IndyVille

Uutisarkisto

Sivu 3/97

Dial of Destiny nyt katsottavissa kotona

Indiana Jones and the Dial of Destiny on pyörinyt Suomen elokuvateattereissa nyt yhdeksän viikkoa. Suomen Elokuvasäätiön vuositilastojen mukaan elokuva on noussut vuoden neljänneksi katsotuimmaksi. Viimeisimmän viikkotilaston mukaan elokuva on kerännyt Suomessa 216 567 katsojaa ja lipputuloja yli kolme miljoona euroa. Elokuva on siis pärjännyt mainiosti Suomessa. Kansainvälisesti suosio on ollut Disneyn panostukseen nähden heikompaa ja se tuskin pääsee omilleen teatterilevityksen aikana. Elokuva on tästä päivästä lähtien nähtävissä myös kotisohvilla sillä se on lisätty muun muassa SF Anytimen ja Elisa Viihde Viaplayn digitaaliseen vuokraamovalikoimaan. Vielä ei ole tietoa elokuvan julkaisusta fyysisenä tallenteena tai Disney+ -suoratoistopalvelussa. Elokuvan ehtii kuitenkin nähdä vielä muutamassa kymmenessä teatterissa kotimaassa.

Lehdistökatsaus: Dial of Destiny sai edeltäjäänsä paremmat arviot

Indiana Jones and the Dial of Destiny sai ensi-iltansa viime keskiviikkona ja nyt on jo perinteeksi muodostuneen lehdistökatsauksen aika. Suomen Elokuvasäätiön julkaisemien tilastojen mukaan viides Indy-leffa keräsi yhteensä 66 839 katsojaa pitkän avausviikonloppunsa aikana. Kyseessä on kuluvan vuoden toiseksi paras viikonlopputulos ja samalla lähtölaukaus kesän suurille ensi-illoille. Kannattaakin pitää kiirettä mikäli mielii nähdä elokuvan Suomen suurimmilta valkokankailta.

Suomen Kuvalehden Kalle Kinnunen ja Muropaketin Aki Lehti antavat arvioissaan elokuvalle vain kaksi tähteä. Kinnusen mukaan Indyä on Disneyn mukaantulon myötä siistitty ja vanhojen elokuvien viehätys on samalla kadotettu. Lehti puolestaan valittelee elokuvan olevan vain fanipalvelua ja arvottaa sen kaikkien aikojen huonoimmaksi Indy-leffaksi. Lehden arvio on julkaistu myös useissa alueellisissa lehdissä samalla arvosanalla.

Elokuvalehti Episodin Niko Ikonen on samoilla linjoilla mutta antaa elokuvalle kuitenkin kolme tähteä. Kolme tähteä antavat myös Turun Sanomat, Hufvudstadsbladet ja Hämeen Sanomat.

Helsingin Sanomien Veli-Pekka Lehtonen, Iltalehden Jesse Raatikainen, Forssan Lehden Jussi U. Pellonpää ja Kulttuuritähdet-sivuston Marko Kilpilampi ovat positiivisimpia ja antavat elokuvalle neljä tähteä viidestä. Elokuvan jo reilu kuukausi sitten nähnyt Lehtonen arvioi elokuvan jopa yhtä hyväksi kuin yleisesti parhaimmiksi arvioidut Kadonneen aarteen metsästäjät ja Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki. Iltalehden Raatikainen kehuu elokuvan tavoittaneen Indiana Jonesin hengen ja pohtii myös natsien ajankohtaisuutta. Forssan Lehden Pellonpää hehkuttaa sen olevan suurella sydämellä tehty nostalgiatrippi. Kilpilampi summaa leffan olevan tuttua ja turvallista Indiana Jones -laatua joka nousee kasarifilmien rinnalle.

Kaiken kaikkiaan elokuva jätti suomalaisille kriitikoille keskinkertaisen tai hyvän vaikutelman. Nyt on siis aika suunnata teattereihin jotta saamme jatkossa nauttia Indyn seikkailuista myös valkokankaan ulkopuolella. Näistä odotetuin on uusi peli, josta on viime aikoina liikkunut muutamia huhuja liittyen alustoihin ja kuvakulmiin. Mitään konkreettista pelistä ei ole kuitenkaan vielä kerrottu.

Uusi kohtausnäyte Dial of Destinystä

Lucasfilm on julkaissut uuden kohtausnäytteen Dial of Destinystä, kenties Kadonneen aarteen metsästäjien ensi-illan 42. vuosipäivän kunniaksi. Minuutin videolla alustetaan hieman trailereissa nähtyä otosta ja Indy ratkoo siinä jälleen uutta arvoitusta. Löydät muut elokuvasta julkaistut mainosvideot omalta sivultaan. Elokuvan ensi-iltaan on enää 16 päivää. Viime viikolla selvisi että elokuvan ikäraja on ennakko-odotusten mukaisesti K-12.

Indiana Jones saapui Disney+:aan

Dial of Destinyn lipunmyynti alkoi tänä aamuna ja nopeimmat ovatkin napanneet lippunsa tasan neljän viikon päästä vietettävään ensi-iltaan. Aivan kuin tätä juhlistaakseen Disney+ -suoratoistopalvelu on lisännyt valikoimaansa neljä ensimmäistä Indiana Jones -elokuvaa Kadonneen aarteen metsästäjät, Tuomion temppeli, Viimeinen ristiretki ja Kristallikallon valtakunta. Elokuvista nähdään 4K-boksilla julkaistut versiot. Lisäksi saatavilla on Dial of Destinyn traileri sekä uutta leffaa hehkuttava videopätkä, jonka lopussa nähdään Cannesin elokuvajuhlilla julkaistu minuutin pätkä Tangerissa ajettavasta takaa-ajokohtauksesta. Aiempien huhujen vastaisesti Nuori Indiana Jones ei ole mukana Suomen valikoimassa.

Dial of Destinyn ensi-ilta lähestyy

Indiana Jones and the Dial of Destiny sai ensiesityksensä Cannesin elokuvajuhlilla viime viikolla. Helsingin Sanomien kriitikko Veli-Pekka Lehtonen oli paikalla ja kirjoitti Hesariin pitkän arvostelun elokuvasta jossa myös taustoitettiin hienosti koko elokuvasarjan historiaa. Lehtosen mukaan ”elokuva osoittaa epäilykset vääriksi ja nousee sarjan parhaiden osien rinnalle” ja hän antoi leffalle jopa neljä tähteä. Kansainväliset arviot ovat vielä hieman kriittisempiä ja elokuvan arvosana Metacritic-palvelussa on tällä hetkellä 53 pistettä sadasta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Disney Suomi (@disneysuomi) jakama julkaisu

Elokuvan lipunmyynti Yhdysvalloissa alkoi tämän viikon maanantaina mutta Suomessa lippukaupat aukeavat ensi viikon keskiviikkona 31. toukokuuta. Lipunmyynnin alkamisen kunniaksi on julkaistu lukuisia uusia videopätkiä elokuvasta jotka valottavat myös hieman elokuvan juonta.