Indiana Jones and the Staff of Kings -pelistä on julkaistu ensimmäinen video, jossa näkyy oikeaa pelimateriaalia sekä tekijöiden haastatteluja. Samalla julkaistiin uusia kuvakaappauksia, jotka ovat huomattavasti parempilaatuisia kuin viime kuussa julkaistut ensimmäiset kuvat.
Indiana Jones and the Staff of Kings -pelin virallinen kansikuva on julkaistu. Huhujen mukaan pelin Euroopan-julkaisija Activision julkaisisi pelin Iso-Britanniassa 22.5.2009, ja sopii olettaa että peli ilmaantuisi piakkoin sen jälkeen Suomessakin kauppojen hyllyille. Activisionin mukaan pelin PEGI-ikäraja on 16+. Pelistä tehty romaani, jonka kirjoitti aiemminkin Indy-kirjailijana kunnostautunut Rob MacGregor, julkaistaneen myöhemmin todennäköisesti syksyllä.
IndyVille on nyt siirretty WordPress-julkaisujärjestelmälle. Samalla uutisten linkit ovat muuttuneet eivätkä vanhat toimi enää, muiden linkkien pitäisi vielä toimia. Käytä hakutoimintoa jos et löydä haluamaasi uutista tai sivua muuten.
LucasArts on päivittänyt nettisivujaan ja vahvistanut uuden Indy-pelin olevan nimeltään Indiana Jones and the Staff of Kings ja että se julkaistaan loppukeväästä Wiille, PlayStation 2:lle, Nintendo DS:lle ja PlayStation Portablelle.
IGN.com kertoi hieman alle kaksi viikkoa sitten huhun, jonka mukaan tänä vuonna julkaistavaksi epäilty peli Indiana Jones and the Staff of Kings (työnimi) olisi peruttu pitkien lykkäysten ja työntekijöiden lomautusten jälkeen. Tämän jälkeen netissä alkoi velloa valtava huhumylly, ja jotkut epäilivät että LucasArts peruisi ainoastaan pelin Xbox 360- ja PlayStation 3 -versiot, mutta julkaisisi siitä huhutut käsikonsoliversiot joita kehitti jokin muu peliyhtiö. Toissapäivänä TheRaider.netin keskustelualueella alkoi levitä tieto, jonka mukaan Saksassa olisi julkaistu pelistä uusi traileri. Nyt tuo traileri on julkaistu myös netissä.
Traileri koostuu lähinnä materiaalista, josta joko kerrottiin jo kaksi ja puoli vuotta sitten tai joka vaikuttaa samankaltaiselta kuin Emperor’s Tombissa nähty materiaali (natseja, viidakkotemppeleitä jne.). Netissä onkin huhuttu että esirenderöidystä videosta koostuva traileri näyttää miltä peli olisi näyttänyt uusilla konsoleilla, ja koska trailerin lopussa pelin julistetaan tulevan keväällä 2009 Nintendo Wiille, ”PlayStationille” ja Nintendo DS:lle, peli tuskin tulee näyttämään yhtä hyvältä kuin mitä video antaa ymmärtää. LucasArts ei ole vielä kertonut pelistä mitään omalla sivustollaan eikä antanut virallisia lehdistötiedotteita, joten IndyVille ei ota vielä aiheesta virallista kantaa.
Feral Interactive, pelien Mac-käännöksiä tekevä pulju, on julkaissut Lego Indiana Jones: The Original Adventuresista Mac-version. Peli on suunniteltu toimimaan kaikilla MacBookeilla, joilla on GMA X3100-näytönohjain tai parempi. Peliä ei ole suunniteltu toimimaan Mac minillä ja muilla kuin Intelin suorittimilla.
Indiana Jones and the Fountain of Youth -fanipelin tekijöiltä on ilmestynyt uusi minipeli, jossa on yksi huone ja noin 10 minuutin edestä tekemistä. Peli on nimeltään Indiana Jones and the Temple of the Spheres.
IndyVille toivottaa kaikille Indiana Jones -faneille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. Ensi vuonna Indy-maailmaan pitäisi ilmestyä ainakin uusi romsku Indiana Jones and the Army of the Dead keväällä sekä peli Indiana Jones and the Staff of Kings (ei vielä virallinen nimi) syksyllä.
Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta on napannut ykkössijan Movie mistakes -sivuston tilastoissa. Elokuvasta on löydetty jo 64 eri virhettä, niin elokuvan jatkumoon kuin tapahtuma-aikaankin liittyviä. Elokuvan eräs virhe on jopa äänestetty vuoden parhaaksi.
George Lucas puhui äskettäin lyhyesti ComingSoon.netin kanssa. Kysyttäessä onko viidennestä Indiana Jones -elokuvasta pyörivissä huhuissa mitään perää hän vahvisti heidän tutkivan parhaillaan mahdollisia kilpajuoksun kohteita, ja jos sellainen löytyy uusi filmi saattaa olla tulossa.
Soul Media -niminen tanskalainen DVD-julkaisija on hankkinut Paramountilta Nuori Indiana Jones -lisenssin ja julkaissut ensimmäisen kolmesta boksista Pohjoismaissa. Boksia on myyty aiemmin UK-importtina eli Britanniasta maahantuotuna versiona, mutta nyt sen saa ensimmäistä kertaa suomenkielisellä tekstityksellä. Mukana on myös tekstit tanskaksi ja norjaksi. Boksia myy ainakin Discshop.fi.
gone is gone -blogi on julkaissut uusia kuvia tulevasta Indy-pelistä, jonka nimeksi arvellaan tulevan Indiana Jones and the Staff of Kings. Kuvissa näkyy mm. veden alla oleva luola, saksalainen yhteyskone, istanbulilainen moskeija ja maya-raunioita.
Concord Records on julkaissut lisätietoja 1 marraskuuta julkaistavasta Indiana Jones: The Complete Soundtracks Collection -boksista. Toisin kuin aikaisemmin kerroimme kaikkien kolmen ensimmäisen elokuvan soundtrackit ovat laajennetut versiot eivätkä alkuperäiset versiot. Tässä on boksin täydellinen kappalelista levyittäin.
Levy 1: Kadonneen aarteen metsästäjät
In the Jungle
The Idol Temple
Escape from the Temple
Flight from Peru
Washington Men/Indy’s Home *
A Thought for Marion/To Nepal
The Medallion
Flight to Cairo
The Basket Game
Bad Dates *
The Map Room: Dawn
Reunion in the Tent/Searching for the Well
The Well of the Souls
Indy Rides the Statue *
The Fist Fight/The Flying Wing
Desert Chase
Marion’s Theme/The Crate
The German Sub
Ride to the Nazi Hideout
Indy Follows the Ark
The Miracle of the Ark
Washington Ending & Raiders March
* Ei aiemmin julkaistu
Levy 2: Indiana Jones ja Tuomion temppeli
Anything Goes
Indy Negotiates *
The Nightclub Brawl *
Fast Streets of Shanghai
Map/Out of Fuel *
Slalom on Mt. Humol
Short Round’s Theme
The Scroll/To Pankot Palace *
Nocturnal Activities
Bug Tunnel/Death Trap
Approaching the Stones *
Children in Chains
The Temple of Doom
Short Round Escapes *
Saving Willie *
Slave Children’s Crusade
Short Round Helps *
The Mine Car Chase
Water! *
The Sword Trick *
The Broken Bridge/British Relief *
End Credits
* Ei aiemmin julkaistu
Levy 3: Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki
Indy’s Very First Adventure **
The Boat Scene *
X Marks the Spot
Ah, Rats!!!
Escape from Venice
Journey to Austria *
Father and Son Reunited *
The Austrian Way *
Scherzo for Motorcycle and Orchestra
Alarm! *
No Ticket
Keeping Up With the Joneses
Brother of the Cruciform Sword
On the Tank *
Belly of the Steel Beast
The Canyon of the Crescent Moon
The Penitent Man Will Pass
The Keeper of the Grail
Finale & End Credits
* Ei aiemmin julkaistu
** Mukana aiemmin julkaisematonta materiaalia
Levy 4: Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta
Raiders March
Call of the Crystal
The Adventures of Mutt
Irina’s Theme
The Snake Pit
The Spell of the Skull
The Journey to Akator
A Whirl Through Academe
”Return”
The Jungle Chase
Orellana’s Cradle
Grave Robbers
Hidden Treasure and the City of Gold
Secret Doors and Scorpions
Oxley’s Dilemma
Ants!
Temple Ruins and the Secret Revealed
The Departure
Finale
Levy 5: Haastatteluja ja lisää Indiana Jones -musiikkia
Raiders March
Interviews with John Williams, Steven Spielberg and George Lucas, Hosted by Laurent Bouzereau
Uncovering the Ark **
Indy and the Villagers *
The Secret Passage *
Father’s Study *
Marcus Is Captured/To Berlin *
To the Blimp *
The Blimp Turns Around *
Death of Kazim *
Wrong Choice, Right Choice *
Return to the Village/Raiders March *
* Ei aiemmin julkaistu
** Ei aiemmin julkaistu CD:llä
Boksin mukana tulee myös nelivärinen pamfletti, jossa on yli 25 sivua täynnä kulissien takana otettuja valokuvia, kuvakäsikirjoituksia ja muita ikimuistoisia kuvia leffoista.
Indy-fanien hyvin tuntema brittiläinen Empire-elokuvalehti on julkaissut 500 sijan listan kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Listan kärkeen kiilasi Francis Ford CoppolanKummisetä, mutta hyvänä kakkosena tuli Steven SpielberginKadonneen aarteen metsästäjät. Tässä listan kymmenen kärki:
Kummisetä (The Godfather, 1972)
Kadonneen aarteen metsästäjät (Raiders of the Lost Ark, 1981)
Tähtien sota: Episodi V – Imperiumin vastaisku (Star Wars Episode V: The Empire Strikes Back, 1980)
Rita Hayworth – avain pakoon (The Shawshank Redemption, 1994)
Tappajahai (Jaws, 1975)
Mafiaveljet (Goodfellas, 1990)
Ilmestyskirja. Nyt (Apocalypse Now, 1979)
Laulavat sadepisarat (Singin’ In The Rain, 1952)
Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (Pulp Fiction, 1994)
StarWars.com on julkaissut uutisen, jonka mukaan Del Rey Books julkaisee toukokuussa 2009 uuden Indiana Jones -romaanin nimeltä Indiana Jones and the Army of the Dead. Kirjailijana toimii scifi-kirjailijana tunnettu Steve Perry.
Kirja sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, ja siinä Indy seikkailee George ”Mac” McHalen kanssa etsiessään tarunomaista mustaa helmeä nimeltä Pimeyden sydän. Matka vie Indyn ja Macin Haitin viidakoihin, missä heidän pitää päihittää saksalaiset ja japanilaiset agentit sekä pahamaineinen mustan magian taitava voodoopappi kilpajuoksussa helmen luo.
1UP.com raportoi, että Las Vegasin GameStop Expo -messuilla pyörii huhu, jonka mukaan LucasArts julkaisee uuden Indiana Jones -pelinsä trailerin ensi viikolla. Pelin nimeksi on huhuttu tulevan Indiana Jones and the Staff of Kings.
Drew Struzan, monien mielestä maailman paras elokuvajulisteiden piirtäjä, on siirtynyt eläkkeelle. Hän oli eläköityessään 61-vuotias. Struzan ehti uransa aikana piirtää yli 150 elokuvajulistetta ja kymmeniä levyjen ja kirjojen kansia sekä mainoskuvia. Indy-maailma tuntee hänet muun muassa kolmen Indiana Jones -elokuvan julisteiden piirtäjänä.
Concord Records julkaisee 14. lokakuuta laajennetun version Kadonneen aarteen metsästäjien soundtrackista, jota on laajennettu vielä vuoden 1995 julkaisusta. Levylle on lisätty raidat 05. Washington Men/Indy’s Home, 10. Bad Dates ja 14. Indy Rides the Statue. Levy on digitaalisesti remasteroitu alkuperäisistä nauhoista.
Sama pulju pukkaa pihalle 11. marraskuuta kokoelmaboksin nimeltä Indiana Jones: The Complete Soundtracks Collection. Paketissa on uusi 14.10. julkaistava Kadonneen aarteen metsästäjien laajennettu soundtrack, Tuomion temppelin alkuperäinen soundtrack, Viimeisen ristiretken alkuperäinen soundtrack ja Kristallikallon valtakunnan soundtrack sekä ekstra-CD, jolla haastatellaan John Williamsia leffojen musiikin sävellyksen tiimoilta. Koko setti on kääritty näppärään koteloon ja varustettu nelivärivihkosella.
Paramount Home Entertainment on julkaissut tiedotteen, jonka mukaan jo lähes 520 miljoonaa euroa tahkonnut Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta ilmestyy 14. lokakuuta kahtena DVD-painoksena (normaali ja kahden levyn Special Edition) sekä kahden levyn Special Edition Blu-ray -painoksena, jolla elokuva ja ekstrat ovat HD 1080p -muodossa. Kaikilla levyillä olevat ekstrat:
The Return of a Legend
Pre-Production
Blu-ray -painoksen ykköslevyllä on myös ekstra nimeltä Indiana Jones Timelines.
Special Editionien kakkoslevy:
Production Diary: Making Kingdom of the Crystal Skull
Shooting Begins: New Mexico
Back To School: New Haven, Connecticut
Welcome to the Jungle: Hilo, Hawaii
On-Set Action
Exploring Akator
Wrapping Up!
Warrior Makeup
The Crystal Skulls
Iconic Props
The Effects of Indy
Adventures in Post Production
Closing: Team Indy
Pre-Visualization Sequences:
Area 51 Escape
Jungle Chase
Ants Attack
Galleries
The Art Department
The Adventure Begins
Cemetery and Jungle
Akator
Stan Winston Studio
Corpses, Skeletons & Mummies
Aliens & Crystal Skulls
Production Photographs
Portraits
Behind-the-Scenes Photographs
Levyjen videomateriaali on laajakuvaa ja ääni THX-sertifioitua Dolby 5.1:tä. Elokuvan saa myös DVD:llä muiden Indiana Jones -elokuvien kanssa, paketin nimi on The Complete Adventure Collection. Pakettia ei saa Blu-rayna, vanhemmat Indy-leffat julkaistaneen teräväpiirtona myöhemmin.
IndyVillen kaikki materiaali on nyt tietokannoissa. Tämä helpottaa sivujen ylläpitoa ja mahdollistaa monen sivun muokkauksen yhtä aikaa. Jos huomaat, että jokin jollakin sivulla ei toimi kuten ennen tai sivu ei toimi lainkaan, ilmoita siitä Kairon baarissa.
Lego Indiana Jones: The Original Adventures -tietokonepeli ilmestyy tänään. Peli on saatavilla PC:lle, PlayStation 2:lle, Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, Wiille, Nintendo DS:lle ja PSP:lle. Hinta vaihtelee versiosta riippuen 30 eurosta 70:een.
IGN on julkaissut arvionsa Lego Indiana Jones: The Original Adventuresista. Peliä kuvaillaan Lego Star Warsia paljon muistuttavaksi pläjäykseksi, jota on ilo pelata. IGN antaa pelille arvosanaksi 8.0 kymmenestä mahdollisesta pisteestä.
Indiana Jones -tuotteiden aalto alkaa vallata Suomea. Tähän mennessä on havaittu muun muassa taikalusikoita Kellogg’sin aamiaismuroissa, leluja Hesburgerin lastenaterioissa, Indy-legoja, Indy-purkkakortteja, Indy-leluja ja Special Edition -DVD:t. Lähiaikoina kauppoihin saapuvat mm. elokuvan käsiksestä tehty kirja, soundtrack ja Lego Indiana Jones: The Original Adventures -tietokonepeli.