LucasArts on vihdoin julkaissut kauan huhutun toisen Indy-aiheisen Lego-pelin. Pelin nimeksi tulee Lego Indiana Jones 2: The Adventure Continues ja se julkaistaan ensi syksynä PC:lle, Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, Wiille, Nintendo DS:lle ja PSP:lle. Peli seuraa kaikkien Indyn elokuvaseikkailujen juonta aina Kadonneen aarteen metsästäjistäKristallikallon valtakuntaan, ja tuo mukanaan mahdollisuuden rakentaa omia kenttiä ja liittää niitä pelin mukana tuleviin. Tämä on täysin uusi ominaisuus jota ei ole koskaan ennen nähty TT Gamesin Lego-peleissä.
Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta tuli maailmanensi-iltaan tasan vuosi sitten, torstaina 22. toukokuuta 2008. Suomen ensi-ilta oli päivää myöhemmin 23. toukokuuta, jolloin myös Indiana Jones ja Tuomion temppeli tuli Yhdysvalloissa ensi-iltaan vuonna 1984. Ylihuomenna 24.5. on Indiana Jones ja Viimeisen ristiretken ensi-illan 20-vuotispäivä. Muista siis juhlistaa viikonloppua katsomalla kaikki kolme myöhempää elokuvaa niiden 1-, 20- ja 25-vuotisjuhlien kunniaksi.
Indiana Jones and the Staff of Kingsin Euroopan julkaisija Activision on avannut pelille yleiseurooppalaisen sivuston, jolta löytyy pelistä tietoa myös suomeksi. Valitettavasti vain pieni osa saitista on käännetty, mutta on hienoa nähdä että myös suomalaisten eteen nähdään vaivaa. Sivustolla on jenkkipuolelta tuttuja avatareja, kuvakaappauksia, videoita sekä minipeli.
VideoGamer.com haastatteli LucasArtsin puheohjaaja David Collinsia uudesta Indy-pelistä. Collins paljastaa haastattelussa monia uusia yksityiskohtia pelistä.
LucasArts on avannut Indiana Jones and the Staff of Kingsin viralliset sivut. Sivuilla on uusia ladattavia tiedostoja, paljon uusia kuvakaappauksia ja tieto, että pelistä julkaistaan vielä ainakin neljä videota. Saitilla on myös Scavenger Hunt -niminen peli, jossa pelaaja suorittaa tehtäviä eri puolilla maailmaa paikoissa, joihin seikkailu vie Indyn, kuten San Francisco, Panama, Sudan, Istanbul ja salaperäinen Odin.