Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta tuli Suomessa ensi-iltaan tasan viisi vuotta sitten perjantaina 23. toukokuuta 2008. Elokuva saavutti avausviikonloppunaan vuoden ylivoimaisesti parhaan tuloksen sekä Paramountin kaikkien aikojen parhaan avaustuloksen Suomessa. Kaiken kaikkiaan elokuvan näki teattereissa 254 622 katsojaa, mikä oli vuoden 2008 viidenneksi paras tulos.
TV-kanava Nelonen lähettää jo tuttuun tapaan kaikki Indiana Jones -elokuvat perättäisinä viikkoina. Tänä vuonna lähetysajankohta on toukokuun torstait klo 21. Vieressä Nelosen ilmoitus vapun Helsingin Sanomissa. Nelosen mainostiimillä vaikuttaa olevan Indyn huopahatun muoto hieman hakusessa, suosittelemme tutustumaan aiheeseen tarkemmin IndyVillen sivulla.
Kadonneen aarteen metsästäjien tarinaan merkittävästi vaikuttanut yhdysvaltalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Philip Kaufman tulee kesäkuussa Suomeen. Kaufman saapuu vieraaksi Sodankylän 28. elokuvajuhlille 12.–16.6.2013.
Game Informer kertoo, että Lucas-imperiumin viime syksynä ostanut Disney on päättänyt lopettaa LucasArts-peliyhtiön toiminnan. LucasArts on kehittänyt tai julkaissut historiansa aikana yhteensä 11 Indiana Jones -peliä, joista viimeisimmät olivat kylläkin ulkopuolisen kehittäjän rakentamia. Lehdistötiedotteen mukaan Lucasin brändeihin perustuvat pelit julkaistaan jatkossa täysin ulkopuolisten tahojen toimesta, eikä sisäistä pelikehitystä enää tarvita.
Nelonen uusii tänäkin vuonna Indiana Jones -elokuvat. Ensimmäisenä lähetetään Kadonneen aarteen metsästäjät sunnuntaina 22. huhtikuuta klo 21, ja seuraavat elokuvat siitä viikon välein sunnuntaisin klo 21.
Paramount on julkaissut lehdistötiedotteen, jonka mukaan kaikki neljä Indiana Jones -elokuvaa julkaistaan syksyllä teräväpiirtona Blu-raylla. Mukana on myös valikoima oheismateriaalia. Tarkempia tietoja tulossa lähiaikoina, katso odotellessa julkaisun traileri!
Ilta-Sanomat juhlistaa 80 toimintavuottaan netissä toimivalla tietovisalla, jossa arvuutellaan otsikoita vuosien varrelta. Visa on sijoitettu ”Ilta-Sanomien arkistoon”, joka muistuttaa kovasti Kadonneen aarteen metsästäjistä tuttua hallituksen varastoa.
Espanjalainen Blu-Ray-sivusto Mubis.es on julkaissut uutisen, jonka mukaan Paramount Picturesin espanjalainen toimisto on sanonut, että kolme ensimmäistä Indiana Jones -elokuvaa tulisivat ensimmäistä kertaa saataville teräväpiirtona tämän vuoden syyskuussa. Virallista tietoa asiasta ei kuitenkaan vielä ole.
Indiana Jones and the Fountain of Youthin tekijät ovat tänäkin vuonna julkaisseet pienen joululahjan faneilleen. Tänä vuonna vuorossa on jo pidempään tekeillä ollut Passage of Saints -niminen pikkupeli, jossa Indy lähtee talvea pakoon Kreikan aurinkorannoille.
IndyVille toivottaa kaikille Indiana Jones -faneille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. Joulua sopii viettää esimerkiksi viimevuotisten Nelosen jouluvideoiden parissa.
Indiana Jones astui suomalaisille valkokankaille ensimmäisen kerran tasan 30 vuotta sitten, perjantaina 18. joulukuuta 1981, kun elokuva Kadonneen aarteen metsästäjät saapui elokuvateattereihin. Ilta-Sanomien elokuvakriitikko arvioi elokuvaa tuoreeltaan seuraavasti:
”Kadonneen aarteen metsästäjät” on erittäin taitava, vauhdikas ja viihteellinen elokuva, parasta mitä Hollywood tällä saralla on viime vuosina pystynyt tarjoamaan. Elokuvasta välittyy jo kadonneeksi luultu seikkailuhenki, poikamainen keksimisen ilo yhä uusista tempuista ja yllätyksistä, jännitys ja mielihyvä siitä mitä seuraavaksi mahtaakaan tapahtua.
Seitsemän Indiana Jones -kirjaa kirjoittanut Rob MacGregor on päättänyt avata hieman peruutetun Indiana Jones and the Staff of Kings -peliin perustuneen kirjansa taustoja blogissaan. MacGregorin mukaan pelin julkaisuaikataulun muuttuminen ei tavoittanut kirjan julkaisijaa, eikä yhtiö halunnut julkaista kirjaa muuten kuin samanaikaisesti pelin kanssa. Tanskalainen Indy-fani Christian Guldager piirsi kirjalle kannen, joka oli tarkoitus julkaista kirjan sähköisen version yhteydessä, mutta tämäkin versio on ilmeisesti peruutettu. On erittäin valitettavaa, että jäykkä byrokratia tappoi tämänkin projektin.
Saunalahti mainostaa uudessa laama-aiheisessa mainoskampanjassaan mokkuloita ja 3G-verkkoa. Aiemmin kampanjassa on nähty mm. Forrest Gump -elokuvaa parodioiva TV-mainos. Uusimmassa, Helsingin Sanomissa eilen julkaistussa mainoksessa laamat on istutettu Kadonneen aarteen metsästäjienjulisteeseen otsikolla “Kadonneen yhteyden metsästäjät”. Tsekkaa mainos yllä olevasta kuvasta!
Aiemmin uutisoimamme espanjalainen Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvaan pohjautuva seikkailupeli on edistynyt todella nopeasti viimeisimmän päivityksen jälkeen. Pelin Tanis-jaksosta on julkaistu englanninkielinen demo ja seuraava episodi keskittyy elokuvan alkukohtaukseen Etelä-Amerikan viidakoissa, koodinimeltään peli on tätä nykyä The Idol Project. Tekijät lupailevat uutta pelattavaa maistiaista lähiajoille ja peli on lisätty myös IndyVilleen.
Tuottaja Frank Marshall oli My Geektime -radio-ohjelman vieraana ja puhui myös Indiana Jonesista. Marshallin mukaan ensimmäisten kolmen elokuvan Blu-ray-julkaisua työstetään parhaillaan ja ohjaaja Steven Spielberg pitää kovasti näkemästään. Lisäksi Indiana Jones 5 ei hänen tietojensa mukaan ole työn alla.
Ensimmäinen Indiana Jones -elokuva Kadonneen aarteen metsästäjät tuli teattereihin 30 vuotta sitten perjantaina 12.6.2011. Elokuva saapui Suomeen puoli vuotta myöhemmin perjantaina 18.12.1981. Onnea vuosipäivän johdosta!
Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki oli ensi-illassa Yhdysvalloissa 22 vuotta sitten 24. toukokuuta 1989. Eilen 23. toukokuuta oli Indiana Jones ja Tuomion temppelin USA-ensi-illan 27. vuosipäivä ja Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunnan Suomen ensi-illan 3. vuosipäivä. Kristallikallon valtakunta tuli Suomessa teattereihin päivä Yhdysvaltojen jälkeen.
Indiana Jones and the Fountain of Youth -fanipelin tekijätiimi on julkaissut demoversion tappelumoottoristaan. Demo on tehty perinteisten tappelupelien tyyliin ja kulkee nimellä Fountain of Youth: Arcade Fighter. Pelissä Indy ja Heinrich-niminen natsi ottavat mittaa toisistaan. Peli vaatii kaksi pelaajaa saman koneen ääreen.
Espanjalainen Indyfani Luis Angel Aleixandre on aloittanut projektin, jossa hän tekee Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvaan perustuvan seikkailupelin Indiana Jones and the Fate of Atlantis -pelin tyyliin. Peli rakennetaan eri paikkoihin sijoittuvissa pätkissä ja ensimmäisen pätkän demo on nyt julkaistu. Demo sijoittuu Tanisin kaupungin kaivauksille ja on espanjankielinen kuten pelikin, englanninkielinen versio on tekeillä. Pelin taustat piirretään tarkoin samanlaisiksi kuin elokuvassa.
IndyVilleen on juuri lisätty 1256 1080p-teräväpiirtokokoista kuvakaappausta Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvasta. Tärkeimmällä ulkomaisella sivustolla TheRaider.netillä on vain 400 kuvakaappausta ja ne ovat hieman zoomattuja DVD-kaappauksia. Muiden elokuvien kuvakaappaukset seuraavat lähiaikoina.
Indiana Jones and the Crown of Solomon -fanipelin tekoa jatketaan taas yli vuoden tauon jälkeen. Peli on saanut uuden nettiosoitteen www.crownofsolomon.com ja projektin johtaja Carl-Johan Hagberg kertoo pyrkivänsä työskentelemään pelin parissa vähintään tunnin päivässä. Viime aikoina on lisätty paljon uusia puzzle-tehtäviä ja tapahtumapaikkoja sekä siivottu pelin AGS-koodia.
Indiana Jones and the Fountain of Youth -fanipelin demosta on vuodenvaihteen ja joulun kunniaksi teetetty uusi 1.2-versio. Demossa käytetään Adventure Game Studion (AGS) uusinta versiota ja siihen on kätketty uusi salaisuus.
Voitko ratkaista Cape Abrathamin mysteerin ajoissa salaista paljastusta varten? Ovatko kryptiset mielenne valmiina vaaralliselle matkalle korkeiden, armottomien vuorien, tumman ja hämyisän sumun, epävakaan maaperän ja kaikkien ennen näkemättömien asioiden halki?