuvattu Sisilian kuvauspaikkoihin liittyviä kohtauksia mutta tuotannosta ei ole moneen viikkoon vuotanut mitään konkreettisia tiedonmuruja.

IndyVillen teknistä puolta on juhlapäivän kunniaksi hieman uudistettu ja sivusto toimii nyt nopeasti Next.js -ohjelmistokehyksen avulla.

Indy 5:n kuvaukset etenevät mutta ensi-ilta lykkääntyy taas

Sisilian kuvaukset ovat loppusuoralla ja osa tiimistä on jo aloittanut kuvaukset Marokossa. Myös Antonio Banderas on saapunut Sisiliaan kuvauksia varten. Samaan aikaan Variety kuitenkin kertoo, että Disney on järjestänyt julkaisuaikataulunsa uusiksi ja Indy-leffalle annetaan 11 kuukautta lisäaikaa jälkitöitä varten. Toivotaan että MachineGamesin uusi Indy-peli valmistuu ensi-iltaan 30.6.2023 mennessä.

Kuvia Marokon kuvauksista Twitterissä
Varietyn lykkäysuutinen
La Repubblican juttu Banderasista

Uusia tietoja ja kuvia Indiana Jones 5:n kuvauspaikoista

Italian yleisradioyhtiö RAIn julkaisemalla videolla käydään läpi Indiana Jones 5:n kuvauksia Sisiliassa. Syrakusan kohtauspaikkoina toimivat muun muassa Neapoliin arkeologinen alue ja sen louhosluolat eli latomiat sekä Castello Maniacen linnoitus. Kuvausryhmä on bongattu ainakin Orecchio di Dionisio- (Dionysioksen korva) ja Grotta dei Cordari (Köydenpunojien luola) -luolilta. RAI:n mukaan

alueelle on lavastettu Arkhimedeen laboratorio ja kaivos.

Harrison Ford ja Mads Mikkelsen ovat myös esiintyneet rooliasuissaan Cefalùn kaduilla. Fordilla ei ollut hattua päässä mutta nahkatakki, paita, vyö, housut ja kengät näkyvät ensimmäistä kertaa selvästi kuvissa. Mikkelsen esiintyi harmaassa puvussa ja panamahatussa.

Marokon uutistoimisto MAP julkaisi kesäkuussa maan elokuvasäätiön CCM:n tiedotteen, jonka mukaan elokuvaa kuvataan myös Fèsin ja Oujdan kaupungeissa. Instagramissa huhutaan että kuvausryhmää alkaa siirtyä Marokkoon ensi viikolla ja kuvaukset voidaan aloittaa viikolla 42. Marokon kuvaukset voivat jatkua joulukuun alkuun asti.

Kuvauspaikat tuntuvat viittaavan välimerelliseen seikkailuun Fate of Atlantiksen tapaan. Odotamme vesi kielellä uusia tietoja.

Daily Mailin kuvakokoelma Cefalùn kaduilta
Marokon elokuvasäätiön tiedote
Indiana Jones Italia -tilin Instagram-postaus

Indiana Jones 5:n kuvaukset siirtyvät Italiaan

Harrison Ford palasi sairaslomaltaan syyskuun alussa ja elokuvaa on kuvattu kuukauden verran Pinewoodin studioilla Englannissa. Kuten aiemmin kerroimme tuotanto siirtyy tulevien päivien aikana Italiaan Sisilian tuliperäiselle saarelle. Useat paikallislehdet raportoivat että kuvaukset alkavat tällä viikolla Syrakusan ja Cefalùn alueella 600 henkilön, 50 kuorma-auton, 25 pakettiauton ja 120 henkilön voimin. Kuvausryhmä siirtyy sen jälkeen saaren länsipäähän Trapanin maakuntaan missä kuvataan useita kohtauksia. Kuvauspaikkoina toimivat muun muassa antiikin aikainen Segestan temppeli, Stagnonen laguuni, entinen tonnikalan pyytäjien keskus Tonnara del Secco sekä Castellammare del Golfon historiallinen keskusta.

Alqamahin artikkeli
Ragusa Newsin artikkeli
Prima Pagina Trapanin artikkeli
Telesudin artikkeli

Indiana Jones 5:n kuvaukset jatkuvat Glasgow’ssa

Harrison Ford loukkasi hartiansa juhannusviikolla ja hän on parhaillaan sivussa kuvauksista. Kuvaukset eivät kuitenkaan ole keskeytyneet ja ne jatkuvat tänään Skotlannin suurimmassa kaupungissa Glasgow’ssa. Netissä kiertävien kuvien perusteella elokuvan pääjuoni sijoittuu vuoteen 1969 eli 12 vuotta Kristallikallon valtakunnan jälkeen ja Glasgow’ssa kuvataan New Yorkin Apollo-paraatia joka juhlisti onnistunutta kuukävelyä.

Daily Mailin artikkeli Glasgow’n kuvauksista

Ensimmäiset kuvat Indiana Jones 5:n kuvauksista

Uusimman Indy-leffan kuvaukset alkoivat perjantaina Englannissa ja netissä kiertää jo vino pino kuvia elokuvan kuvauksista. Kuvien perusteella elokuvassa nähdään jonkinlainen takaumajakso johon liittyy natsiväreihin maalattu höyryjuna sekä useita vanhoja ajoneuvoja. Myös Harrison Ford on nähty ensimmäistä kertaa Indyn asussa.

Daily Mailin artikkeli junasta ja ajoneuvoista
Daily Mailin artikkeli yöllä kuvatusta moottoripyöräkohtauksesta

Indiana Jones 5:n kuvaukset alkavat

Harrison Ford on saapunut Englantiin uuden Indiana Jones -elokuvan kuvauksia varten ja kuvausten huhutaan alkavan ensi viikolla Bamburghin linnalla koillis-Englannissa. Ford poseerasi Bremont-kellofirman tiloissa Instagramissa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Bremont (@bremontwatches) jakama julkaisu

Northumberland Gazetten mukaan Bamburghin linna on varattu nimeltä mainitsemattoman elokuvan kuvausryhmää varten ensi viikolle ja Redditissä julkaistujen kuvien mukaan kyseessä on Indiana Jones 5. Jäämme innolla odottamaan tulevia tiedonmuruja.

Lue Northumberland Gazetten juttu
Katso kuvat Redditissä

Sisiliaa huhutaan myös Indy 5:n kuvauspaikaksi

Italialaisen Sisilian saaren Ragusan maakunnan paikallislehti Ragusa News raportoi että tulevan Indiana Jones -elokuvan kuvauspaikkoja on katsastettu joulukuusta alkaen eri puolilla saaren temppelialueita. Sisiliassa on useita kreikkalaisten siirtokuntia joita kutsutaan yhteisnimellä Magna Graecia. Huhujen mukaan Sisilia kisasi Kreetaa vastaan kuvauspaikkojen valinnassa. Kuvausten saarella pitäisi alkaa heinäkuussa ja päättyä lokakuussa.

Lue Ragusa Newsin artikkeli

Indiana Jones 5:tä kuvataan Skotlannissa?

Kesä lähestyy ja huhumylly käy kuumana. Skotlantilainen Daily Record on uutisoinut että seuraavaa Indy-leffaa kuvataan Pinewoodin studioiden lisäksi myös Skotlannin Ylämaalla. Huhujen mukaan kuvaukset alkaisivat marraskuussa ja niiden pitäisi päättyä ennen joulunpyhiä. Vielä ei ole varmuutta nähdäänkö alueella myös elokuvan tähtinäyttelijöitä, mutta se on lehden lähteen mukaan melko todennäköistä.

Lue Daily Recordin artikkeli

Mads Mikkelsen mukana Indiana Jones 5:ssä

Deadline raportoi viime viikolla että tanskalainen näyttelijä Mads Mikkelsen on kiinnitetty mukaan viidenteen Indy-leffaan. Nyt The Wrap kertoo että saksalainen Thomas Kretschmann on myös mukana elokuvassa. Heidän aikaisempien rooliensa perusteella vaikuttaa siltä että uudessa elokuvassa Indyllä on taas vastassa eurooppalaiset pahikset. Lisäksi ohjaaja James Mangold on kertonut Twitterissä että elokuvan viimeisimpiä käsikirjoittajia ovat hänen itsensä lisäksi Butterworthin veljekset Jez ja John-Henry.

Lue Deadlinen artikkeli
Lue The Wrapin artikkeli

Indiana Jones 5:n ensimmäiset näyttelijät julkaistu

Viidennen Indiana Jones -elokuvan kuvaukset alkavat tänä kesänä Pinewoodin studioilla Englannissa ja kuvauspaikoilla eri puolilla maailmaa. Ensimmäiset kolme elokuvaa kuvattiin Elstreen studioilla Englannissa ja neljäs täysin Yhdysvalloissa. Ohjaaja James Mangoldin ja pääosan esittäjän Harrison Fordin lisäksi on kerrottu että elokuvan käsikirjoittaa Jonathan Kasdan ja kuvaa Phedon Papamichael. Lucasfilm on tänään tiedottanut että 78-vuotiaan Fordin vastanäyttelijänä nähdään 35-vuotias Phoebe Waller-Bridge. Lisäksi 89-vuotias säveltäjänero John Williams tekee viidennenkin elokuvan musiikin.

Kathleen Kennedy kertoi Indiana Jones 5:n kuulumisia

Lucasfilmin johtaja Kathleen Kennedy puhui viime yönä Suomen aikaa Disneyn Investor Day -tapahtumassa. Kennedy kertoi että Indiana Jones 5 on parhaillaan esituotannossa ja sen kuvaukset alkavat loppukeväästä 2021. Elokuvan ohjaa James Mangold joka on tuttu elokuvista Walk the Line, Klo 15:10 lähtö Yumaan, Logan sekä Le Mans 66 – Täydellä teholla. Elokuvan pääosaa esittää kuvausten aikaan 78–79 -vuotias Harrison Ford ja se jää viimeiseksi Indiana Jones -elokuvaksi. Elokuvan ensi-ilta on näillä näkymin 29.7.2022.

Harrison Ford: Indiana Jones 5:n tuotanto alkaa kesällä

Harrison Ford markkinoi parhaillaan uutta elokuvaansa Erämaan kutsu. Häneltä on samassa yhteydessä myös kysytty usein Indiana Jones 5:stä. CBS:lle Ford vastasi että tuotanto alkaa parin kuukauden päästä. Katso video alta.

Ellen DeGeneresille Ford kertoi kuvausten alkavan loppukesästä. Katso video alta (kohdasta 6:50 eteenpäin).

Viimeksi IndyVillessä on kerrottu että Indiana Jones 5:n ensi-ilta olisi 10.7.2020. Koska kuvaukset alkavat aikaisintaan tänä vuonna on myös ensi-iltaa siirretty eteenpäin. Nykyinen ensi-ilta on 9.7.2021.

Indiana Jones 5 ensi-iltaan kesällä 2020

StarWars.com kertoo että viides Indiana Jones -elokuva saapuu ensi-iltaan kolmen vuoden päästä 10. heinäkuuta 2020. Aiempaa ensi-iltapäivää 19.7.2019 on siis lykätty eteenpäin vuodella. Kesällä 2019 Disney julkaisee yhdeksännen Star Wars -elokuvan, neljännen Toy Story -elokuvan ja aiemmin kerrottuna Indiana Jonesin ensi-iltana teattereihin tulee Leijonakuninkaan uusi versio.

StarWars.comin artikkeli