IndyVille

Vuoden 2004 uutiset

Vuonna 2004 julkaistiin 26 uutista.

Sekalaisia uutisia

Viikonloppuna tulleet elokuvat eivät olleet laajakangasversiot, kuten Nelonen väitti. Kyseessä olivat aikaisemmin tulleet leikatut fullscreen-versiot.

Viime viikonloppu oli IndyVillen historian vilkkain. Perjantaina sivuilla kävi 197 kävijää, lauantaina 370 ja sunnuntaina peräti 656. Kunpa he kaikki liittyisivät myös Kairon Baariin.

Harrison Ford sanoi kuun alussa pari mielenkiintoista seikkaa Indiana Jones 4:sta. Hän esimerkiksi vahvisti että elokuva tehdään, George Lucas on tyytyväinen parhaillaan muodostuvaan käsikirjoitukseen ja että hän tekee ainakin jotkut stunttinsa itse.

Lähde: The Indy Experience.com

Indy-leffat Nelosella

Nelonen lähettää kuukauden päästä Indiana Jones -elokuvat viikonlopun leffaputkessa. Nelosen mukaan kyseessä on peräti laajakangasversio, toisin kuin keväällä 2002 ja syksyllä 2003 näytetyt fullscreen-versiot.

Kadonneen aarteen metsästäjät tulee 17.12, Indiana Jones ja Tuomion temppeli 18.12 (joka on muuten Kadonneen aarteen metsästäjien Suomen ensi-illan 23. vuosipäivä) ja Viimeinen ristiretki 19.12. Elokuvat alkavat kello 21.10.

Nelosen Kadonneen aarteen metsästäjät -sivu
Nelosen Tuomion temppeli -sivu
Nelosen Viimeinen ristiretki -sivu »

Päivityksiä

Varietyn levittämien huhujen mukaan uusi käsikirjoittaja olisi Jeff Nathanson. Hän on käsikirjoittanut mm. Spielbergin elokuvat Ota kiinni jos saat ja Terminaali.

Kysymys on poistettu, koska kysymyspalvelu kaatui ilmeisesti lopullisesti.

Elokuvien sivuilla on hieman lisää tietoa ja näyttelijöiden roolihahmoista näkee kuvan klikkaamalla nimeä.

The Indy Experience.com on julkaissut Hal Barwoodin haastattelun. Barwood teki tietokonepelit Indiana Jones and the Fate of Atlantis, Indiana Jones and his Desktop Adventures ja Indiana Jones and the Infernal Machine.

Kadonneen aarteen metsästäjät
Indiana Jones ja Tuomion temppeli
Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki

Hal Barwoodin haastattelu

Sekalaisia uutisia

Indiana Jones 4:sen kuvaukset ovat siirtyneet ensi kesään, minkä vuoksi se ei tule ilmestymään heinäkuussa. Toinen kirjoittaja työstää parhaillaan parempaa käsistä.

Nuoren Indiana Jonesin DVD-boksi on tulossa. Indiana Jones Junior eli Nuori Indiana Jones Seikkailee oli TV-sarja 90-luvun alussa, jossa 93-vuotias Indy kertoi seikkailuistaan 1910- ja 1920-luvuilla. George Lucas työstää parhaillaan 100 haastattelua levyjä varten ja niiden pitäisi tulla 3-4 vuoden sisällä.

Indy-musaa Finlandia-talossa

Huomenna lauantaina 28.8.2004 kello 14.00 Helsingin Kaupunginorkesteri esittää musiikkia Finlandia-talossa. Siellä kuullaan mm. Taru Sormusten Herrasta -elokuvien musiikkia sekä Indy-leffojen musiikkia. Esityslistalla ovat:

Kadonneen aarteen metsästäjät:

  • Raiders March (Tunnari)

Tuomion temppeli:

  • Anything Goes (Alkulaulu)
  • Parade of the Slave Children (Indy vapauttaa lapset kaivoksesta)
  • Finale & End Credits (Lopputekstit)

Viimeinen ristiretki:

  • Indy’s First Adventure (Junamusa)
  • Escape from Venice (Veneiden takaa-ajo Venetsiassa)

Elikkä aika hyvä setti, mutta monta loistavaa kipaletta jäi pois. Kesto noin tunnin, liput 5-15 €.

Helsingin Juhlaviikkojen ohjelma-sivu

Päivityksiä

IndyVilleen on avattu uusi osio, Varusteet. Ensimmäinen sivu osiossa on Huopahattu.
Siellä on paljon tietoa Indyn maailmankuulusta hatusta.

Pat Roach olikin kuollessaan 67-vuotias, toisin kuin aikaisemmin kerroin. Pahoittelen virhettä.

Pat Roach on kuollut

Steven Spielbergin luottonäyttelijä Pat Roach on kuollut. Roach kuoli varhain lauantaiaamuna syöpään. Hän oli kuollessaan 61-vuotias. Roach esitti Indy-elokuvissa neljää eri pahista: Kadonneen aarteen metsästäjissä jättisherpaa ja saksalaista mekaanikkoa, Tuomion temppelissä tugeenivartijaa ja Viimeisessä ristiretkessä Gestapon agenttia.

Otan osaa omaisten suruun. Harmi ettei hän päässyt näyttelemään Indy 4:seen.

Sekalaisia uutisia

Tälläinen pikku kesäpäivitys. Ensimmäinen päivä heinäkuuta oli Indiana Jonesin 105. syntymäpäivä. Paljon onnea vaan.

Indiana Jones 4:sen ilmestyminen vaikuttaa nyt lopullisesti siirtyneen. Frank Marshall sanoi haastattelussa, että käsikirjoitusta viilaillaan vielä. Lisäksi koska ensi kesänä ilmestyy Star Wars: Episodi III, Lucas tuskin haluaa Indyä kilpailemaan sen kanssa. Elokuva ilmestynee vuonna 2006 tai myöhemmin.

Lue haastattelu

Hauskaa vappua ja muuta

IndyVille toivottaa kaikille maailman Indy-faneille hauskaa suomalaisen työn päivää. Älkää juoko liikaa.

Indiana Jones 4:sen ilmestyminen tuntuu taas siirtyvän. Steven Spielberg on työskennellyt viime aikoina Münchenin Olympialaisten verilöylystä kertovan The Terminal -elokuvan parissa. Elokuvan päähenkilö tulisi olemaan Tom Hanks. Lisäksi Spielberg on kiinnostunut tekemään elokuvan H.G.Wellsin romaanista Maailmojen sota. Sen päähenkilö tulisi olemaan Tom Cruise. Spielbergiä kiinnostaa myös The Rivals -niminen elokuva.
Harrison Ford on solminut sopimuksen, jonka mukaan hän näyttelee tulevassa The Wrong Element -nimisessä elokuvassa.

Uusimmassa Star Wars Talesissa (Numero 19) Indiana Jones löytää Han Solon ja Chewbaccan maahan syöksyneen Millennium Falconin. Skannatut sivut voi löytää osoitteista

The Terminal -elokuvan sivut

IndyVilleä uudistettu ja muuta

Olen päivittänyt tänään ja eilen IndyVilleä. Näyttelijät-sivut on poistettu ja liitetty elokuvien pääsivuihin. Elokuvien sivuja on päivitetty, samoin Fate of Atlantiksen ja Last Crusade-pelin sivuja. Sivukarttaa on päivitetty ja uusi logo julkaistu.

Indiana Jones and the Fate of Atlantis 2:sen pelimoottorin kokeiluversio on julkaistu. Sen voi ladata osoitteesta http://amberfisharts.com/foa2/downloads/default.asp?id=80&dl=87.

Uusi kauppa aloittaa

StarWars.com kertoo, että 10.3.2004 lähtien aloittaa uusi Internetkauppa nimeltä StarWarsShop.com. Tämä liittyy Indyyn siten, että TheForce.net haastatteli Lucas Onlinen johtajaa Paul Ensiä ja hän sanoi, että kauppaan on tulossa myyntiin yksi erittäin hieno, ensi kertaa myynnissä oleva Indiana Jones -esine. Lisäksi meitä suomalaisia kiinnostaa tieto, että kauppa myy myös ulkomaille.

Kauppa
StarWars.comin lehdistötiedote
TheForce.netin uutinen ja haastattelu