IndyVille

Kategorian Sekalaista uutiset

Sivu 2/3

IGN: Indiana Jones kaikkien aikojen neljänneksi paras elokuvasarja

IGN.com listaa kaikkien aikojen 25 parasta elokuvasarjaa, ja Indiana Jones on listan neljäs. Perusteluna on muun muassa seikkailuelokuvagenren henkiinherätys. Indy päihitti mm. Terminatorin, Die Hardin, Matrixin, Jurassic Parkin, Harry Potterin, Kummisedän, Paluun tulevaisuuteen, Alienin ja 13 muuta elokuvasarjaa. Edelle kirivät muun muassa Taru Sormusten Herrasta ja kaksi muuta vielä nimeämätöntä sarjaa, joista toinen lienee epäilemättä Star Wars.

Lue artikkeli

Steven Spielbergin syntymäpäivä

Kadonneen aarteen metsästäjien juhlapäivän lisäksi Indyfaneilla on tänään kaksin verroin juhlimisen aihetta. Ohjaajaguru Steven Spielberg täyttää tänään 60 vuotta. Spielberg on pitkän uransa aikana tuottanut 111 teatteri- ja TV-elokuvaa, ohjannut 30 elokuvaa, voittanut kaksi Yhdysvaltain elokuva-akatemian palkintoa (Oscaria) ja kaikkien aikojen 100 eniten katsotun elokuvan listalla on kahdeksan hänen teostaan. Hän on myös ohjannut jokaisen Indiana Jones -elokuvan ja on naimisissa Kate Capshaw’n kanssa, joka oli Indiana Jones ja Tuomion temppeli -elokuvan Willie Scott. IndyVille toivottaa herra Spielbergille paljon onnea ja pitkää ikää.

Suuri Indy-spesiaali Empiressä

Empiren Lokakuun 2006 numero, #208Brittiläisen elokuvalehti Empiren uusimmassa numerossa on suuri Indiana Jones -spesiaali Kadonneen aarteen metsästäjien 25-juhlavuoden kunniaksi. Lehdessä on 35 sivua haastatteluja, kaavakuvia, valokuvia ym. Ei paljon mitään uutta tai ihmeellistä kovimmille faneille, mutta silti hieno ja harvinainen kunnianosoitus arvostetulta lehdeltä. Lehti on saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista ja lehtipisteistä kautta maan.

Lehtipisteen kuvaus lehdestä ja jakelupisteiden haku

Päivitys 6.9.2006: Kuva lisätty.

Kadonneen aarteen metsästäjät jänisversiona

Angry Alien Productions on julkaissut sivuillaan 30 sekuntia pitkän jänisanimaation, jossa puput näyttelevät kaikki Kadonneen aarteen metsästäjien tärkeimmät kohtaukset. Angry Alienin sivuilta löytyy jänisversiot myös muista elokuvahistorian merkkipaaluista, kuten Alienista, Casablancasta, Manaajasta, Tappajahaista, King Kongista, Hohdosta, Tähtien sodasta ja Titanicista.

Katso animaatio

John Williamsin syntymäpäivä

John Williams, maailman kuuluisin elokuvasäveltäjä ja Steven Spielbergin luottosäveltäjä, täyttää tänään 74 vuotta. Hän syntyi 8.2.1932 Long Islandilla New Yorkissa. Hän on säveltänyt musiikit mm. elokuviin:

  • Tappajahai
  • Tähtien sota
  • Kolmannen asteen yhteys
  • Teräsmies
  • Star Wars Episodi V: Imperiumin vastaisku
  • Kadonneen aarteen metsästäjät
  • E.T.
  • Star Wars Episodi VI: Jedin paluu
  • Indiana Jones ja Tuomion temppeli
  • Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki
  • Jurassic Park
  • Schindlerin lista
  • Pelastakaa sotamies Ryan
  • Star Wars Episodi I: Pimeä uhka
  • Harry Potter ja Viisasten kivi
  • Star Wars Episodi II: Kloonien hyökkäys
  • Minority Report
  • Harry Potter ja Salaisuuksien kammio
  • Ota kiinni jos saat
  • Harry Potter ja Azkabanin vanki
  • Star Wars Episodi III: Sithin kosto
  • Maailmojen sota

Aikamoinen ansiolista yhdelle miehelle. Toivotaan että hän pysyy mukana kuvioissa ainakin Indy neloseen asti.

Finnair parodioi Indyä

Suuri Alppimatkan metsästys -julisteViikko sitten ilmestyneen IS Torino -lehden takakannessa on Finnairin mainos, joka parodioi Indiana Jones ja Viimeistä ristiretkeä. Mainoksessa Kalle Palander ja Tanja Poutiainen ovat samanlaisessa asennossa kuin Viimeisen ristiretken kuuluisassa julisteessa. Julisteen alla lukee tutulla fontilla Suuri Alppimatkan metsästys, muita Indyviittauksia ovat mm. hehkuva aurinko ja lentokone.

Finnairin kampanjasivu
Kilpailu

Fordin vatsalihaksissa vielä ytyä

IMDB kertoo, että Harrison Ford on vielä kunnossa. Firewallin kuvausten aikana Paul Bettany yritti useaan otteeseen päästä lähes kaksi kertaa vanhemman Fordin niskan päälle, mutta joutui luopumaan tavoitteestaan. Bettany heitti Fordin monta kertaa pää edellä ikkunan läpi, mutta Harrison ei ollut moksiskaan. Kun Bettany löi Fordia vatsaan, hän pyysi häntä lyömään niin että hän myös tuntisi sen. Lyötyään kovempaa Bettany sai käskyn lyödä niin, että HF voisi reagoida siihen kunnolla. Lyötyään voimiensa takaa HF sanoi lyönnin olleen sopiva. Bettanyn mukaan se oli hänen elämänsä nöyryyttävin päivä.

Lue artikkeli

Hyvää Joulua

IndyVille toivottaa kaikille maailman Indy-faneille rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2006. Todennäköisesti ensi vuonna Lucas, Spielberg ja Ford aloittavat työt Indiana Jones 4:sen parissa, jos hyvin käy niin leffa saatetaan jopa kuvata ensi kesänä. IndyVille kertoo jokaisen virallisen uutisen ASAP, kaikkia huhuja ei valitettavasti ehditä listaamaan.

Indyviittauksia Dingon uudella levyllä

80-luvun suositun rock-yhtyeen Dingon comeback-levyllä Purppuraa on kappale, joka suorastaan vilisee Indyviittauksia. Kappaleessa numero seitsemän, nimeltään Jaguaariuni, Pertti Neumann laulaa mm. Tuomion temppelistä, Indiana Jonesista ja ruoskasta. Tässä ovat kappaleen sanat, lähteenä levyn kansilehti.

Kohtasin unessa jaguaarin pedon jadesilmäisen
hanki itselles elämä se sanoi
karjuen

Tuolla on Tuomion temppeli ja sinä olet Indiana Jones
räjäytä pankki ja hae minun pentuni pois
niin palkitsen sinut rakkaudella ja untasi vartioin
pidän sinusta huolta siellä missä salamoi

KERTO: Hei kadonneet lapset ja unohdetut kohtalot
vielä kissan silmät kiiltää gloriaa on tappiot
tapan sinut katseellani jos niin haluan
mut hyvä näin jos vain beibini pelastat

Näin hiipi unissani tuo eläin salaperäinen ja nuo tuomitut salametsästäjät ovat suussa sen
en pelkää kanssasi pimeyden voimaa en arpaa jos sen Kohtalo tuo
laitan ruoskan vain vyölleni ja menen elämän luo
palkitsit minut rakkaudella ja untani vartioit
pidän beibeistä kyllä huolta vaikka salamoi

KERTO

Lataa näyte
Dingon viralliset sivut

Uutisia ComingSoon.netistä

ComingSoon.net on julkaissut pari uutta uutista Indiana Jones 4:stä ja Indiana Jones Junior -DVD-boksista. Ensinnäkin Jim Ward, LucasFilmin varatoimitusjohtaja ja LucasArtsin toimitusjohtaja, sanoi haastattelussa että Indiana Jones Juniorin kaikkia osia ei julkaistu videolla koska DVD oli yleistymässä niin nopeasti vuosituhannen vaihteessa. DVD-boksia on työstetty jo puolitoista vuotta.

Lisäksi Star Warsin tuottaja Rick McCallum puhui samassa tilaisuudessa Indy Jr -DVD:istä ja Indy 4:sesta. Noin kolmannes 95 dokumentista on valmiina ja kolme 22 DVD-levystä on valmiina. Kuvan- ja äänenlaatua on myös paranneltu paljon. Boksin pitäisi valmistua noin 18 kuukauden päästä eli huhtikuussa 2007. Samoihin aikoihin pitäisi myös valmistua uusi Indy-peli, jota on lupailtu Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle. McCallumin mukaan George Lucas on työskennellyt viime aikoina Indiana Jones 4:sen käsikirjoituksen parissa ja sen pitäisi valmistua tänään. Lucas ja Steven Spielberg tapaavat ensi viikolla keskustellakseen siitä. Indy 4:sen ensi-ilta on todennäköisesti vuoden 2007 kesällä.

Lue Jim Wardin haastattelu
Lue Rick McCallumin haastattelu

Wanhoja uutisia ja päivityksiä

Tämän kuun ensimmäisenä julkistettiin uusi fanipeli, joka perustuu Kadonneen aarteen metsästäjiin. Sitä on tekemässä LucasFan Games, joka tunnetaan muun muassa LucasArtsin Maniac Mansion -pelin Deluxe-versiosta. Peli tulee olemaan Fate of Atlantiksen ja Last Crusaden tapainen seikkailupeli.

Harrison Fordin pitkäaikainen manageri Patricia McQueeney on kuollut. Hän oli kuollessaan 77-vuotias.

IndyVille on muutettu olemattomasta XHTML 1.1 Transitionalista XHTML 1.0 Transitionaliin. Jos huomaat koodissa virheitä, huomauta siitä Palautelomakkeella tai lähetä postia osoitteeseen vpreponenÄTgmailPISTEcom.

Nahkatakki-osio on järjestelty uudelleen ja siellä on lisää tietoa ja kuvia Westedin takista.

LucasFan Games
Lue artikkeli Fordin managerin kuolemasta
Nahkatakki-osio

Vendyl Jonesiin tarkennus

Arkeologi Vendyl Jones sanoo, että israelilaislehti lainasi häntä väärin. Hän vain toivoi että rahoitus järjestyisi Liiton arkin löytämiseksi 14.8. Nyt projektin toivotaan toteutuvan syyskuussa.

Synttäreitä

Indiana Jonesin fiktiivinen syntymäpäivä oli 1.7.1899, joten Indy täytti tänä vuonna 106 vuotta. Harrison Ford täyttää tänään 63 vuotta.

Indiana Jones 4 ja Kairon Baari

DK3.com on mennyt konkurssiin. IndyVillen keskustelualue Kairon baari oli sen palvelimella, joten baari on nyt suljettu. Se saatetaan avata uudestaan lähivuosina, jos IndyVille saadaan omalle palvelimelleen. KB olikin melko buginen ja epäsuosittu.

Steven Spielberg sanoi että Indiana Jones and the Opal of the Mer-Man Prince ei ole Indiana Jones 4:sen työnimi vaan pelkkä Harrison Fordin vitsi. George Lucas sanoi keskittyvänsä Indy 4:seen nyt sataprosenttisesti ja huhujen mukaan Fordin tyttöystävä Calista Flockhart olisi kiinnostunut roolista Indy 4:sessa.

George Lucasin haastattelu
Steven Spielbergin haastattelu
Calista Flockhartin kommentti
IndyVillen Indiana Jones 4 -sivu

Huumoriuutisia ja vähän vakavampia

Harrison Fordin mukaan Indiana Jones 4:sen työnimi on Indiana Jones and the Opal of the Mer-Man Prince, eli IJ ja Merenmiehen opaali. Viikon vitsi. Tuo on melkein yhtä typerä nimi kuin Jedin paluun Blue Harvest: Horror Beyond Imagination.

Dateline: Hollywood kertoo, että George Lucas suunnittelee kolmea etko-osaa Indiana Jones -trilogialle. Niissä esiintyisi Indy nuorena, mukanaan tietokoneella tehty puhuva mielikuvitusjänis nimeltä Bo Bo Cranks. Lucasin mukaan hän aikoo tällä kertaa keskittyä erikoistehosteisiin, sillä hän keskittyi mielestään liikaa näyttelytyöhön ja vuorosanoihin uusissa Star Wars -elokuvissa. Uudet Indy-leffat tullaan kuvaamaan kokonaan vihreää kangasta vasten, sillä Industrial Light & Magicin tehostenikkarit saavat tietokoneella aikaan aidompaa Saharan hiekkaa kuin Saharassa on oikeasti. Indyn isä olisi myös kokonaan tietokoneella tehty, samoin isän ääni olisi puhesyntetisaattorin tuottamaa.

Fate of Atlantis 2:sen tekijöiden firma Amberfish Arts on julkaissut pelimoottorinsa vapaaseen levitykseen.

Lue Opal of The Mer-Man Prince -artikkeli
Lue etko-osa -juttu
AfA:n pelimoottorin lataussivu

Lucasin haastattelu, peli valmis sekä päivityksiä

Uusimmassa TIME-lehdessä on George Lucasin haastattelu. Haastattelussa Lucas puhuu pääasiassa kahden viikon päästä teattereihin ilmestyvästä Star Wars Episodi III: Sithin kosto -elokuvastaan, mutta hän mainitsee myös Indy nelosen. Siinä tulee olemaan jonkin verran yliluonnollisia asioita. Hän sai käsiksen itselleen haastattelua edeltävänä päivänä.

Udoiana Raunes in search for Indiana Jones IV -fanipeli julkaistiin vappuna.

Navigointipalkin linkeistä on otettu alleviivaus ja värjäys pois, sillä taateliapinakin ymmärtää niiden olevan linkkejä. Nykyisessä muodossaan ne muuttuvat sinisiksi ja alleviivatuiksi kun hiiren kursorin vie niiden päälle.

Fanielokuvat-alue on avattu. Siellä on tietoa monista Indyfanien tekemistä Indyleffoista.

Varusteet-osiossa on nyt etusivu, jolla on kuva Indystä täysissä varusteissa. Varustetta klikkaamalla pääsee siitä lisää kertovalle sivulle.

Lue osa Lucasin haastattelusta
Udoiana Raunesin sivut
Fanielokuvat-alue
Varusteet-osion etusivu

Indiana Jones 4:sen toinen käsis valmis ja muita uutisia

Jeff Nathansonin tekemä uusi Indiana Jones 4:sen käsikirjoitus on valmis mutta George Lucas ei ole vielä lukenut sitä. Hänen mukaansa tuttuja hahmoja voi näkyä uudessa leffassa, mutta vielä ei ole tietoa keitä. Elokuvassa tulee myös olemaan ihmissuhteita seikkailun lisäksi.

Nuoren Indiana Jonesin DVD-boksi on vahvistettu Lucasin toimesta.

Udoiana Raunes -fanipelisarjasta on tulossa kolmas osa, jossa yritetään saada Indiana Jones 4 aikaan. Peli ilmestynee toukokuussa.

Fountain of Youth -fanipelin demo ei ole vieläkään valmis.

Hauskaa vappua kaikille Indyfaneille.

Indy 4 -uutisen lähde: Hollywood.com

IndyVillen Indiana Jones 4 -sivu

Kaksi uutista

Housut-osio on lisätty.

Uudessa LucasArtsin Mercenaries-konsolipelissä on mukava pieni salainen ylläribonus. Jos löytää kaikki 20 erikoisaarretta voi valita hahmokseen joko Indiana Jonesin tai Han Solon riippuen alustasta. Playstation 2:lla pelaavat saavat tämän sivuston palvonnan kohteen ja Xboxilla pelaavat puolestaan Tähtien sota -hahmon.

Housut-osio