IndyVille

Kirjoittajan Finn uutiset

Sivu 1/1

Lehdistökatsaus: Suomalaiset kriitikot eivät lämmenneet Kristallikallon valtakunnalle

Uusi Indiana Jones -elokuva on siis saanut ensi-iltansa ja viimeisen viikonlopun ajan sitä on päässyt väijymään jo ihan tavallinenkin pulliainen. Ja hyvin onkin tilaisuus käytetty hyväksi – Ilta-Sanomien mukaan elokuvan on nähnyt jo joka sadas suomalainen.

Sen sijaan niille jotka vielä harkitsevat teatteriin menoa ei viime aikoina ole annettu kauhean rohkaisevia lausuntoja. Suomen molemmat suuret iltapäivälehdet Ilta-Sanomat ja Iltalehti arvioivat kumpikin elokuvan vain kahden tähden arvoiseksi.

”Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta ei tuo mitään uutta sen paremmin edustamaansa leffalajiin kuin Harrison Fordin tai Steven Spielbergin uraan. Eikä se oikeasti edes yritä,” toteaa Ilta-Sanomien Tarmo Poussu omassa arvostelussaan ja Iltalehti komppaa: ”Kristallikallon valtakunta on tässä vertailussa [aikaisempiin Indiana Jones -elokuviin] sarjan keskinkertaisin ja rutiininmakuisin elokuva monestakin syystä.”

Päivälehtipuolella ei intoa kasvateta. Turun Sanomien Taneli Topeliuksen mukaan ”Kristallikallon valtakunta kaivaa tutut palaset jälleen esiin, mutta aivan kaikki ei ole loksahtanut kohdalleen.” Niille, jotka ovat onnistuneet pysymään elokuvan sisällöstä jotenkuten pimennossa, Topelius muuten möläyttää arvostelussaan aikamoisen leffan puolivaiheilla ilmitulevan spoilerin joten TS:n arvostelu kannattaa jättää lukematta jos on mokomista asioista turhantarkka.

Aamulehti sylkäisee ilmoille varsinaisen tylytyksen: Vetäkää jo Indyn töpseli irti! huudahtaa Antti Selkokari arvostaen elokuvan ainoastaan yhden tähden arvoiseksi vaikka vintillä onkin ollut kohtalaisen pimeää viimeiset pari vuosikymmentä.

Positiivisimman arvion elokuvasta antaa Helsingin Sanomat. Hesarin Pertti Avola ymmärtää mistä uudessa Indy-filmissä on kyse: paluusta menneisyyteen. Vaikka tuloksena onkin ”vain” kolme tähteä viidestä, valaa Avola silti uskoa Indy-faneihin. ”Eli onko taika tallella?” hän kysyy ja vastaa itse: ”On se.”

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta jakaa siis aika räväkästi mielipiteitä. IndyVille pyrkii saamaan oman arvionsa linjoille lähipäivinä, odotusaikana pyydämme kaikkia suuntamaan kulkunsa sivustomme keskustelualueelle Kairon baariin jossa voitte vääntää kättä aiheesta muiden lierihattuisen miehen ihailijoiden kanssa.

Kristallikallon valtakunta lehdistön nähtäväksi – ensimmäiset arvostelut ulkona

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta debytoi tänään 19.5.2008 virallisesti Cannesin elokuvafestivaaleilla.

Ensimmäiset lehdistönäytännöt elokuvasta on tosin jo pidetty maailmalla, ja se tarkoittaa että muutama julkaisu on jo päässyt ilmoittamaan virallisen mielipiteensä elokuvasta. Ja todettava on, että ainakin niiden etuoikeutettujen pohjalta jotka jo nyt ovat filmin päässeet katsastamaan, 19 vuoden odotus on ollut joka sekunnin arvoinen.

Aivan ensimmäisenä kunnian sai arvostettu brittiläinen sanomalehti The Times joka antoi elokuvalla neljä tähteä viidestä. Lehden mukaan ”Seikkailija palaa 19 vuoden tauon jälkeen saadakseen meidät rakastumaan häneen taas”.

Hiukset Harrison Fordin fedoran alla ovat nyt harmaat. Ruoska jota hän kantaa vyöllään on varmasti kummajainen 50-luvun muotikäsityksen mukaan. Ja se vyö on hieman leveämmällä. Mutta siitä vinosta hymystä ei voi erehtyä, ja huumori on terävämpää kuin koskaan. — The Times

Ensimmäinen faniarvostelukin on ulkona, sen kerkesi antamaan pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme TheRaider.Netin ylläpitotiimiin kuuluva Jawad Mir omilla verkkosivuillaan. Hänen mukaansa ”Kristallikallon valtakunta ei kalpene lainkaan Viimeiselle ristiretkelle.”

Nyt täytyisi vain malttaa jotenkin pysyä housuissaan omaan teatterireissuun asti. Suomalaiseen mediaan arvostelut ilmestynevät loppuviikosta – palaamme silloin katsastamaan mitä kotimaisilla vaikuttajilla on sanottavaa.

The Timesin Kristallikallon valtakunta-arvostelu

Jawad Mirin arvostelu Kristallikallon valtakunnasta

LEGO Indiana Jonesista demo ulkona

Kesäkuun alussa kauppojen hyllylle ilmestyvästä LEGO Indiana Jones – the Original Adventures saatiin tänään hieman esimakua kun pelistä julkaistiin lyhyt pelattava demo.

Demo kattaa pelin ensimmäisen kentän jossa päästään pelamaan riemukkaan vinksahtanut LEGO-versio Kadonneen aarteen metsästäjien kuuluisasta avauskohtauksesta jossa Indy etsii kultaista epäjumalankuvaa Perun viidakoista.

Lataa demo Games for Windows -sivustolta

Kristallikallon valtakunnan ennakkomyynti on alkanut – joko olet hankkinut omasi?

Finnkinon lipunmyynti kaikkien aikojen elokuvaspektaakkelin ensimmäisiin näytöksiin alkoi tänään keskiviikkona klo 10.

Lippuja voi käydä ostamassa joko Finnkinon teattereiden lippukassalta tai kätevästi yhtymän verkkosivuilta kunhan käytössä vain on verkkopankkitunnukset.

Vaikka aivan näiden sankareiden vauhtiin ei enää kerkeäkään, on tavaraa tarjolla vielä varmasti kaikille halukkaille. Syöksy siis kipin kapin noutamaan tiketit itsellesi, leffadeitillesi tai vaikka koko suvullesi – seikkailu alkaa jo reilun parin viikon päästä!

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta Finnkinon sivuilla

Toinen traileri aivan nurkan takana, lippujen ennakkovaraus alkaa 7.5.

Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta -elokuvan uusi traileri saa ensi-iltansa 1.5. julkaistavan Iron Man -elokuvan yhteydessä. Verkossa traileria aletaan jakaa virallisella sivustolla 4.5. klo 04:00.

Ensi-iltaviikon lippujen ennakkomyynti alkaa 7.5. klo 10:00 sekä elokuvateattereissa että internetissä osoitteessa www.finnkino.fi.

Tarkemmat tiedot löytyvät Finnkinon sivustolta.

Shokkiuutinen: Ford vetäytyy Kristallikallon valtakunnasta

Valitettavana velvollisuutenamme on ilmoittaa, että odotetun Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta -elokuvan päätähti Harrison Ford ja tuottaja George Lucas ovat riitaantuneet toistaiseksi tuntemattomasta syystä, ja neljännen Indiana Jones -elokuvan jälkituotanto on toistaiseksi jäissä ja elokuvan odotetaan myöhästyvän tällä hetkellä määrittelemättömän ajanjakson verran.

Tilannetta tullaan todennäköisesti ratkomaan lähiviikkoina lakituvassa, sillä Ford näillä näkymin vaatii itselleen kaikkia oikeuksia omaan ulkonäköönsä, ja jos oikeuden päätös on Fordille suosiollinen, täytyy kaikki materiaali jossa käytetään Fordin kasvoja tai ääntä niin itse elokuvassa kuin promomateriaalissakin (kuten esimerkiksi tämä valtava seinäjuliste New Yorkissa) suunnitella uusiksi.

Ohjaaja Steven Spielberg on antanut julkisuuteen kannanoton, jonka mukaan koko elokuvaprojektia ei kuitenkaan pistetä kokonaan hyllylle, vaan Fordin voittaessa oikeusjutun elokuva leikataan kokoon siitä materiaalista, jossa Ford ei esiinny. Spielbergin mukaan näitä ottoja on riittävästi, ja hyvin suurella todennäköisyydellä elokuvan ykkösnimeksi nostetaan Mutt Williamsia näyttelevä Shia LaBeouf.

Päivitys 2.4.2008: Silliä ja kuravettä kaikille!

Kevyt makupala TV-spotin muodossa

Virallisella sivustolla on julkaistu lyhyt Kristallikallon valtakunnan TV-spotti joka on koostettu pääosin ensimmäisessä trailerissa näytetystä materiaalista, mutta sisältää myös kokonaista viisi sekuntia ihan uutta kuvaa ja ääntä vuoden odotetuimmasta elokuvasta, antaen pikkuisen lisämakua kiipeleistä joihin Indy ja Mutt seikkailunsa aikana joutuvat.

Katso video virallisella sivustolla

Lataa spotti HD 720p -muodossa tästä

Kristallikallon valtakunnan toinen traileri aivan nurkan takana

Elokuvauutissivusto Yahoo! Movies pudotti aamulla pienimuotoisen uutispaukun kun se ilmoitti että Kristallikallon valtakunnan kakkostraileri julkaistaan ”myöhemmin tällä viikolla”, mikä tarkoittanee suomeksi joko huomista tai ylihuomista.

Seuraamme luonnollisesti nettiä silmä kovana ja pyrimme ilmoittamaan uuden trailerin julkaisuajankohdasta tai itse julkaisusta heti kun uutta tietoa on saatavilla.

Lue Yahoo! Moviesin julkaisema uutinen

Päivitys uutiseen: Sittenkin liian hyvää ollakseen totta. Elokuvalehti Empiren mukaan maailmalle oli päässyt leviämään hieman valheellista tietoa, ja LucasFilmin mukaan toista traileria ei olekaan luvassa tällä viikolla, vaan joskus lähitulevaisuudessa.

Jäämme odottamaan lisätietoja.

Empire Onlinen uutinen

Ensimmäinen traileri julkaistu

No niin, nyt se on täällä. Vuoden odotetuimman elokuvan, Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta -toimintaseikkailun ensimmäinen, ns. teaser trailer on julkaistu.

Traileri on tällä hetkellä katsottavissa vain Yahoo Movies -sivustolta, mutta muutaman tunnin kuluessa tämän uutisen kirjoittamisesta se löytyy varmasti myös viralliselta sivustolta sekä kymmenistä muista lähteistä.

Itse pätkän sisällöstä ei kannattane mitään ihmeellistä mainita, menkää ja katsokaa itse. No, jos jotain pitää todeta, niin sanotaan sitten vaikka että näyttää tosiaankin siltä että sedät jaksaa heilua. Edelleen.

Katso Teaser Trailer Yahoo Movies -sivustolla

Varoitus: Saattaa aiheuttaa adrenaliinin erityksen kasvua kehossa, tahatonta suupielten ylöspäin nykimistä sekä epäselviä kalenterimerkintöjä toukokuun loppupuolen kohdalle. Ei suositella niille joiden nälkä kasvaa syödessä.

Odottamisen arvoinen ystävänpäivä

Tämän vuoden 14.2. hemmottelee neljättä Indiana Jones -elokuvaa odottelevia faneja erityislaatuisella tavalla. Silloin saa nimittäin ensi-iltansa fantasiaelokuva Spiderwick Chronicles (suom. Spiderwickin kronikat).

Mitäs tekemistä tällä sitten on suosikkiarkeologimme kanssa? Paljonkin. Elokuvajulkaisu Varietyn mukaan Spiderwickin kanssa teattereihin saapuu nimittäin Kristallikallon valtakunnan odotettu traileri, jonka pitäisi tosissaan potkaista Indy-hype käyntiin joka niemessä, notkossa ja saarelmassa.

Lue Varietyn uutinen

Huom!

Suomeen Spiderwickin kronikat saapuu tosin vasta 21.3.2008 että elokuvateattereiden ulkopuolelle ei kannata ystävänpäiväsussun kanssa kiirehtiä vielä jonottamaan. Onneksi nykyteknologian aikakaudella trailerin voi odottaa löytävänsä Internetistä jo saman päivän aikana.

Palaamme ystävänpäivänä asiaan.

Raskasta kalustoa

Neljättä Indiana Jones -elokuvaa odottelevia härnätään taas uudella pikku makupalalla. Brittiläinen elokuvalehti Empire on julkaissut lyhyen Kristallikallon valtakuntaa koskevan artikkelin. Vaikka jutussa ei sinänsä ollutkaan mitään uutta, sen yhteyteen oli liitetty taas uutta kuvamateriaalia.

Siinä Indiana Jones, Marion Ravenwood ja Shia LaBeoufin esittämä hahmo istuvat suuren kuorma-auton ohjaamossa. Marion ratissa, Shia pelkääjän paikalla ja Indy heidän välissään olkapäällään ilkeän näköinen panssarintorjunta-ase.

Tri. Jones käsitteli samanlaista tulikepukkaa jo liki kolme vuosikymmentä sitten Kadonneen aarteen metsästäjissä, vaikka ei silloin päässytkään vetämään laukaisimesta. No, ehkäpä tällä kertaa…

Lue juttu Empiren verkkosivuilta

Lucas paljastaa Indy 4:n saloja

Amerikkalainen viihdelehti Vanity Fair on julkaissut pitkän artikkelin koskien tulevaa Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta -elokuvaa, jossa haastatellaan mm. ohjaaja Steven Spielbergia ja päätuottaja George Lucasia. Lisäksi jutun yhteydessä julkaistiin muutama uusi promokuva, joista yksi varsinkin on huomionarvoinen.

Siinä Shia LaBeouf ja Karen Allen istuvat moottoripyörän päällä suuressa varastorakennuksessa, joka muistuttaa erehdyttävästi paikkaa johon Liiton Arkki vietiin säilöön Kadonneen aarteen metsästäjien loppukohtauksessa.

Lucasilla oli myös varsin mielenkiintoista sanottavaa:

Mieleeni tuli aivan mainio aarre, jota jahdata, mutta se ei sopinut 30-luvun henkeen. Siksi aika onkin nyt etunamme. Olemme nyt 50-luvulla, joten miksi meidän tulisi tehdä 30-luvun seikkailusarjaa? Miksi emme sen sijaan tekisi 50-luvun B-elokuvaa scifielementein?

Luvassa siis ilmeisesti jotain uutta ja jotain vanhaa. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla lisätietoja.

Lue koko artikkeli