IndyVille

Vuoden 2008 uutiset

Sivu 2/2

Päivityksiä Kristallikallon valtakunnan sivulla

Olen päivittänyt tänään ja eilen IndyVillen Kristallikallon valtakunta -sivua. Sivulla toimivat nyt sekä laskuri että soundtrackin joka toisen kappaleen taustavärjäys, molempiin julkaistuihin TV-spotteihin on lisätty linkit ja mahdollisuus katsoa ne IndyVillen palvelimella, lisäksi parista kuvasta on tullut isompi versio saataville ja 10 uutta kuvaa on lisätty. Myös näyttelijälista on päivitetty vastaamaan uusimpia tietoja.

Indy-leffat Nelosella

TV-kanava Nelonen, joka kuuluu samaan konserniin kuin Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunnan levittäjä Finnkino, lähettää kolmena peräkkäisenä sunnuntaina edelliset kolme Indiana Jones -elokuvaa promoten samalla uutta elokuvaa.

Sarja alkaa tänään 27. huhtikuuta klo 21:00, jolloin tulee Kadonneen aarteen metsästäjät. Trilogia jatkuu samaan kellonaikaan 4.5. jolloin näytetään Indiana Jones ja Tuomion temppeli sekä 11.5. tulee itseoikeutetusti Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki. Elokuvat ovat jo useaan otteeseen aiemmin lähetetyt fullscreen-versiot.

Toinen traileri aivan nurkan takana, lippujen ennakkovaraus alkaa 7.5.

Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta -elokuvan uusi traileri saa ensi-iltansa 1.5. julkaistavan Iron Man -elokuvan yhteydessä. Verkossa traileria aletaan jakaa virallisella sivustolla 4.5. klo 04:00.

Ensi-iltaviikon lippujen ennakkomyynti alkaa 7.5. klo 10:00 sekä elokuvateattereissa että internetissä osoitteessa www.finnkino.fi.

Tarkemmat tiedot löytyvät Finnkinon sivustolta.

Shokkiuutinen: Ford vetäytyy Kristallikallon valtakunnasta

Valitettavana velvollisuutenamme on ilmoittaa, että odotetun Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta -elokuvan päätähti Harrison Ford ja tuottaja George Lucas ovat riitaantuneet toistaiseksi tuntemattomasta syystä, ja neljännen Indiana Jones -elokuvan jälkituotanto on toistaiseksi jäissä ja elokuvan odotetaan myöhästyvän tällä hetkellä määrittelemättömän ajanjakson verran.

Tilannetta tullaan todennäköisesti ratkomaan lähiviikkoina lakituvassa, sillä Ford näillä näkymin vaatii itselleen kaikkia oikeuksia omaan ulkonäköönsä, ja jos oikeuden päätös on Fordille suosiollinen, täytyy kaikki materiaali jossa käytetään Fordin kasvoja tai ääntä niin itse elokuvassa kuin promomateriaalissakin (kuten esimerkiksi tämä valtava seinäjuliste New Yorkissa) suunnitella uusiksi.

Ohjaaja Steven Spielberg on antanut julkisuuteen kannanoton, jonka mukaan koko elokuvaprojektia ei kuitenkaan pistetä kokonaan hyllylle, vaan Fordin voittaessa oikeusjutun elokuva leikataan kokoon siitä materiaalista, jossa Ford ei esiinny. Spielbergin mukaan näitä ottoja on riittävästi, ja hyvin suurella todennäköisyydellä elokuvan ykkösnimeksi nostetaan Mutt Williamsia näyttelevä Shia LaBeouf.

Päivitys 2.4.2008: Silliä ja kuravettä kaikille!

Kevyt makupala TV-spotin muodossa

Virallisella sivustolla on julkaistu lyhyt Kristallikallon valtakunnan TV-spotti joka on koostettu pääosin ensimmäisessä trailerissa näytetystä materiaalista, mutta sisältää myös kokonaista viisi sekuntia ihan uutta kuvaa ja ääntä vuoden odotetuimmasta elokuvasta, antaen pikkuisen lisämakua kiipeleistä joihin Indy ja Mutt seikkailunsa aikana joutuvat.

Katso video virallisella sivustolla

Lataa spotti HD 720p -muodossa tästä

Kristallikallon valtakunnan toinen traileri aivan nurkan takana

Elokuvauutissivusto Yahoo! Movies pudotti aamulla pienimuotoisen uutispaukun kun se ilmoitti että Kristallikallon valtakunnan kakkostraileri julkaistaan ”myöhemmin tällä viikolla”, mikä tarkoittanee suomeksi joko huomista tai ylihuomista.

Seuraamme luonnollisesti nettiä silmä kovana ja pyrimme ilmoittamaan uuden trailerin julkaisuajankohdasta tai itse julkaisusta heti kun uutta tietoa on saatavilla.

Lue Yahoo! Moviesin julkaisema uutinen

Päivitys uutiseen: Sittenkin liian hyvää ollakseen totta. Elokuvalehti Empiren mukaan maailmalle oli päässyt leviämään hieman valheellista tietoa, ja LucasFilmin mukaan toista traileria ei olekaan luvassa tällä viikolla, vaan joskus lähitulevaisuudessa.

Jäämme odottamaan lisätietoja.

Empire Onlinen uutinen

Indiana Jones -elokuvat julkaistaan Special Edition -DVD:inä

Indiana Jones Special Edition -DVD:tLucasfilm ja Paramount Home Entertainment julkaisevat 13. toukokuuta elokuvat Kadonneen aarteen metsästäjät, Indiana Jones ja Tuomion temppeli sekä Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki Special Edition -DVD:inä. Kuvanlaatu on levyillä sama kuin vuonna 2003 julkaistussa boksissa, tällä kertaa elokuvat julkaistaan erillisinä ja uusilla lisämateriaaleilla. Lisämateriaaleiksi tulee:

  • Kadonneen aarteen metsästäjät
    • Raiders of the Lost Ark: An Introduction by Steven Spielberg & George Lucas
    • Indiana Jones: An Appreciation – The cast and crew of Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull pay tribute to the original trilogy.
    • The Melting Face – A recreation of the amazing physical effect of the villain’s melting face in Raiders of the Lost Ark, including Steven Spielberg and George Lucas commenting on the evolution of visual effects and CGI.
    • Storyboard Sequence – The Well of Souls
    • Galleries
      • Illustrations & Props
      • Production Photographs & Portraits
      • Effects/ILM
      • Marketing
    • Lego Indiana Jones: The Original Adventures Game Demo and Trailer
  • Indiana Jones ja Tuomion temppeli
    • Indiana Jones and the Temple of Doom: An Introduction by Steven Spielberg & George Lucas
    • Creepy Crawlies – Steven Spielberg, George Lucas and Frank Marshall reminisce about snakes, bugs and rats.
    • Locations – Travel across the world to discover where the films take place and where they were shot.
    • Storyboard Sequence – The Mine Cart Chase
    • Galleries
      • Illustrations & Props
      • Production Photographs & Portraits
      • Effects/ILM
      • Marketing
    • Lego Indiana Jones: The Original Adventures Game Demo and Trailer
  • Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki
    • Indiana Jones and the Last Crusade: An Introduction by Steven Spielberg & George Lucas
    • The Women: The American Film Institute Tribute – The three Indiana Jones women (Karen Allen, Kate Capshaw and Alison Doody) reunite for a discussion.
    • Friends and Enemies – Steven Spielberg, George Lucas and Indiana Jones writers discuss how they created the most iconic characters in film history, including a look at new faces in Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull.
    • Storyboard Sequence – The Opening Sequence
    • Galleries
      • Illustrations & Props
      • Production Photographs & Portraits
      • Effects/ILM
      • Marketing
    • Lego Indiana Jones: The Original Adventures Game Demo and Trailer

Lue Indiana Jones.comin DVD-uutinen

Ensimmäinen traileri julkaistu

No niin, nyt se on täällä. Vuoden odotetuimman elokuvan, Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta -toimintaseikkailun ensimmäinen, ns. teaser trailer on julkaistu.

Traileri on tällä hetkellä katsottavissa vain Yahoo Movies -sivustolta, mutta muutaman tunnin kuluessa tämän uutisen kirjoittamisesta se löytyy varmasti myös viralliselta sivustolta sekä kymmenistä muista lähteistä.

Itse pätkän sisällöstä ei kannattane mitään ihmeellistä mainita, menkää ja katsokaa itse. No, jos jotain pitää todeta, niin sanotaan sitten vaikka että näyttää tosiaankin siltä että sedät jaksaa heilua. Edelleen.

Katso Teaser Trailer Yahoo Movies -sivustolla

Varoitus: Saattaa aiheuttaa adrenaliinin erityksen kasvua kehossa, tahatonta suupielten ylöspäin nykimistä sekä epäselviä kalenterimerkintöjä toukokuun loppupuolen kohdalle. Ei suositella niille joiden nälkä kasvaa syödessä.

Lego Indiana Jonesille lopullinen nimi ja kuvakaappauksia

Lego Indiana Jones: The Original AdventuresLucasArts on julkaissut Lego Indiana Jones -tietokonepelin lopullisen nimen ja viisi kuvakaappausta. Pelin nimeksi tulee LEGO Indiana Jones: The Original Adventures, mikä viittaa siihen että Kristallikallon valtakunnasta tehdään toinen Lego-peli. Kuvakaappauksissa Indy seikkailee pelin alun kentissä, jotka sijoittuvat Kadonneen aarteen metsästäjien alkuun Etelä-Amerikkaan.

Lue tiedote ja katso kuvat TeamXboxin sivuilla

Uusi video virallisilla sivuilla

Virallinen sivusto on julkaissut uuden videon, jolla Kristallikallon valtakunnan pukusuunnittelija Bernie Pollack ja Harrison Ford puhuvat Indyn hatusta ja takista sekä niistä uudessa elokuvassa. Samalla virallinen sivusto mainitsee ensimmäistä kertaa hatuntekijä Steve Delkin ja takkivalmistaja Tony Nowakin sekä kehuu heidät maasta taivaisiin, videolla näkyy myös hyvin mielenkiintoista kuvamateriaalia kuvauspaikoilta ja studioilta. Valitettavasti videota ei ole saatavissa teräväpiirtona joten vilaus jää melko pintapuoliseksi.

Katso hattu ja takki -video

Odottamisen arvoinen ystävänpäivä

Tämän vuoden 14.2. hemmottelee neljättä Indiana Jones -elokuvaa odottelevia faneja erityislaatuisella tavalla. Silloin saa nimittäin ensi-iltansa fantasiaelokuva Spiderwick Chronicles (suom. Spiderwickin kronikat).

Mitäs tekemistä tällä sitten on suosikkiarkeologimme kanssa? Paljonkin. Elokuvajulkaisu Varietyn mukaan Spiderwickin kanssa teattereihin saapuu nimittäin Kristallikallon valtakunnan odotettu traileri, jonka pitäisi tosissaan potkaista Indy-hype käyntiin joka niemessä, notkossa ja saarelmassa.

Lue Varietyn uutinen

Huom!

Suomeen Spiderwickin kronikat saapuu tosin vasta 21.3.2008 että elokuvateattereiden ulkopuolelle ei kannata ystävänpäiväsussun kanssa kiirehtiä vielä jonottamaan. Onneksi nykyteknologian aikakaudella trailerin voi odottaa löytävänsä Internetistä jo saman päivän aikana.

Palaamme ystävänpäivänä asiaan.

Raskasta kalustoa

Neljättä Indiana Jones -elokuvaa odottelevia härnätään taas uudella pikku makupalalla. Brittiläinen elokuvalehti Empire on julkaissut lyhyen Kristallikallon valtakuntaa koskevan artikkelin. Vaikka jutussa ei sinänsä ollutkaan mitään uutta, sen yhteyteen oli liitetty taas uutta kuvamateriaalia.

Siinä Indiana Jones, Marion Ravenwood ja Shia LaBeoufin esittämä hahmo istuvat suuren kuorma-auton ohjaamossa. Marion ratissa, Shia pelkääjän paikalla ja Indy heidän välissään olkapäällään ilkeän näköinen panssarintorjunta-ase.

Tri. Jones käsitteli samanlaista tulikepukkaa jo liki kolme vuosikymmentä sitten Kadonneen aarteen metsästäjissä, vaikka ei silloin päässytkään vetämään laukaisimesta. No, ehkäpä tällä kertaa…

Lue juttu Empiren verkkosivuilta

Uusi kuva ja video

Harrison Ford, Shia LaBeouf ja Ray Winstone Kristallikallon valtakunnassaVirallisilla sivuilla on julkaistu uusi promokuva Kristallikallon valtakunnasta jossa Harrison Ford, Shia LaBeouf, Ray Winstone sekä kaksi tunnistamatonta hahmoa, jotka vaikuttavat Karen Allenilta ja John Hurtilta, seisovat seitteihin kääriytyneessä oviaukossa soihdunvalossa. Sivustolle on myös ilmestynyt elokuvan teosta kertova video, jolla elokuvan miljööstä vastaava Guy Hendrix Dyas esittelee Indyn asunnon lavasteita.

Kuva isompana
Katso video

Lucas paljastaa Indy 4:n saloja

Amerikkalainen viihdelehti Vanity Fair on julkaissut pitkän artikkelin koskien tulevaa Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta -elokuvaa, jossa haastatellaan mm. ohjaaja Steven Spielbergia ja päätuottaja George Lucasia. Lisäksi jutun yhteydessä julkaistiin muutama uusi promokuva, joista yksi varsinkin on huomionarvoinen.

Siinä Shia LaBeouf ja Karen Allen istuvat moottoripyörän päällä suuressa varastorakennuksessa, joka muistuttaa erehdyttävästi paikkaa johon Liiton Arkki vietiin säilöön Kadonneen aarteen metsästäjien loppukohtauksessa.

Lucasilla oli myös varsin mielenkiintoista sanottavaa:

Mieleeni tuli aivan mainio aarre, jota jahdata, mutta se ei sopinut 30-luvun henkeen. Siksi aika onkin nyt etunamme. Olemme nyt 50-luvulla, joten miksi meidän tulisi tehdä 30-luvun seikkailusarjaa? Miksi emme sen sijaan tekisi 50-luvun B-elokuvaa scifielementein?

Luvassa siis ilmeisesti jotain uutta ja jotain vanhaa. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla lisätietoja.

Lue koko artikkeli