IndyVille

Uutisarkisto

Sivu 8/97

Indiana Jones 5:tä kuvataan Skotlannissa?

Kesä lähestyy ja huhumylly käy kuumana. Skotlantilainen Daily Record on uutisoinut että seuraavaa Indy-leffaa kuvataan Pinewoodin studioiden lisäksi myös Skotlannin Ylämaalla. Huhujen mukaan kuvaukset alkaisivat marraskuussa ja niiden pitäisi päättyä ennen joulunpyhiä. Vielä ei ole varmuutta nähdäänkö alueella myös elokuvan tähtinäyttelijöitä, mutta se on lehden lähteen mukaan melko todennäköistä.

Lue Daily Recordin artikkeli

Mads Mikkelsen mukana Indiana Jones 5:ssä

Deadline raportoi viime viikolla että tanskalainen näyttelijä Mads Mikkelsen on kiinnitetty mukaan viidenteen Indy-leffaan. Nyt The Wrap kertoo että saksalainen Thomas Kretschmann on myös mukana elokuvassa. Heidän aikaisempien rooliensa perusteella vaikuttaa siltä että uudessa elokuvassa Indyllä on taas vastassa eurooppalaiset pahikset. Lisäksi ohjaaja James Mangold on kertonut Twitterissä että elokuvan viimeisimpiä käsikirjoittajia ovat hänen itsensä lisäksi Butterworthin veljekset Jez ja John-Henry.

Lue Deadlinen artikkeli
Lue The Wrapin artikkeli

Indiana Jones 5:n ensimmäiset näyttelijät julkaistu

Viidennen Indiana Jones -elokuvan kuvaukset alkavat tänä kesänä Pinewoodin studioilla Englannissa ja kuvauspaikoilla eri puolilla maailmaa. Ensimmäiset kolme elokuvaa kuvattiin Elstreen studioilla Englannissa ja neljäs täysin Yhdysvalloissa. Ohjaaja James Mangoldin ja pääosan esittäjän Harrison Fordin lisäksi on kerrottu että elokuvan käsikirjoittaa Jonathan Kasdan ja kuvaa Phedon Papamichael. Lucasfilm on tänään tiedottanut että 78-vuotiaan Fordin vastanäyttelijänä nähdään 35-vuotias Phoebe Waller-Bridge. Lisäksi 89-vuotias säveltäjänero John Williams tekee viidennenkin elokuvan musiikin.

Indiana Jones 4K -boksi julkaistaan kesäkuussa

Kuten aiemmin kerroimme Paramount julkaisee Kadonneen aarteen metsästäjien 40-vuotisjuhlan kunniaksi kaikki Indiana Jones -elokuvat 4K Ultra HD:na. Tieto on nyt virallistettu ja päiväksi on varmistunut 8.6.2021. Elokuvien kuvan- ja äänenlaatu on remasteroitu Dolby Vision- ja Dolby Atmos -teknologioiden mukaiseksi ja mukana on tuhti paketti lisämateriaaleja jotka on tosin julkaistu jo aiemmin.