Suoraan sisältöön

Uutisarkisto

Sivu 1/92

Ensimmäinen kuva Indiana Jones 5:stä

LucasFilm järjesti eilen katsauksen tuleviin projekteihinsa Star Wars Celebration Anaheim 2022 -tapahtumassa. Nimensä mukaisesti ohjelmassa oli lähinnä erilaisia Tähtien Sota -projekteja mutta tapahtuman lopuksi John Williamsin musiikki vaihtui Indiana Jonesin tunnusmusiikkiin ja lavalle astelivat ohjaaja James Mangold, tuottaja Frank Marshall ja pääosan esittäjä Harrison Ford. Elokuvan kerrottiin olevan melkein valmis ja ensi-illan olevan aiemmin tiedotettu 30.6.2023. Samalla julkaistiin ensimmäinen kuva tulevasta leffasta. Kuvassa Indy ylittää luolassa riippusiltaa repun ja taskulampun kanssa.

Indiana Jones 5:n ensimmäinen julkaistu kuva

StarWars.comin raportti tapahtumasta

Espanjalainen fanipeli osoittaa elonmerkkejä

Twitterissä julkaistuja uusia kuvia espanjalaisesta Raiders of the Lost Ark -pelistä

Vuonna 2011 julkistettu espanjalainen Raiders of the Lost Ark -fanipeli on taas aktivoitunut. Pelin kehittäjä Luis Aleixandre on julkaissut Twitter-tilillään uusia kuvakaappauksia ja videoita, joissa on sekä paranneltu yli kymmenen vuoden takaista jälkeä että luotu täysin uusia taustoja ja animaatioita. Kehittäjän mukaan pelin grafiikat ovat noin 60-prosenttisesti valmiit ja kehitys etenee pikku hiljaa The Adventures of Black Hawk -pelin ja muiden projektien niin salliessa.

Indiana Jones 40 vuotta suomessa

Indiana Jones 40 vuotta

Kadonneen aarteen metsästäjät tuli Suomessa ensi-iltaan 40 vuotta sitten perjantaina 18.12.1981. Juhlavuotta on jo aiemmin vietetty 4K-boksin julkaisun merkeissä.

Indiana Jones 5:n lokaatiokuvaukset ovat päättyneet ja tuotantoryhmä on palannut Pinewoodin studioille Englantiin. Huhujen mukaan studiolla on ainakin kuvattu Sisilian kuvauspaikkoihin liittyviä kohtauksia mutta tuotannosta ei ole moneen viikkoon vuotanut mitään konkreettisia tiedonmuruja.

IndyVillen teknistä puolta on juhlapäivän kunniaksi hieman uudistettu ja sivusto toimii nyt nopeasti Next.js -ohjelmistokehyksen avulla.

Indy 5:n kuvaukset etenevät mutta ensi-ilta lykkääntyy taas

Sisilian kuvaukset ovat loppusuoralla ja osa tiimistä on jo aloittanut kuvaukset Marokossa. Myös Antonio Banderas on saapunut Sisiliaan kuvauksia varten. Samaan aikaan Variety kuitenkin kertoo, että Disney on järjestänyt julkaisuaikataulunsa uusiksi ja Indy-leffalle annetaan 11 kuukautta lisäaikaa jälkitöitä varten. Toivotaan että MachineGamesin uusi Indy-peli valmistuu ensi-iltaan 30.6.2023 mennessä.

Kuvia Marokon kuvauksista Twitterissä
Varietyn lykkäysuutinen
La Repubblican juttu Banderasista

Uusia tietoja ja kuvia Indiana Jones 5:n kuvauspaikoista

Italian yleisradioyhtiö RAIn julkaisemalla videolla käydään läpi Indiana Jones 5:n kuvauksia Sisiliassa. Syrakusan kohtauspaikkoina toimivat muun muassa Neapoliin arkeologinen alue ja sen louhosluolat eli latomiat sekä Castello Maniacen linnoitus. Kuvausryhmä on bongattu ainakin Orecchio di Dionisio- (Dionysioksen korva) ja Grotta dei Cordari (Köydenpunojien luola) -luolilta. RAI:n mukaan

alueelle on lavastettu Arkhimedeen laboratorio ja kaivos.

Harrison Ford ja Mads Mikkelsen ovat myös esiintyneet rooliasuissaan Cefalùn kaduilla. Fordilla ei ollut hattua päässä mutta nahkatakki, paita, vyö, housut ja kengät näkyvät ensimmäistä kertaa selvästi kuvissa. Mikkelsen esiintyi harmaassa puvussa ja panamahatussa.

Marokon uutistoimisto MAP julkaisi kesäkuussa maan elokuvasäätiön CCM:n tiedotteen, jonka mukaan elokuvaa kuvataan myös Fèsin ja Oujdan kaupungeissa. Instagramissa huhutaan että kuvausryhmää alkaa siirtyä Marokkoon ensi viikolla ja kuvaukset voidaan aloittaa viikolla 42. Marokon kuvaukset voivat jatkua joulukuun alkuun asti.

Kuvauspaikat tuntuvat viittaavan välimerelliseen seikkailuun Fate of Atlantiksen tapaan. Odotamme vesi kielellä uusia tietoja.

Daily Mailin kuvakokoelma Cefalùn kaduilta
Marokon elokuvasäätiön tiedote
Indiana Jones Italia -tilin Instagram-postaus