IndyVille

Uusia tiedonjyviä D23:ssa

Viikonlopun D23 Expo -tapahtumassa annettiin odotusten mukaisesti hieman uutta tietoa viidennestä Indiana Jones -elokuvasta. Elokuvan virallista nimeä ei vielä julkaistu, mutta on mahdollista että työryhmä ei ole vielä päättänyt lopullista nimeä. Elokuvan ständillä esiteltiin päähahmojen asuja sekä konseptitaidetta jotka viittaavat Marokossa, Italiassa ja Englannissa kuvattuihin kohtauksiin.

Lisäksi paikalla olevalle yleisölle esiteltiin ensimmäinen teaseri. Teaserissa nähtiin useita toimintakohtauksia ja lisäksi saimme tiedon, että John Rhys-Daviesin esittämä Sallah on mukana elokuvassa ja Phoebe Waller-Bridgen esittämä Helena on Indyn kummityttö. Teaseria ei ole vielä julkaistu yleiseen jakeluun.