IndyVille

Vuoden 2022 uutiset

Vuonna 2022 julkaistiin 9 uutista.

Indiana Jones and the Dial of Destinyn traileri julkaistu

Internetissä velloneet huhut ovat totta ja viidennen Indiana Jones -elokuvan nimi on englanniksi Indiana Jones and the Dial of Destiny. Jäämme jännityksellä odottamaan saako elokuva myös suomalaisen nimen vai käytetäänkö nykytrendin mukaisesti vain englanninkielistä nimeä.

Elokuvan traileri julkaistiin tänään Brasilian CCXP-tapahtuman yhteydessä. Traileri pohjautuu pitkälti aiemmin D23:ssa nähtyyn videopätkään. Trailerilla esiintyy myös pienen kasvojenkohotuksen saanut Indiana Jonesin uusi logo. Kristallikallon valtakunnan markkinointimateriaalissa nähtiin myös hieman alkuperäisestä eronnut logo, joka kuitenkin vaihdettiin julkaisujulisteeseen takaisin vanhan malliseksi. Jää nähtäväksi käytetäänkö tätä myös lopullisessa elokuvassa.

Indy 5:n alkukohtaus paljastettu

Empire jatkaa uusien Indiana Jones 5 -tietojen vahvistamista. Indiana Jones on tunnettu James Bond -tyylisistä alkukohtauksista joissa Indy on edellisen seikkailunsa lopussa. Empire vahvistaa nyt aiempia huhuja ja kertoo, että kohtaus sijoittuu vuoteen 1944 ja siinä esiintyy digitaalisesti nuorennettu Harrison Ford. Ohjaaja James Mangold, tuottaja Kathleen Kennedy ja Ford kehuvat että uusi kohtaus on aivan kuin vanhoista 80-luvun elokuvista. Jopa nahkatakki on jäljennetty ommel kerrallaan alkuperäisestä Kadonneen aarteen metsästäjissä käytetystä takista.

Empiren artikkeli alkukohtauksesta

Empire raottaa salaperäisyyden verhoa

Empiren eilen julkistetusta numerosta on tihkunut uusia tietoja joissa vahvistetaan jo aiemmin huhuttuja juonidetaljeja. Viides Indy-leffa tosiaan sijoittuu kuukävelyn vuoteen 1969 ja pahiksina ovat vanhat tutut natsit. Vaikka kolmas valtakunta lyötiin vuosikymmeniä ennen elokuvan tapahtumia on hyvin tunnettu tosiasia, että satoja saksalaisia tiedemiehiä siirrettiin Yhdysvaltojen palkkalistoille operaatio Paperclipissä. Elokuva vihjaa että kaikki tiedemiehet eivät välttämättä olekaan täysin luopuneet natsimenneisyydestään. Tanskalainen Mads Mikkelsen esittää elokuvan pääpahista, saksalaista Volleria joka haluaa korjata menneisyyden virheet. Boyd Holbrook esittää Mikkelsenin sekopäistä kätyriä Klaberia.

Empiren natsiartikkeli

Tulevassa Empiressä suuri Indiana Jones 5 -spesiaali

Empire-elokuvalehden tammikuun 2023 kansikuva Elokuvalehti Empiren seuraavassa tammikuun 2023 numerossa on laaja raportti viidennestä Indiana Jones -elokuvasta. Jo julkaistun kansikuvan lisäksi luvassa on eksklusiivisia haastatteluja ja valokuvia elokuvasta. Lehti ilmestyy Britanniassa ensi viikon torstaina 24.11. ja Suomessa ilmeisesti vasta joulukuun puolella.

Elokuvastahan ei ole vielä julkaistu kuin yksi kuva ja esimerkiksi nimi, traileri ja juonikuvaus ovat vielä hämärän peitossa. Ohjaaja James Mangold vihjaili äskettäin Twitterissä, että traileri voitaisiin nähdä jo ennen joulukuun puoliväliä.

Empiren tiedote tulevasta numerosta

Päivitys klo 21:12: Empire on julkaissut myös haastattelunäytteen ja kuvan elokuvasta

Indiana Jones -TV-sarja suunnitteilla?

Variety levittää huhua, jonka mukaan Disney suunnittelee uutta Indy-aiheista TV-sarjaa suoratoistopalvelu Disney+:aan. Disney on viime vuosina julkaissut uusia sarjoja jatkuvalla syötöllä. Marvel- ja Tähtien sota -sarjojen lisäksi Lucasfilmin vuoden 1988 elokuvan Willow – suuri seikkailu fantasiamaailmaan sijoittuva sarja tulee ensi-iltaan Disney+-palvelussa marraskuun lopussa. Varietyn lähteiden mukaan Disney on tavannut käsikirjoittajia, jotka voisivat kehittää uuden TV-sarjan myös Indiana Jonesin ympärille. 80-vuotias Harrison Ford ilmoitti aiemmin D23-tapahtumassa, että hän ei aio esiintyä enää Indiana Jonesina tulevan elokuvan jälkeen. Mitään konkreettista ei mahdollisesta sarjasta ole vielä tiedossa, mutta uuden sarjan kirjoittajille on annettu vapaat kädet. Aiemmin Indy on esiintynyt televisiossa Nuori Indiana Jones -sarjassa.

Varietyn artikkeli sarjasta

Uusia tiedonjyviä D23:ssa

Viikonlopun D23 Expo -tapahtumassa annettiin odotusten mukaisesti hieman uutta tietoa viidennestä Indiana Jones -elokuvasta. Elokuvan virallista nimeä ei vielä julkaistu, mutta on mahdollista että työryhmä ei ole vielä päättänyt lopullista nimeä. Elokuvan ständillä esiteltiin päähahmojen asuja sekä konseptitaidetta jotka viittaavat Marokossa, Italiassa ja Englannissa kuvattuihin kohtauksiin.

Lisäksi paikalla olevalle yleisölle esiteltiin ensimmäinen teaseri. Teaserissa nähtiin useita toimintakohtauksia ja lisäksi saimme tiedon, että John Rhys-Daviesin esittämä Sallah on mukana elokuvassa ja Phoebe Waller-Bridgen esittämä Helena on Indyn kummityttö. Teaseria ei ole vielä julkaistu yleiseen jakeluun.

John Williams antoi esimakua Indiana Jones 5:n musiikista

90-vuotias säveltäjälegenda John Williams esiintyi eilen kuuluisassa Hollywood Bowlin amfiteatterissa. Yllättäen hän päätti esittää myös kappaleen vasta ensi kesänä ensi-iltaan tulevasta Indiana Jones 5:stä. Kauniin kappaleen nimi on Helena’s theme ja se on nimetty naispääosaa esittävän Phoebe Waller-Bridgen mukaan.

Indiana Jones 5:stä ei ole kesän aikana raportoitu mitään uutta virallista tietoa ja huhumyllykin on ollut pääasiassa vaiti. Nyt kuitenkin arvaillaan että ensi viikonlopun D23 Expo -tapahtumassa kerrottaisiin mahdollisesti elokuvan virallinen nimi ja/tai julkaistaisiin ensimmäinen teaser-traileri. Jäämme jännityksellä odottamaan mitä viikonloppu tuo tullessaan.

Ensimmäinen kuva Indiana Jones 5:stä

LucasFilm järjesti eilen katsauksen tuleviin projekteihinsa Star Wars Celebration Anaheim 2022 -tapahtumassa. Nimensä mukaisesti ohjelmassa oli lähinnä erilaisia Tähtien Sota -projekteja mutta tapahtuman lopuksi John Williamsin musiikki vaihtui Indiana Jonesin tunnusmusiikkiin ja lavalle astelivat ohjaaja James Mangold, tuottaja Frank Marshall ja pääosan esittäjä Harrison Ford. Elokuvan kerrottiin olevan melkein valmis ja ensi-illan olevan aiemmin tiedotettu 30.6.2023. Samalla julkaistiin ensimmäinen kuva tulevasta leffasta. Kuvassa Indy ylittää luolassa riippusiltaa repun ja taskulampun kanssa.

Indiana Jones 5:n ensimmäinen julkaistu kuva

StarWars.comin raportti tapahtumasta

Espanjalainen fanipeli osoittaa elonmerkkejä

Twitterissä julkaistuja uusia kuvia espanjalaisesta Raiders of the Lost Ark -pelistä

Vuonna 2011 julkistettu espanjalainen Raiders of the Lost Ark -fanipeli on taas aktivoitunut. Pelin kehittäjä Luis Aleixandre on julkaissut Twitter-tilillään uusia kuvakaappauksia ja videoita, joissa on sekä paranneltu yli kymmenen vuoden takaista jälkeä että luotu täysin uusia taustoja ja animaatioita. Kehittäjän mukaan pelin grafiikat ovat noin 60-prosenttisesti valmiit ja kehitys etenee pikku hiljaa The Adventures of Black Hawk -pelin ja muiden projektien niin salliessa.