IndyVille

Uutisarkisto

Sivu 2/95

Uusi kohtausnäyte Dial of Destinystä

Lucasfilm on julkaissut uuden kohtausnäytteen Dial of Destinystä, kenties Kadonneen aarteen metsästäjien ensi-illan 42. vuosipäivän kunniaksi. Minuutin videolla alustetaan hieman trailereissa nähtyä otosta ja Indy ratkoo siinä jälleen uutta arvoitusta. Löydät muut elokuvasta julkaistut mainosvideot omalta sivultaan. Elokuvan ensi-iltaan on enää 16 päivää. Viime viikolla selvisi että elokuvan ikäraja on ennakko-odotusten mukaisesti K-12.

Indiana Jones saapui Disney+:aan

Dial of Destinyn lipunmyynti alkoi tänä aamuna ja nopeimmat ovatkin napanneet lippunsa tasan neljän viikon päästä vietettävään ensi-iltaan. Aivan kuin tätä juhlistaakseen Disney+ -suoratoistopalvelu on lisännyt valikoimaansa neljä ensimmäistä Indiana Jones -elokuvaa Kadonneen aarteen metsästäjät, Tuomion temppeli, Viimeinen ristiretki ja Kristallikallon valtakunta. Elokuvista nähdään 4K-boksilla julkaistut versiot. Lisäksi saatavilla on Dial of Destinyn traileri sekä uutta leffaa hehkuttava videopätkä, jonka lopussa nähdään Cannesin elokuvajuhlilla julkaistu minuutin pätkä Tangerissa ajettavasta takaa-ajokohtauksesta. Aiempien huhujen vastaisesti Nuori Indiana Jones ei ole mukana Suomen valikoimassa.

Dial of Destinyn ensi-ilta lähestyy

Indiana Jones and the Dial of Destiny sai ensiesityksensä Cannesin elokuvajuhlilla viime viikolla. Helsingin Sanomien kriitikko Veli-Pekka Lehtonen oli paikalla ja kirjoitti Hesariin pitkän arvostelun elokuvasta jossa myös taustoitettiin hienosti koko elokuvasarjan historiaa. Lehtosen mukaan “elokuva osoittaa epäilykset vääriksi ja nousee sarjan parhaiden osien rinnalle” ja hän antoi leffalle jopa neljä tähteä. Kansainväliset arviot ovat vielä hieman kriittisempiä ja elokuvan arvosana Metacritic-palvelussa on tällä hetkellä 53 pistettä sadasta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Disney Suomi (@disneysuomi) jakama julkaisu

Elokuvan lipunmyynti Yhdysvalloissa alkoi tämän viikon maanantaina mutta Suomessa lippukaupat aukeavat ensi viikon keskiviikkona 31. toukokuuta. Lipunmyynnin alkamisen kunniaksi on julkaistu lukuisia uusia videopätkiä elokuvasta jotka valottavat myös hieman elokuvan juonta.

Dial of Destinyn juliste ja uusi traileri julkaistu

Indiana Jones and the Dial of Destinyn teaser-julistePääsiäisviikonloppuna Lontoossa järjestettävä Star Wars Celebration -tapahtuma alkoi tänään. Lucasfilmin esittelytilaisuudessa julkaistiin myös Indiana Jones and the Dial of Destinyn lopullinen juliste ja traileri. Juliste poikkeaa jonkin verran aiempien elokuvien julisteita joista valtaosan laati jo eläkkeelle siirtynyt Drew Struzan. Uusi juliste on Tony Stellan käsialaa.

Trailerissa saadaan taas hieman parempi käsitys tulevan elokuvan juonesta ja mukaan on saatu myös mukavasti aikakauden musiikkia Rollarien eli The Rolling Stonesin vuonna 1968 julkaiseman Sympathy For The Devil -kappaleen myötä.

Uutta kuvaa Super Bowlissa

Viime öisessä Super Bowlissa julkaistiin ennakkotietojen mukaisesti puolen minuutin klippi Dial of Destinystä. TV-spotissa on mm. lisämateriaalia New Yorkin paraatikohtauksesta sekä nähdään Empiren kuvista, trailerista ja Italian kuvauspaikoilta bongattuun pommikone-laskuvarjokohtaukseen liittyvää videokuvaa.