IndyVille

Uutisarkisto

Sivu 3/95

Dial of Destinyn budjetti on lähes 300 miljoonaa dollaria

Forbes kertoo artikkelissaan että viidennen Indiana Jones -elokuvan tuotantobudjetti on noussut jopa 294,7 miljoonaan dollariin (noin 276 miljoonaa euroa). Vertailun vuoksi Kadonneen aarteen metsästäjien budjetin kerrotaan olleen 20 miljoonaa dollaria (65 miljoonaa dollaria tämän päivän rahassa).

Dial of Destinysta ei ole juuri saatu lisätietoa joulukuun jälkeen. Nippelitietona elokuvan ensi-ilta on Suomessa kaksi päivää ennen Yhdysvaltoja keskiviikkona 28.6.2023. Harrison Ford kertoi aamutelevision haastattelussa että elokuva alkaa Indyn viimeisenä työpäivänä yliopistolla. Hollywood Reporterin haastattelussa Ford kertoi myös että uudessa elokuvassa on edellistä vähemmän vitsejä hahmon iästä.

Lisäksi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pelattavassa Super Bowlissa esitetään huhujen mukaan elokuvan mainos joka sisältää mahdollisesti uutta materiaalia.

Forbesin artikkeli
Hollywood Reporterin haastattelu

Indiana Jones and the Dial of Destinyn traileri julkaistu

Internetissä velloneet huhut ovat totta ja viidennen Indiana Jones -elokuvan nimi on englanniksi Indiana Jones and the Dial of Destiny. Jäämme jännityksellä odottamaan saako elokuva myös suomalaisen nimen vai käytetäänkö nykytrendin mukaisesti vain englanninkielistä nimeä.

Elokuvan traileri julkaistiin tänään Brasilian CCXP-tapahtuman yhteydessä. Traileri pohjautuu pitkälti aiemmin D23:ssa nähtyyn videopätkään. Trailerilla esiintyy myös pienen kasvojenkohotuksen saanut Indiana Jonesin uusi logo. Kristallikallon valtakunnan markkinointimateriaalissa nähtiin myös hieman alkuperäisestä eronnut logo, joka kuitenkin vaihdettiin julkaisujulisteeseen takaisin vanhan malliseksi. Jää nähtäväksi käytetäänkö tätä myös lopullisessa elokuvassa.

Indy 5:n alkukohtaus paljastettu

Empire jatkaa uusien Indiana Jones 5 -tietojen vahvistamista. Indiana Jones on tunnettu James Bond -tyylisistä alkukohtauksista joissa Indy on edellisen seikkailunsa lopussa. Empire vahvistaa nyt aiempia huhuja ja kertoo, että kohtaus sijoittuu vuoteen 1944 ja siinä esiintyy digitaalisesti nuorennettu Harrison Ford. Ohjaaja James Mangold, tuottaja Kathleen Kennedy ja Ford kehuvat että uusi kohtaus on aivan kuin vanhoista 80-luvun elokuvista. Jopa nahkatakki on jäljennetty ommel kerrallaan alkuperäisestä Kadonneen aarteen metsästäjissä käytetystä takista.

Empiren artikkeli alkukohtauksesta

Empire raottaa salaperäisyyden verhoa

Empiren eilen julkistetusta numerosta on tihkunut uusia tietoja joissa vahvistetaan jo aiemmin huhuttuja juonidetaljeja. Viides Indy-leffa tosiaan sijoittuu kuukävelyn vuoteen 1969 ja pahiksina ovat vanhat tutut natsit. Vaikka kolmas valtakunta lyötiin vuosikymmeniä ennen elokuvan tapahtumia on hyvin tunnettu tosiasia, että satoja saksalaisia tiedemiehiä siirrettiin Yhdysvaltojen palkkalistoille operaatio Paperclipissä. Elokuva vihjaa että kaikki tiedemiehet eivät välttämättä olekaan täysin luopuneet natsimenneisyydestään. Tanskalainen Mads Mikkelsen esittää elokuvan pääpahista, saksalaista Volleria joka haluaa korjata menneisyyden virheet. Boyd Holbrook esittää Mikkelsenin sekopäistä kätyriä Klaberia.

Empiren natsiartikkeli

Tulevassa Empiressä suuri Indiana Jones 5 -spesiaali

Empire-elokuvalehden tammikuun 2023 kansikuva Elokuvalehti Empiren seuraavassa tammikuun 2023 numerossa on laaja raportti viidennestä Indiana Jones -elokuvasta. Jo julkaistun kansikuvan lisäksi luvassa on eksklusiivisia haastatteluja ja valokuvia elokuvasta. Lehti ilmestyy Britanniassa ensi viikon torstaina 24.11. ja Suomessa ilmeisesti vasta joulukuun puolella.

Elokuvastahan ei ole vielä julkaistu kuin yksi kuva ja esimerkiksi nimi, traileri ja juonikuvaus ovat vielä hämärän peitossa. Ohjaaja James Mangold vihjaili äskettäin Twitterissä, että traileri voitaisiin nähdä jo ennen joulukuun puoliväliä.

Empiren tiedote tulevasta numerosta

Päivitys klo 21:12: Empire on julkaissut myös haastattelunäytteen ja kuvan elokuvasta