IndyVille

Vuoden 2008 uutiset

Vuonna 2008 julkaistiin 44 uutista.

Hyvää joulua

IndyVille toivottaa kaikille Indiana Jones -faneille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. Ensi vuonna Indy-maailmaan pitäisi ilmestyä ainakin uusi romsku Indiana Jones and the Army of the Dead keväällä sekä peli Indiana Jones and the Staff of Kings (ei vielä virallinen nimi) syksyllä.

Kristallikallon valtakunnassa eniten virheitä tänä vuonna

Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta on napannut ykkössijan Movie mistakes -sivuston tilastoissa. Elokuvasta on löydetty jo 64 eri virhettä, niin elokuvan jatkumoon kuin tapahtuma-aikaankin liittyviä. Elokuvan eräs virhe on jopa äänestetty vuoden parhaaksi.

Movie mistakesin eniten virheitä 2008 -lista
Movie mistakesin paras virhe 2008 -lista
Movie mistakesin Kristallikallon valtakunta -sivu

Lähde: TheRaider.net

Nuori Indiana Jones -DVD:t vihdoin Suomeen

Soul Media -niminen tanskalainen DVD-julkaisija on hankkinut Paramountilta Nuori Indiana Jones -lisenssin ja julkaissut ensimmäisen kolmesta boksista Pohjoismaissa. Boksia on myyty aiemmin UK-importtina eli Britanniasta maahantuotuna versiona, mutta nyt sen saa ensimmäistä kertaa suomenkielisellä tekstityksellä. Mukana on myös tekstit tanskaksi ja norjaksi. Boksia myy ainakin Discshop.fi.

Soul Median Nuori Indy -sivu
Discshop.fin Nuori Indy -sivu

Uusia kuvia tulevasta Indy-pelistä

gone is gone -blogi on julkaissut uusia kuvia tulevasta Indy-pelistä, jonka nimeksi arvellaan tulevan Indiana Jones and the Staff of Kings. Kuvissa näkyy mm. veden alla oleva luola, saksalainen yhteyskone, istanbulilainen moskeija ja maya-raunioita.

Katso uudet kuvat

Päivitys 22.10.: Kuvat on poistettu, mutta monet pelisivustot ehtivät kopioida ne omalle palvelimelleen. Katso kuvat toisella palvelimella pelin nykytilanteen selostuksen kera.

Lisätietoa soundtrack-boksista

Indiana Jones: The Complete Soundtracks CollectionConcord Records on julkaissut lisätietoja 1 marraskuuta julkaistavasta Indiana Jones: The Complete Soundtracks Collection -boksista. Toisin kuin aikaisemmin kerroimme kaikkien kolmen ensimmäisen elokuvan soundtrackit ovat laajennetut versiot eivätkä alkuperäiset versiot. Tässä on boksin täydellinen kappalelista levyittäin.

Levy 1: Kadonneen aarteen metsästäjät

  1. In the Jungle
  2. The Idol Temple
  3. Escape from the Temple
  4. Flight from Peru
  5. Washington Men/Indy’s Home *
  6. A Thought for Marion/To Nepal
  7. The Medallion
  8. Flight to Cairo
  9. The Basket Game
  10. Bad Dates *
  11. The Map Room: Dawn
  12. Reunion in the Tent/Searching for the Well
  13. The Well of the Souls
  14. Indy Rides the Statue *
  15. The Fist Fight/The Flying Wing
  16. Desert Chase
  17. Marion’s Theme/The Crate
  18. The German Sub
  19. Ride to the Nazi Hideout
  20. Indy Follows the Ark
  21. The Miracle of the Ark
  22. Washington Ending & Raiders March

* Ei aiemmin julkaistu

Levy 2: Indiana Jones ja Tuomion temppeli

  1. Anything Goes
  2. Indy Negotiates *
  3. The Nightclub Brawl *
  4. Fast Streets of Shanghai
  5. Map/Out of Fuel *
  6. Slalom on Mt. Humol
  7. Short Round’s Theme
  8. The Scroll/To Pankot Palace *
  9. Nocturnal Activities
  10. Bug Tunnel/Death Trap
  11. Approaching the Stones *
  12. Children in Chains
  13. The Temple of Doom
  14. Short Round Escapes *
  15. Saving Willie *
  16. Slave Children’s Crusade
  17. Short Round Helps *
  18. The Mine Car Chase
  19. Water! *
  20. The Sword Trick *
  21. The Broken Bridge/British Relief *
  22. End Credits

* Ei aiemmin julkaistu

Levy 3: Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki

  1. Indy’s Very First Adventure **
  2. The Boat Scene *
  3. X Marks the Spot
  4. Ah, Rats!!!
  5. Escape from Venice
  6. Journey to Austria *
  7. Father and Son Reunited *
  8. The Austrian Way *
  9. Scherzo for Motorcycle and Orchestra
  10. Alarm! *
  11. No Ticket
  12. Keeping Up With the Joneses
  13. Brother of the Cruciform Sword
  14. On the Tank *
  15. Belly of the Steel Beast
  16. The Canyon of the Crescent Moon
  17. The Penitent Man Will Pass
  18. The Keeper of the Grail
  19. Finale & End Credits

* Ei aiemmin julkaistu
** Mukana aiemmin julkaisematonta materiaalia

Levy 4: Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta

  1. Raiders March
  2. Call of the Crystal
  3. The Adventures of Mutt
  4. Irina’s Theme
  5. The Snake Pit
  6. The Spell of the Skull
  7. The Journey to Akator
  8. A Whirl Through Academe
  9. ”Return”
  10. The Jungle Chase
  11. Orellana’s Cradle
  12. Grave Robbers
  13. Hidden Treasure and the City of Gold
  14. Secret Doors and Scorpions
  15. Oxley’s Dilemma
  16. Ants!
  17. Temple Ruins and the Secret Revealed
  18. The Departure
  19. Finale

Levy 5: Haastatteluja ja lisää Indiana Jones -musiikkia

  1. Raiders March
  2. Interviews with John Williams, Steven Spielberg and George Lucas, Hosted by Laurent Bouzereau
  3. Uncovering the Ark **
  4. Indy and the Villagers *
  5. The Secret Passage *
  6. Father’s Study *
  7. Marcus Is Captured/To Berlin *
  8. To the Blimp *
  9. The Blimp Turns Around *
  10. Death of Kazim *
  11. Wrong Choice, Right Choice *
  12. Return to the Village/Raiders March *

* Ei aiemmin julkaistu
** Ei aiemmin julkaistu CD:llä

Boksin mukana tulee myös nelivärinen pamfletti, jossa on yli 25 sivua täynnä kulissien takana otettuja valokuvia, kuvakäsikirjoituksia ja muita ikimuistoisia kuvia leffoista.

Lähde: John Williams Fan Network

Päivitys 10.10.2008: Lisätty viitoslevyn raitalista, lähde Tower.com

Empire: Kadonneen aarteen metsästäjät kaikkien aikojen toiseksi paras elokuva

Indy-fanien hyvin tuntema brittiläinen Empire-elokuvalehti on julkaissut 500 sijan listan kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Listan kärkeen kiilasi Francis Ford Coppolan Kummisetä, mutta hyvänä kakkosena tuli Steven Spielbergin Kadonneen aarteen metsästäjät. Tässä listan kymmenen kärki:

  1. Kummisetä (The Godfather, 1972)
  2. Kadonneen aarteen metsästäjät (Raiders of the Lost Ark, 1981)
  3. Tähtien sota: Episodi V – Imperiumin vastaisku (Star Wars Episode V: The Empire Strikes Back, 1980)
  4. Rita Hayworth – avain pakoon (The Shawshank Redemption, 1994)
  5. Tappajahai (Jaws, 1975)
  6. Mafiaveljet (Goodfellas, 1990)
  7. Ilmestyskirja. Nyt (Apocalypse Now, 1979)
  8. Laulavat sadepisarat (Singin’ In The Rain, 1952)
  9. Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (Pulp Fiction, 1994)
  10. Fight Club (Fight Club, 1999)

Tsekkaa Empiren seuraavat 490 leffaa

Uusi Indy-romsku ensi keväänä

StarWars.com on julkaissut uutisen, jonka mukaan Del Rey Books julkaisee toukokuussa 2009 uuden Indiana Jones -romaanin nimeltä Indiana Jones and the Army of the Dead. Kirjailijana toimii scifi-kirjailijana tunnettu Steve Perry.

Kirja sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, ja siinä Indy seikkailee George ”Mac” McHalen kanssa etsiessään tarunomaista mustaa helmeä nimeltä Pimeyden sydän. Matka vie Indyn ja Macin Haitin viidakoihin, missä heidän pitää päihittää saksalaiset ja japanilaiset agentit sekä pahamaineinen mustan magian taitava voodoopappi kilpajuoksussa helmen luo.

Lue uutinen

Drew Struzan eläkkeelle

Drew Struzan, monien mielestä maailman paras elokuvajulisteiden piirtäjä, on siirtynyt eläkkeelle. Hän oli eläköityessään 61-vuotias. Struzan ehti uransa aikana piirtää yli 150 elokuvajulistetta ja kymmeniä levyjen ja kirjojen kansia sekä mainoskuvia. Indy-maailma tuntee hänet muun muassa kolmen Indiana Jones -elokuvan julisteiden piirtäjänä.

Lähde: TheRaider.net

Uusia soundtrack-julkaisuja

Concord Records julkaisee 14. lokakuuta laajennetun version Kadonneen aarteen metsästäjien soundtrackista, jota on laajennettu vielä vuoden 1995 julkaisusta. Levylle on lisätty raidat 05. Washington Men/Indy’s Home, 10. Bad Dates ja 14. Indy Rides the Statue. Levy on digitaalisesti remasteroitu alkuperäisistä nauhoista.

Sama pulju pukkaa pihalle 11. marraskuuta kokoelmaboksin nimeltä Indiana Jones: The Complete Soundtracks Collection. Paketissa on uusi 14.10. julkaistava Kadonneen aarteen metsästäjien laajennettu soundtrack, Tuomion temppelin alkuperäinen soundtrack, Viimeisen ristiretken alkuperäinen soundtrack ja Kristallikallon valtakunnan soundtrack sekä ekstra-CD, jolla haastatellaan John Williamsia leffojen musiikin sävellyksen tiimoilta. Koko setti on kääritty näppärään koteloon ja varustettu nelivärivihkosella.

Lähde: John Williams Fan Network

Kristallikallon valtakunta DVD:llä ja Blu-raylla 14.10.

Paramount Home Entertainment on julkaissut tiedotteen, jonka mukaan jo lähes 520 miljoonaa euroa tahkonnut Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta ilmestyy 14. lokakuuta kahtena DVD-painoksena (normaali ja kahden levyn Special Edition) sekä kahden levyn Special Edition Blu-ray -painoksena, jolla elokuva ja ekstrat ovat HD 1080p -muodossa. Kaikilla levyillä olevat ekstrat:

  • The Return of a Legend
  • Pre-Production

Blu-ray -painoksen ykköslevyllä on myös ekstra nimeltä Indiana Jones Timelines.

Special Editionien kakkoslevy:

  • Production Diary: Making Kingdom of the Crystal Skull
    • Shooting Begins: New Mexico
    • Back To School: New Haven, Connecticut
    • Welcome to the Jungle: Hilo, Hawaii
    • On-Set Action
    • Exploring Akator
    • Wrapping Up!
  • Warrior Makeup
  • The Crystal Skulls
  • Iconic Props
  • The Effects of Indy
  • Adventures in Post Production
  • Closing: Team Indy
  • Pre-Visualization Sequences:
    • Area 51 Escape
    • Jungle Chase
    • Ants Attack
  • Galleries
    • The Art Department
      • The Adventure Begins
      • Cemetery and Jungle
      • Akator
    • Stan Winston Studio
      • Corpses, Skeletons & Mummies
      • Aliens & Crystal Skulls
    • Production Photographs
    • Portraits
    • Behind-the-Scenes Photographs

Levyjen videomateriaali on laajakuvaa ja ääni THX-sertifioitua Dolby 5.1:tä. Elokuvan saa myös DVD:llä muiden Indiana Jones -elokuvien kanssa, paketin nimi on The Complete Adventure Collection. Pakettia ei saa Blu-rayna, vanhemmat Indy-leffat julkaistaneen teräväpiirtona myöhemmin.

Lähde: TheRaider.net

Lehdistökatsaus: Suomalaiset kriitikot eivät lämmenneet Kristallikallon valtakunnalle

Uusi Indiana Jones -elokuva on siis saanut ensi-iltansa ja viimeisen viikonlopun ajan sitä on päässyt väijymään jo ihan tavallinenkin pulliainen. Ja hyvin onkin tilaisuus käytetty hyväksi – Ilta-Sanomien mukaan elokuvan on nähnyt jo joka sadas suomalainen.

Sen sijaan niille jotka vielä harkitsevat teatteriin menoa ei viime aikoina ole annettu kauhean rohkaisevia lausuntoja. Suomen molemmat suuret iltapäivälehdet Ilta-Sanomat ja Iltalehti arvioivat kumpikin elokuvan vain kahden tähden arvoiseksi.

”Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta ei tuo mitään uutta sen paremmin edustamaansa leffalajiin kuin Harrison Fordin tai Steven Spielbergin uraan. Eikä se oikeasti edes yritä,” toteaa Ilta-Sanomien Tarmo Poussu omassa arvostelussaan ja Iltalehti komppaa: ”Kristallikallon valtakunta on tässä vertailussa [aikaisempiin Indiana Jones -elokuviin] sarjan keskinkertaisin ja rutiininmakuisin elokuva monestakin syystä.”

Päivälehtipuolella ei intoa kasvateta. Turun Sanomien Taneli Topeliuksen mukaan ”Kristallikallon valtakunta kaivaa tutut palaset jälleen esiin, mutta aivan kaikki ei ole loksahtanut kohdalleen.” Niille, jotka ovat onnistuneet pysymään elokuvan sisällöstä jotenkuten pimennossa, Topelius muuten möläyttää arvostelussaan aikamoisen leffan puolivaiheilla ilmitulevan spoilerin joten TS:n arvostelu kannattaa jättää lukematta jos on mokomista asioista turhantarkka.

Aamulehti sylkäisee ilmoille varsinaisen tylytyksen: Vetäkää jo Indyn töpseli irti! huudahtaa Antti Selkokari arvostaen elokuvan ainoastaan yhden tähden arvoiseksi vaikka vintillä onkin ollut kohtalaisen pimeää viimeiset pari vuosikymmentä.

Positiivisimman arvion elokuvasta antaa Helsingin Sanomat. Hesarin Pertti Avola ymmärtää mistä uudessa Indy-filmissä on kyse: paluusta menneisyyteen. Vaikka tuloksena onkin ”vain” kolme tähteä viidestä, valaa Avola silti uskoa Indy-faneihin. ”Eli onko taika tallella?” hän kysyy ja vastaa itse: ”On se.”

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta jakaa siis aika räväkästi mielipiteitä. IndyVille pyrkii saamaan oman arvionsa linjoille lähipäivinä, odotusaikana pyydämme kaikkia suuntamaan kulkunsa sivustomme keskustelualueelle Kairon baariin jossa voitte vääntää kättä aiheesta muiden lierihattuisen miehen ihailijoiden kanssa.

Kristallikallon valtakunta lehdistön nähtäväksi – ensimmäiset arvostelut ulkona

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta debytoi tänään 19.5.2008 virallisesti Cannesin elokuvafestivaaleilla.

Ensimmäiset lehdistönäytännöt elokuvasta on tosin jo pidetty maailmalla, ja se tarkoittaa että muutama julkaisu on jo päässyt ilmoittamaan virallisen mielipiteensä elokuvasta. Ja todettava on, että ainakin niiden etuoikeutettujen pohjalta jotka jo nyt ovat filmin päässeet katsastamaan, 19 vuoden odotus on ollut joka sekunnin arvoinen.

Aivan ensimmäisenä kunnian sai arvostettu brittiläinen sanomalehti The Times joka antoi elokuvalla neljä tähteä viidestä. Lehden mukaan ”Seikkailija palaa 19 vuoden tauon jälkeen saadakseen meidät rakastumaan häneen taas”.

Hiukset Harrison Fordin fedoran alla ovat nyt harmaat. Ruoska jota hän kantaa vyöllään on varmasti kummajainen 50-luvun muotikäsityksen mukaan. Ja se vyö on hieman leveämmällä. Mutta siitä vinosta hymystä ei voi erehtyä, ja huumori on terävämpää kuin koskaan. — The Times

Ensimmäinen faniarvostelukin on ulkona, sen kerkesi antamaan pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme TheRaider.Netin ylläpitotiimiin kuuluva Jawad Mir omilla verkkosivuillaan. Hänen mukaansa ”Kristallikallon valtakunta ei kalpene lainkaan Viimeiselle ristiretkelle.”

Nyt täytyisi vain malttaa jotenkin pysyä housuissaan omaan teatterireissuun asti. Suomalaiseen mediaan arvostelut ilmestynevät loppuviikosta – palaamme silloin katsastamaan mitä kotimaisilla vaikuttajilla on sanottavaa.

The Timesin Kristallikallon valtakunta-arvostelu

Jawad Mirin arvostelu Kristallikallon valtakunnasta

Indy-tuotteita Suomessa

Indiana Jones -tuotteiden aalto alkaa vallata Suomea. Tähän mennessä on havaittu muun muassa taikalusikoita Kellogg’sin aamiaismuroissa, leluja Hesburgerin lastenaterioissa, Indy-legoja, Indy-purkkakortteja, Indy-leluja ja Special Edition -DVD:t. Lähiaikoina kauppoihin saapuvat mm. elokuvan käsiksestä tehty kirja, soundtrack ja Lego Indiana Jones: The Original Adventures -tietokonepeli.

LEGO Indiana Jonesista demo ulkona

Kesäkuun alussa kauppojen hyllylle ilmestyvästä LEGO Indiana Jones – the Original Adventures saatiin tänään hieman esimakua kun pelistä julkaistiin lyhyt pelattava demo.

Demo kattaa pelin ensimmäisen kentän jossa päästään pelamaan riemukkaan vinksahtanut LEGO-versio Kadonneen aarteen metsästäjien kuuluisasta avauskohtauksesta jossa Indy etsii kultaista epäjumalankuvaa Perun viidakoista.

Lataa demo Games for Windows -sivustolta

Kristallikallon valtakunnan ennakkomyynti on alkanut – joko olet hankkinut omasi?

Finnkinon lipunmyynti kaikkien aikojen elokuvaspektaakkelin ensimmäisiin näytöksiin alkoi tänään keskiviikkona klo 10.

Lippuja voi käydä ostamassa joko Finnkinon teattereiden lippukassalta tai kätevästi yhtymän verkkosivuilta kunhan käytössä vain on verkkopankkitunnukset.

Vaikka aivan näiden sankareiden vauhtiin ei enää kerkeäkään, on tavaraa tarjolla vielä varmasti kaikille halukkaille. Syöksy siis kipin kapin noutamaan tiketit itsellesi, leffadeitillesi tai vaikka koko suvullesi – seikkailu alkaa jo reilun parin viikon päästä!

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta Finnkinon sivuilla

Indy-artikkeli Episodi-elokuvalehdessä

Episodi 5/2008Elokuvalehti Episodin uusimmassa numerossa on laaja 11 sivun mittainen artikkeli uudesta Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta -elokuvasta ja siihen liittyvistä asioista. Ensimmäisellä aukeamalla puhutaan Indyn hahmosta, toisella pohditaan netistä löytyviä vihjeitä elokuvan juonesta, kolmannella puhutaan Indyn perillisistä ja jäljittelijöistä, neljännellä perilliset jatkuvat ja on sivun artikkeli Cate Blanchettista ja viimeiset kolme sivua käsittelevät elokuvan käsikirjoituksen syntyä. Kannessa Indy heiluttaa ruoskaa.