Huopahattu
Indiana Jonesin tunnetuimmat tavaramerkit ovat huopahattu ja nahkaruoska. Näistä kahdesta halvempi, turvallisempi ja käytännöllisempi on hattu. Indyn alkuperäisen hatun valmisti Herbert Johnsonin hattukauppa Lontoossa. Siinä oli korkea kupu ja leveä lieri ja sen materiaali oli karvahuopa. Karvahuopa on edelleen paras vaihtoehto, sillä se pysyy kasassa toisin kuin villahuopa joka kutistuu. Karvahuopaa tehdään muun muassa majavan, rämemajavan ja kanin karvasta. Hattuja tehtiin kaikkia elokuvia varten kymmeniä, jokaiselle stuntmiehelle pari sekä joitakin lisäkappaleita. Hattujen tyyli vaihtelee kaikissa elokuvissa hieman. Neljännen elokuvan hatun teki yhdysvaltalais-saksalainen Adventurebilt Hat Co.
Eri tyylit
Kadonneen aarteen metsästäjien hatun kupu oli korkein, siinä oli tiukka edessä oleva taitos ja kuvun päällä oleva painauma oli syvä ja terävä molemmista päistä. Monien Indy-fanien mielestä se on parhaimman näköinen kaikista tyyleistä. Elokuvassa käytettiin myös harmaata mallia puvun kanssa.
Tuomion temppelissä kupu oli matalampi, se kapeni ylöspäin, sen painauma oli matala eikä sen taitos ollut kuin hyvin kevyt. Tästä mallista pidetään vähiten, sillä kapeneminen on pahin asia mitä hatulle voi tapahtua. Monissa virallisissa hatuissa on tämä tyyli, minkä lisäksi ne on tehty villahuovasta mikä takaa surkean laadun.
Viimeisessä ristiretkessä kupu oli taas korkea, painauma muuten matala paitsi edestä ja taitos oli tiukka ylhäältä mutta muuten melko kevyt.
Kristallikallon valtakunnassa kupu oli korkea, sivut olivat suorat ja mitat tismalleen samat kuin Kadonneen aarteen metsästäjissä mutta taitos oli Viimeisen ristiretken mallinen. Elokuvassa käytettiin myös harmaata mallia puvun kanssa.
Hattujen tilaaminen
Kunnollisen Indiana Jones -huopahatun saa käytännössä vain ulkomaisista nettikaupoista. Parhaat hatut ovat pienten firmojen valmistamia eikä niillä ole jälleenmyyjiä Suomessa. Koska kunnon hatut valmistetaan karvahuovasta, ne ovat ainoa harkinnan arvoinen vaihtoehto. EU:n ulkopuolelta Suomeen tilattaessa valtio napsaisee karvahuopahatun nettiin pulitetusta summasta 5,7 % tullimaksua sekä siihen mennessä maksetusta summasta (hattu + posti + tulli) 24 % arvonlisäveron. Yleensä Yhdysvalloista tilatuista hatuista saatava vaihtokurssista johtuva hyöty katoaa pääosin tulliin ja veroihin.
Kauppiaskuvauksia
Adventurebilt
Mississippiläinen Indy-fani Steve Delk tutki Kadonneen aarteen metsästäjien hattua vuosikausia, ja tuli siihen tulokseen että ulkonäön salaisuus on hattutukin muoto ja ohut, helposti muotoiltava huopa. Huollettuaan muiden fanien hattuja muutaman vuoden hän päätti perustaa oman nettiputiikkinsa jossa hän myy itse käsin tekemiään hattuja aidosta majavankarvasta, mikä takaa hyvän vedenpitävyyden. Adventurebilt Hat Co. saavutti nopeasti suursuosion Indy-fanien keskuudessa huippulaadun ja edullisen hinnan ansiosta, ja nahkatakkivalmistaja Westedin suosituksesta ne valittiinkin Indiana Jonesin viralliseksi hatuksi neljänteen elokuvaan.
Delkin heikon terveydentilan ja korkean iän vuoksi hän ei enää valmista uusia hattuja. Penman Hat Co. valmistaa Adventurebiltit jatkossa. Saksalainen Marc Kitter myi EU:n alueella maailman parhaista materiaaleista valmistettua omaa Adventurebilt Deluxe -mallistoaan. Heiltä löytyi myös tehdasvalmisteinen Adventurebilt Henry -malli. Marc Kitter on vaihtanut alaa eikä enää valmista hattuja.
Penman Hat Co.
New Yorkissa kasvanut ja nykyisin Hillsborossa, Oregonissa asuva hatuntekijä John Penman on suuri Indy-fani sekä Adventurebiltin Steve Delkin ja Marc Kitterin hyvä ystävä. Kuten Steve ja Marc myös John Penman kiinnostui suuresti hatuista Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvan myötä. Steveltä ja Marcilta saamansa opastuksen ja kannustuksen myötä hän aloitti uransa huoltamalla ensin vanhoja hattuja ja vuonna 2008 hän perusti lopulta oman hattuliikkeensä.
Penmanin hatut tunnetaan Adventurebiltin kaltaisesta laadusta ja tyytyväisistä asiakkaista. Penman tarjoaa Indy-hattujen koko tyyliskaalan niin kanin- kuim majavankarvaisenakin. Penman toimii myös Adventurebilt Henryn Yhdysvaltojen maahantuojana, hieman korkeamman hinnan vastineena asiakkaat saavat laadukkaan Adventurebilt-hattulaatikon kaupan päällisiksi jota ei voi ostaa erikseen.
Akubra
Hatsdirect, australialaisen hattukaupan The Hatteryn verkkokauppa, on myynyt omaa Akubra Federation -malliaan jo useita vuosia. Federationit on suunniteltu fanien kommenttien pohjalta ja uusin versio Akubra Federation IV julkaistiin vuonna 2008. Siitä on myös Akubra Federation Deluxe IV -niminen luksusversio laadukkaammalla huovalla.
adVintage
Saksalainen Thomas Osygus myy Indy-hattuja EU:n alueella. Hänellä on valikoimissa niin kalliimpia käsintehtyjä hattuja kuin halvempia tehdasvalmisteisia hattuja.
Herbert Johnson
Herbert Johnson myy Indyn hattua edelleen. He ovat myös alkaneet monen vuoden jälkeen valmistaa hattuja itse niiden alihankkimisen sijaan ja laatu on kohonnut huonoimmista vuosista.
Viralliset mallit
Dorfman Pacific ja saksalainen Mayser valmistavat omaa ”virallista” malliaan, joka on epäonnistunut kaikilla osa-alueilla. Viralliset hatut ovat enimmäkseen helposti kutistuvaa villahuopaa, niiden kupu on liian matala ja muoto jotain aivan muuta kuin elokuvissa. Virallisia hattuja myydään lähes kaikkialla niin tavallisissa hattukaupoissa, netissä kuin Disney-huvipuistoissa.
Hattukauppiaat
- Adventurebilt Hat Co. – Tavallinen majavaa 455–625 euroa plus posti, Deluxe-malli 600 euroa plus posti, tehdasmalli 300 euroa plus posti
- The Penman Hat Company – Kaninkarvahuopainen alk. 385 euroa, majavankarvahuopainen alk. 530 euroa, sekoitus alk. 265 euroa
- Akubra – Tavallinen 115 euroa, Deluxe-malli 140 euroa
- adVintage – Kaninkarvahuopainen alk. 150 euroa, majavankarvahuopainen alk. 320 euroa
- Herbert Johnson – Kaninkarvahuopainen alk. 465 euroa, majavankarvahuopainen alk. 650 euroa
Alun perin muissa kuin euroissa olevat hinnat on pyöristetty tasalukemiin valuuttakursseilla 1 EUR ≈ 1,0395 USD, 1 EUR ≈ 0,8245 GBP, 1 EUR ≈ 1,6631 AUD. Tuotteiden hinnat on tarkistettu 28.2.2020 ja ne ovat voineet muuttua sen jälkeen.