20. marraskuuta julkaistu Lego Indiana Jones 2: The Adventure Continues menestyy hyvin myyntilistoilla. Peli on roikkunut Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n julkaisemalla Suomen virallisella pelilistalla jo 11 viikkoa ja oli kahden viime viikon aikana kokonaismyynnin kahdeksas. Parhaimmillaan peli on ollut kaikkien alustojen neljänneksi myydyin peli ja se on tälläkin hetkellä toiseksi suosituin Nintendo DS- ja PSP-peli.
Suomenkielisen Wikipedian Indiana Jones -artikkelista tehtiin tänään suositeltu sivu. Olen aloittanut artikkelin vuonna 2004 ja on ollut hienoa nähdä sen kasvavan Wikipedian eliittiin. Wikipedian artikkeleista vain joka 1128:s (0,89‰) on suositeltu sivu.
Pelit-osio on jaettu erikseen 1980-, 1990– ja 2000-luvulla julkaistuihin peleihin. Palautin samalla IndyVilleen jonkin aikaa kadoksissa olleet LucasArtsin Monkey Island– ja Monkey Island 2 -pelien läpipeluuohjeet.
IndyVillen ulkoasua on nyt uudistettu eniten kolmeen vuoteen. Suurin uudistus on että sivustolla on palattu ensimmäistä kertaa vuoden 2002 jälkeen yksipalstaisuuteen ja navigointi on siirtynyt yläreunaan vaakaan. Ulkoasussa on vielä lukuisia bugeja joita napsitaan pois yksi kerrallaan, jos löydät isompia voit ilmoittaa niistä palautelomakkeella.
IndyVilleen on nyt lisätty tietoa kahdesta fanipelistä, jotka perustuvat vuoden 1982 Atari 2600 -klassikkopeliin Raiders of the Lost Ark. Ensimmäinen peli Raiders of the Lost Ark remake on uusintaversio alkuperäisestä pelistä johon on päivitetty grafiikat, musiikki sekä kontrollit. Toinen peli Raiders of the Pharaoh’s Tomb puolestaan on alkuperäisen pelin inspiroima jatko-osa, joka on tehty tismalleen samankaltaiseksi kuin esikuvansa lähes 30 vuotta vanhoine grafiikoineen ja kontrolleineen.