Uutiset kategoriassa Pelit
Fountain of Youthin jouluspesiaali
3.1.2012 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Fanituotokset, Pelit | Ikilinkki
Indiana Jones and the Fountain of Youthin tekijät ovat tänäkin vuonna julkaisseet pienen joululahjan faneilleen. Tänä vuonna vuorossa on jo pidempään tekeillä ollut Passage of Saints -niminen pikkupeli, jossa Indy lähtee talvea pakoon Kreikan aurinkorannoille.
Passage of Saints Fountain of Youthin keskustelualueella
Rob MacGregor kertoo peruuntuneesta Indy-kirjastaan
12.12.2011 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit, Sekalaista | Ikilinkki
Seitsemän Indiana Jones -kirjaa kirjoittanut Rob MacGregor on päättänyt avata hieman peruutetun Indiana Jones and the Staff of Kings -peliin perustuneen kirjansa taustoja blogissaan. MacGregorin mukaan pelin julkaisuaikataulun muuttuminen ei tavoittanut kirjan julkaisijaa, eikä yhtiö halunnut julkaista kirjaa muuten kuin samanaikaisesti pelin kanssa. Tanskalainen Indy-fani Christian Guldager piirsi kirjalle kannen, joka oli tarkoitus julkaista kirjan sähköisen version yhteydessä, mutta tämäkin versio on ilmeisesti peruutettu. On erittäin valitettavaa, että jäykkä byrokratia tappoi tämänkin projektin.
MacGregorin blogiartikkeli Staff of Kingsistä
Espanjalainen fanipeli kehittyy huimaa vauhtia
29.8.2011 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Fanituotokset, Pelit | Ikilinkki

Aiemmin uutisoimamme espanjalainen Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvaan pohjautuva seikkailupeli on edistynyt todella nopeasti viimeisimmän päivityksen jälkeen. Pelin Tanis-jaksosta on julkaistu englanninkielinen demo ja seuraava episodi keskittyy elokuvan alkukohtaukseen Etelä-Amerikan viidakoissa, koodinimeltään peli on tätä nykyä The Idol Project. Tekijät lupailevat uutta pelattavaa maistiaista lähiajoille ja peli on lisätty myös IndyVilleen.
Fountain of Youthin tappelumoottorin demo julkaistu
27.4.2011 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Fanituotokset, Pelit | Ikilinkki

Indiana Jones and the Fountain of Youth -fanipelin tekijätiimi on julkaissut demoversion tappelumoottoristaan. Demo on tehty perinteisten tappelupelien tyyliin ja kulkee nimellä Fountain of Youth: Arcade Fighter. Pelissä Indy ja Heinrich-niminen natsi ottavat mittaa toisistaan. Peli vaatii kaksi pelaajaa saman koneen ääreen.
Lataa tappelumoottorin demo
Uusi espanjankielinen fanipeli
27.3.2011 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Elokuvat, Fanituotokset, Pelit | Ikilinkki

Espanjalainen Indyfani Luis Angel Aleixandre on aloittanut projektin, jossa hän tekee Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvaan perustuvan seikkailupelin Indiana Jones and the Fate of Atlantis -pelin tyyliin. Peli rakennetaan eri paikkoihin sijoittuvissa pätkissä ja ensimmäisen pätkän demo on nyt julkaistu. Demo sijoittuu Tanisin kaupungin kaivauksille ja on espanjankielinen kuten pelikin, englanninkielinen versio on tekeillä. Pelin taustat piirretään tarkoin samanlaisiksi kuin elokuvassa.
Crown of Solomon palaamassa tuotantoon
14.1.2011 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Fanituotokset, Pelit | Ikilinkki
Indiana Jones and the Crown of Solomon -fanipelin tekoa jatketaan taas yli vuoden tauon jälkeen. Peli on saanut uuden nettiosoitteen www.crownofsolomon.com ja projektin johtaja Carl-Johan Hagberg kertoo pyrkivänsä työskentelemään pelin parissa vähintään tunnin päivässä. Viime aikoina on lisätty paljon uusia puzzle-tehtäviä ja tapahtumapaikkoja sekä siivottu pelin AGS-koodia.
Fountain of Youthin demosta uusittu painos
2.1.2011 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Fanituotokset, Pelit | Ikilinkki
Indiana Jones and the Fountain of Youth -fanipelin demosta on vuodenvaihteen ja joulun kunniaksi teetetty uusi 1.2-versio. Demossa käytetään Adventure Game Studion (AGS) uusinta versiota ja siihen on kätketty uusi salaisuus.
Voitko ratkaista Cape Abrathamin mysteerin ajoissa salaista paljastusta varten? Ovatko kryptiset mielenne valmiina vaaralliselle matkalle korkeiden, armottomien vuorien, tumman ja hämyisän sumun, epävakaan maaperän ja kaikkien ennen näkemättömien asioiden halki?
Lataa demon versio 1.2.
Uusi video Fountain of Youthista
7.10.2010 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Fanituotokset, Pelit | Ikilinkki
Indiana Jones and the Fountain of Youth -fanipelistä on julkaistu uusi video, jossa annetaan kärsimättömille odottajille hieman esimakua pelin introsta.
Fountain of Youthin viralliset sivut
Lego Indy 2 menestyy listoilla
5.2.2010 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
20. marraskuuta julkaistu Lego Indiana Jones 2: The Adventure Continues menestyy hyvin myyntilistoilla. Peli on roikkunut Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n julkaisemalla Suomen virallisella pelilistalla jo 11 viikkoa ja oli kahden viime viikon aikana kokonaismyynnin kahdeksas. Parhaimmillaan peli on ollut kaikkien alustojen neljänneksi myydyin peli ja se on tälläkin hetkellä toiseksi suosituin Nintendo DS- ja PSP-peli.
Suomen virallinen pelilista
Uusia sivuja IndyVillessä
1.2.2010 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria IndyVille, Pelit, Sekalaista | Ikilinkki
Pelit-osio on jaettu erikseen 1980-, 1990- ja 2000-luvulla julkaistuihin peleihin. Palautin samalla IndyVilleen jonkin aikaa kadoksissa olleet LucasArtsin Monkey Island- ja Monkey Island 2 -pelien läpipeluuohjeet.
Olen myös lisännyt kirjoihin tietoa Martin Caidinin, Wolfgang Hohlbeinin ja Steve Perryn kirjoista.
Uusia fanipelejä Atarin Raiders-pelin pohjalta
9.1.2010 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Fanituotokset, IndyVille, Pelit | Ikilinkki
IndyVilleen on nyt lisätty tietoa kahdesta fanipelistä, jotka perustuvat vuoden 1982 Atari 2600 -klassikkopeliin Raiders of the Lost Ark. Ensimmäinen peli Raiders of the Lost Ark remake on uusintaversio alkuperäisestä pelistä johon on päivitetty grafiikat, musiikki sekä kontrollit. Toinen peli Raiders of the Pharaoh’s Tomb puolestaan on alkuperäisen pelin inspiroima jatko-osa, joka on tehty tismalleen samankaltaiseksi kuin esikuvansa lähes 30 vuotta vanhoine grafiikoineen ja kontrolleineen.
Fanipelit-osasto
Lego Indiana Jones 2 julkaistu
20.11.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Lego Indiana Jones 2: The Adventure Continues julkaistiin tänään Euroopassa PC:lle, Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, Wiille, Nintendo DS:lle ja PSP:lle.
Lego Indy 2:n virallinen sivusto avattu
3.11.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit, Viralliset sivut | Ikilinkki
LucasArts on avannu Lego Indiana Jones 2: The Adventure Continuesin virallisen sivuston. Sivusto on samanlainen kuin ensimmäisen Lego-pelin ja tälläkin kertaa voi sivuilta etsiä aarteita joilla voi ladata ekstramateriaalia. Sivuston mukaan peli julkaistaan Jenkeissä 17.11. ja tänään suoritetun pelikauppakierroksen perusteella peli julkaistaan Suomessa 20. marraskuuta.
Pelin viralliset sivut
Uusi video Lego Indy 2:sta
2.11.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Joystiq on julkaissut uuden videon Lego Indiana Jones 2: The Adventure Continuesista. Videolla näytellään Kadonneen aarteen metsästäjien kapakkatappelu Lego-ukkeleilla.
Katso Joystiqin video
Uusia pelivideoita Lego Indy 2:sta
23.10.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
GameSpot on julkaissut kolme uutta ns. gameplay-videota Lego Indiana Jones 2: The Adventure Continuesista. Videoilla pelataan pelin kolmea eri kenttää, joissa taistellaan valtavaa Kalin patsasta vastaan, rakennetaan robottia hallituksen salaisessa varastossa ja hurjastellaan takaa-ajossa Shanghaissa.
Katso GameSpotin videot
Uusi videokatsaus Lego Indy 2:n kenttäeditoriin
18.10.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
GameTrailers.com on julkaissut videon, jossa Lego Indiana Jones 2: The Adventure Continuesin kehittäjät puhuvat uuden pelin eri uutuuksista ja keskittyvät ensimmäistä kertaa Lego-peleissä nähtävään mahdollisuuteen rakentaa omia kenttiä.
Katso video
Lego Indy 2:sta traileri ja lisätietoa
30.9.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Yahoo.com on julkaissut sivuillaan Lego Indiana Jones 2: The Adventure Continuesin trailerin. Videolla näkyy paljon ennenjulkaisematonta materiaalia pelistä.
Katsellaksesi videoita sinulla täytyy olla käytössä JavaScript ja Flash
Kotaku kokeili pelin erästä ajokenttää, jonka testaaja arveli olevan Kadonneen aarteen metsästäjien aavikkotakaa-ajo. Testaajan mukaan ajokenttä oli toteutettu erinomaisesti eivätkä he löytäneet siitä mitään huomautettavaa. Kotakun mukaan peli julkaistaan 17. marraskuuta.
Yahoon sivu trailerille
Kotakun artikkeli ajokentästä
Muokkaus 4.10.2009: Yahoon palvelimelle suoralinkitetty video on nyt vaihdettu paremmin toimivaan IndyVillen palvelimella olevaan videoon.
Uusi kännykkäpeli
15.9.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Suomalainen pelifirma Universomo on taas kehittänyt uuden Indiana Jones -kännykkäpelin amerikkalaisen THQ Wireless -firman kanssa. Tällä kertaa vuorossa on älypeli Indiana Jones and the Lost Puzzles jossa Indy hyppii Viimeisen ristiretken loppukohtauksen tapaan laatalta laatalle keräten mahdollisimman pitkän sarjan laattoja. Peli on saatavilla ainakin Nokian S60v3-älypuhelimille ja RIMin BlackBerrylle.
Lue Pocket Gamerin arvostelu pelistä
Uusia videoita Lego Indy 2:sta
21.7.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
IGN on julkaissut uusia pelivideoita Lego Indiana Jones 2: The Adventure Continuesista. Videoissa näytetään muun muassa uutta jaetulla ruudulla pelattavaa co-op-moodia, Kristallikallon valtakunnan baaritappelua ja ensimmäistä kertaa Lego-pelissä nähtävää kenttäeditoria.
Katso pelivideot
LucasArts julkaisee wanhoja pelejä Steamissa
7.7.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts julkaisi eilen lehdistötiedotteen, jonka mukaan Valven Steam-ohjelmaan lisätään huomenna keskiviikkona ladattavaksi klassisia LucasArtsin pelejä. Ensimmäisessä aallossa julkaistaan seuraavat pelit:
Nämä ovat jatkoa LucasArtsin tällä viikolla nettilataukseen julkaisemalle Tales of Monkey Island -pelisarjalle sekä ensi viikolla ladattavaksi tulevalle Secret of Monkey Island: Special Editionille. Enää kaivattaisiin tapaa pelata Infernal Machinea uusilla Windowseilla ilman kaatuilua ja bugeja.
Lue LucasArtsin lehdistötiedote
Lego Indiana Jones 2 julkistettu
29.5.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on vihdoin julkaissut kauan huhutun toisen Indy-aiheisen Lego-pelin. Pelin nimeksi tulee Lego Indiana Jones 2: The Adventure Continues ja se julkaistaan ensi syksynä PC:lle, Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, Wiille, Nintendo DS:lle ja PSP:lle. Peli seuraa kaikkien Indyn elokuvaseikkailujen juonta aina Kadonneen aarteen metsästäjistä Kristallikallon valtakuntaan, ja tuo mukanaan mahdollisuuden rakentaa omia kenttiä ja liittää niitä pelin mukana tuleviin. Tämä on täysin uusi ominaisuus jota ei ole koskaan ennen nähty TT Gamesin Lego-peleissä.
Pelin virallinen sivusto
LucasArtsin lehdistötiedote
Activisionin Staff of Kings -sivut avattu
20.5.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit, Viralliset sivut | Ikilinkki
Indiana Jones and the Staff of Kingsin Euroopan julkaisija Activision on avannut pelille yleiseurooppalaisen sivuston, jolta löytyy pelistä tietoa myös suomeksi. Valitettavasti vain pieni osa saitista on käännetty, mutta on hienoa nähdä että myös suomalaisten eteen nähdään vaivaa. Sivustolla on jenkkipuolelta tuttuja avatareja, kuvakaappauksia, videoita sekä minipeli.
Pelin eurooppalainen sivusto
Staff of Kingsin puheohjaajan haastattelu
13.5.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
VideoGamer.com haastatteli LucasArtsin puheohjaaja David Collinsia uudesta Indy-pelistä. Collins paljastaa haastattelussa monia uusia yksityiskohtia pelistä.
Collinsin haastattelu
Staff of Kingsin virallinen sivusto avattu
12.5.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit, Viralliset sivut | Ikilinkki
LucasArts on avannut Indiana Jones and the Staff of Kingsin viralliset sivut. Sivuilla on uusia ladattavia tiedostoja, paljon uusia kuvakaappauksia ja tieto, että pelistä julkaistaan vielä ainakin neljä videota. Saitilla on myös Scavenger Hunt -niminen peli, jossa pelaaja suorittaa tehtäviä eri puolilla maailmaa paikoissa, joihin seikkailu vie Indyn, kuten San Francisco, Panama, Sudan, Istanbul ja salaperäinen Odin.
Pelin viralliset sivut
Uusi Staff of Kings -videoiden sarja Facebookissa
8.5.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on aloittanut uuden Staff of Kings -videoiden sarjan Facebookissa promotakseen peliä. Ensimmäisessä videossa näkyy uutta kuvamateriaalia pelistä sekä tietoa juonesta.
Staff of Kings -video Facebookissa
IGN:n vuoro testailla Staff of Kingsiä
6.5.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
IGN.com sai LucasArtsin kanssa oman session Staff of Kingsin kahden kentän makupalasta, ja yleinen mielipide on positiivinen. Testiryhmän mukaan peli käyttää onnistuneesti Wiin kahta ohjainta monipuolisesti pelin aikana, mutta taistelu on vielä hieman tahmaista. He myös sanovat että pelin natsit eivät ole natseja vaan “pahoja arjalaisia rautaristi hihassa”.
IGN:n katsaus peliin
Staff of Kingsin videokatsaus
2.5.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
GameSpot on julkaissut uuden Staff of Kingsin videokatsauksen, jossa arvioidaan peliä LucasArtsin toimittaman demon perusteella. Haastattelu tarkentaa monia asioita, joista on aikaisemmin ollut vain huhuja ja epämääräistä tietoa, sekä näyttää kuvamateriaalia mm. kaksitasolentelystä.
GameSpotin videokatsaus
Uusi Staff of Kingsin tekijöiden haastattelu
4.4.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
GameSpot on julkaissut uuden Staff of Kingsin tekijöiden haastattelun ja kuvia Wii-versiossa olevasta Fate of Atlantiksesta. Haastattelussa puhutaan pelin juonen synnystä sekä eri versioiden eroista.
Staff of Kings -haastattelu
Staff of Kings retropelaajille
1.4.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArtsin PR-osasto julkisti tänään tiedon, jonka mukaan jo tulossa olevien Wii-, PlayStation 2-, PSP- ja Nintendo DS -versioiden lisäksi uusimmasta Indiana Jones -pelistä julkaistaan myös pari hieman yllättävämpää versiota, nimittäin wanhoja hywiä aikoja kaipaavat voivat poimia kaupan hyllyltä mukaansa Atari 2600- tai Commodore 64 -version kesän odotetuimmasta seikkailusta.
Retroversiota on LucasArtsin mukaan kaikessa hiljaisuudessa työstänyt sama tiimi joka vapautui pelin PlayStation 3- ja Xbox 360 -laitteille tarkoitetun projektin siirryttyä hyllylle. LucasArtsin mukaan ratkaisu on kädenojennus etenkin vanhemman polven alkuperäisille Indiana Jones -faneille, joille kohdelaitteet ovat varmasti tutumpia kuin nykysukupolven konsolit.
Menneitä pääsee näillä näkymin muistelemaan samana päivänä jona muutkin versiot julkaistaan, eli 12.6.2009.
IndyVilleen lisätty kännykkäpelit
31.3.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria IndyVille, Pelit | Ikilinkki
IndyVilleen on nyt lisätty tietoa ja kuvia THQ Wirelessin viime vuonna julkaisemista mobiilipeleistä Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skullista ja Lego Indiana Jones: Mobile Adventuresta.
Ensimmäinen pelivideo Staff of Kingsistä
25.3.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Indiana Jones and the Staff of Kings -pelistä on julkaistu ensimmäinen video, jossa näkyy oikeaa pelimateriaalia sekä tekijöiden haastatteluja. Samalla julkaistiin uusia kuvakaappauksia, jotka ovat huomattavasti parempilaatuisia kuin viime kuussa julkaistut ensimmäiset kuvat.
Katso video
Katso kuvat
Staff of Kingsistä tihkuu lisäinfoa
3.3.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Indiana Jones and the Staff of Kings -pelin virallinen kansikuva on julkaistu. Huhujen mukaan pelin Euroopan-julkaisija Activision julkaisisi pelin Iso-Britanniassa 22.5.2009, ja sopii olettaa että peli ilmaantuisi piakkoin sen jälkeen Suomessakin kauppojen hyllyille. Activisionin mukaan pelin PEGI-ikäraja on 16+. Pelistä tehty romaani, jonka kirjoitti aiemminkin Indy-kirjailijana kunnostautunut Rob MacGregor, julkaistaneen myöhemmin todennäköisesti syksyllä.
LucasArtsin Staff of Kings -sivu
Activisionin Staff of Kings -sivu
Virallista tietoa Staff of Kingsistä
3.2.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on päivittänyt nettisivujaan ja vahvistanut uuden Indy-pelin olevan nimeltään Indiana Jones and the Staff of Kings ja että se julkaistaan loppukeväästä Wiille, PlayStation 2:lle, Nintendo DS:lle ja PlayStation Portablelle.
Pelin virallinen nettisivu
Pelin sivu IndyVillessä
Uuden Indy-pelin kehityksessä muutoksia?
24.1.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
IGN.com kertoi hieman alle kaksi viikkoa sitten huhun, jonka mukaan tänä vuonna julkaistavaksi epäilty peli Indiana Jones and the Staff of Kings (työnimi) olisi peruttu pitkien lykkäysten ja työntekijöiden lomautusten jälkeen. Tämän jälkeen netissä alkoi velloa valtava huhumylly, ja jotkut epäilivät että LucasArts peruisi ainoastaan pelin Xbox 360- ja PlayStation 3 -versiot, mutta julkaisisi siitä huhutut käsikonsoliversiot joita kehitti jokin muu peliyhtiö. Toissapäivänä TheRaider.netin keskustelualueella alkoi levitä tieto, jonka mukaan Saksassa olisi julkaistu pelistä uusi traileri. Nyt tuo traileri on julkaistu myös netissä.
Traileri koostuu lähinnä materiaalista, josta joko kerrottiin jo kaksi ja puoli vuotta sitten tai joka vaikuttaa samankaltaiselta kuin Emperor’s Tombissa nähty materiaali (natseja, viidakkotemppeleitä jne.). Netissä onkin huhuttu että esirenderöidystä videosta koostuva traileri näyttää miltä peli olisi näyttänyt uusilla konsoleilla, ja koska trailerin lopussa pelin julistetaan tulevan keväällä 2009 Nintendo Wiille, “PlayStationille” ja Nintendo DS:lle, peli tuskin tulee näyttämään yhtä hyvältä kuin mitä video antaa ymmärtää. LucasArts ei ole vielä kertonut pelistä mitään omalla sivustollaan eikä antanut virallisia lehdistötiedotteita, joten IndyVille ei ota vielä aiheesta virallista kantaa.
Lue IGN.comin huhu pelin peruuntumisesta
Lue The Ravenissa kerrottu tieto trailerista
Katso traileri YouTubessa
Lego Indiana Jones nyt myös Macille
14.1.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Feral Interactive, pelien Mac-käännöksiä tekevä pulju, on julkaissut Lego Indiana Jones: The Original Adventuresista Mac-version. Peli on suunniteltu toimimaan kaikilla MacBookeilla, joilla on GMA X3100-näytönohjain tai parempi. Peliä ei ole suunniteltu toimimaan Mac minillä ja muilla kuin Intelin suorittimilla.
Pelin laitteistovaatimukset:
| Suoritin: | Intel 1,8 GHz |
|---|
| Keskusmuistia: | 512 Mt |
|---|
| Näytönohjain: | 128 Mt |
|---|
| Kiintolevytilaa: | 5 Gt tai enemmän |
|---|
| Ohjaaminen: | Hiiri, tukee gamepadia |
|---|
| CD-ROM -asema: | DVD |
|---|
| Käyttöjärjestelmä: | Mac OS 10.4.10 |
|---|
| Ikärajasuositus: | 7+ |
|---|
Pelin Mac-sivu
Uusia kuvia tulevasta Indy-pelistä
20.10.2008 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
gone is gone -blogi on julkaissut uusia kuvia tulevasta Indy-pelistä, jonka nimeksi arvellaan tulevan Indiana Jones and the Staff of Kings. Kuvissa näkyy mm. veden alla oleva luola, saksalainen yhteyskone, istanbulilainen moskeija ja maya-raunioita.
Katso uudet kuvat
Päivitys 22.10.: Kuvat on poistettu, mutta monet pelisivustot ehtivät kopioida ne omalle palvelimelleen. Katso kuvat toisella palvelimella pelin nykytilanteen selostuksen kera.
Uuden Indy-pelin traileri ensi viikolla?
12.9.2008 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
1UP.com raportoi, että Las Vegasin GameStop Expo -messuilla pyörii huhu, jonka mukaan LucasArts julkaisee uuden Indiana Jones -pelinsä trailerin ensi viikolla. Pelin nimeksi on huhuttu tulevan Indiana Jones and the Staff of Kings.
Lue artikkeli
Lego Indiana Jones kaupoissa tänään
6.6.2008 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Lego Indiana Jones: The Original Adventures -tietokonepeli ilmestyy tänään. Peli on saatavilla PC:lle, PlayStation 2:lle, Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, Wiille, Nintendo DS:lle ja PSP:lle. Hinta vaihtelee versiosta riippuen 30 eurosta 70:een.
Pelin virallinen nettisivu
IGN arvioi Lego Indiana Jonesin
30.5.2008 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
IGN on julkaissut arvionsa Lego Indiana Jones: The Original Adventuresista. Peliä kuvaillaan Lego Star Warsia paljon muistuttavaksi pläjäykseksi, jota on ilo pelata. IGN antaa pelille arvosanaksi 8.0 kymmenestä mahdollisesta pisteestä.
Lue IGN:n arvio pelistä
LEGO Indiana Jonesista demo ulkona
13.5.2008 | Uutisen kirjoitti Finn | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Kesäkuun alussa kauppojen hyllylle ilmestyvästä LEGO Indiana Jones – the Original Adventures saatiin tänään hieman esimakua kun pelistä julkaistiin lyhyt pelattava demo.
Demo kattaa pelin ensimmäisen kentän jossa päästään pelamaan riemukkaan vinksahtanut LEGO-versio Kadonneen aarteen metsästäjien kuuluisasta avauskohtauksesta jossa Indy etsii kultaista epäjumalankuvaa Perun viidakoista.
Lataa demo Games for Windows -sivustolta
Lego Indiana Jonesin sivut uusittu
1.5.2008 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Lego Indiana Jones: The Original Adventures -tietokonepelin viralliset sivut on uusittu. Sivuilla on paljon uutta tietoa pelistä, suunnittelupiirroksia, uusia kuvakaappauksia sekä kätkettyjä aarteita, joita löytämällä voi ladata taustakuvia, avatareja, tarroja, värityskuvia yms. Pelin keskustelualueella olevan viestin mukaan demo voi ladata 12. toukokuuta alkaen.
Pelin virallinen sivu
THQ Wireless julkaisee Indiana Jones -kännykkäpelin
17.2.2008 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
THQ Wireless -pelifirma julkaisee toukokuussa Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta -elokuvaan perustuvan kännykkäpelin. Kyseessä ei ole mikään matopeli vaan kaksiulotteinen sivulta kuvattu tasohyppely, ja pelaaja pääsee ohjastamaan niin Indyä kuin Shia LaBeoufin hahmoa Muttia. Pelissä on erityisesti panostettu Indyn hahmon animointiin.
Lue Pocket Gamerin uutinen aiheesta
Lego Indiana Jonesille lopullinen nimi ja kuvakaappauksia
10.2.2008 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on julkaissut Lego Indiana Jones -tietokonepelin lopullisen nimen ja viisi kuvakaappausta. Pelin nimeksi tulee LEGO Indiana Jones: The Original Adventures, mikä viittaa siihen että Kristallikallon valtakunnasta tehdään toinen Lego-peli. Kuvakaappauksissa Indy seikkailee pelin alun kentissä, jotka sijoittuvat Kadonneen aarteen metsästäjien alkuun Etelä-Amerikkaan.
Lue tiedote ja katso kuvat TeamXboxin sivuilla
LucasArts julkaisee Indy Lego -pelin
28.7.2007 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts ja TT Games -pelitalo yhdistävät voimansa ja tuovat Indiana Jonesin pelaajien ulottuville Lego-palikoiden muodossa. Peli on työnimeltään LEGO® Indiana Jones®: The Videogame, ja se kattaa kaikki kolme alkuperäistä elokuvaa. Pelin tekee sama tiimi joka julkaisi jo kaksi hittilegopeliä jotka perustuivat kuuteen Tähtien sota -elokuvaan. Pelillä on jo oma nettisivunsa sekä traileri ja sen arvioitu julkaisuajankohta on ensi kesänä.
Lego-pelin virallinen sivusto
Päivitys klo 21:25: IndyVillessä on nyt oma pelille omistettu sivu
Uusi Indy-peli ei tulisikaan tänä vuonna?
9.1.2007 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on poistanut tulevan Indy-pelin työnimestä vuosiluvun 2007. Tämä saattaa viitata siihen, että pelin julkaisua lykätään ensi vuoteen jolloin Indiana Jones 4 saapuu valkokankaille. Lisäksi netissä kiertävistä huhuista ja suunnittelupiirroksista päätellen Indy matkustaa todennäköisesti Jerusalemiin, kenties kuningas Salomonin temppelin perään. Indyhän löysi jo kyseisessä temppelissä esillä olleen liiton arkin ensimmäisessä elokuvassa Kadonneen aarteen metsästäjät. Esittelypiirroksissa esiintyvä norsujen selässä tapahtuva takaa-ajo viittaa pohjois-Afrikkaan, mikä saattaa tuoda Indyn vanhan tutun Sallahin mukaan kilpajuoksuun.
Pelin virallinen kotisivu
Uuden Indy-pelin sivu lisätty IndyVilleen
10.5.2006 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria IndyVille, Pelit | Ikilinkki
Tulevalle Indy-pelille on nyt lisätty sivu IndyVilleen. Sivulla on tähänastiset tiedot sekä kuvia ja linkkejä.
Pelin sivu
Taas lisätietoa uudesta Indypelistä
10.5.2006 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on ensimmäistä kertaa julkaissut materiaalia tulevasta Indiana Jones -pelistä. Pelin uusilta virallisilta sivuilta löytyvissä 10 kuvakaappauksessa ja trailerissa Indy tappelee San Franciscon Chinatownissa kiinalaisia vastaan kaupungin kaduilla ja legendaaristen raitiovaunujen päällä. Lisäksi parissa kuvassa näkyy teksti Lao Che Cocktails, joten on pätevä syy olettaa että salaperäinen vanha vihollinen on Indiana Jones ja Tuomion temppelistä tuttu shanghailainen rötösherra Lao Che. Valitettavasti kuvakaappausten perusteella vaikuttaa siltä, että Indy ei muistuta yhtä paljon Harrison Fordia kuin Indiana Jones and the Emperor’s Tombissa.
LucasArts on myös julkaissut uuden lehdistötiedotteen DMM-teknologiasta. Sen mukaan DMM-teknologian avulla jokainen puun pirstoutuminen ja lasin hajoaminen tapahtuu eri tavalla, kuten oikeassakin elämässä.
IGN on lisäksi julkaissut pelistä artikkelin. Siinä ei kerrota käytännössä mitään uutta, mutta siinä kuvaillaan ansiokkaasti sitä mitä he näkivät pelistä E³-messuilla. Artikkelin mukaan pelistä on vain noin 20% valmiina ja ILM:n osuus pelistä on valaistuksen hoito, joka säädetään kuntoon Pirates of the Caribbean 2: Dead Man’s Chest -elokuvassa käytettävällä tekniikalla
Pelin virallinen sivu
Katso traileri
Lue lehdistötiedote
Lue IGN:n artikkeli
Vihdoinkin kunnon tietoa uudesta Indy-pelistä
9.5.2006 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Voodoo Extreme on julkaissut sivuillaan listan LucasArtsin E³-messuilla esiteltävistä peleistä. Niiden joukossa on uusi Indy-peli. Uusi peli sijoittuu vuoteen 1939 ja siinä Indy matkustaa San Franciscon Chinatownista Lähi-itään. Peliä tekevät LucasArts sekä Industrial Light & Magic yhdessä, lisäksi käytössä on kolme uutta teknologiaa. Jo esitellyn Euphoria-fysiikkamoottorin lisäksi käytetään DMM-nimistä tekniikkaa, jonka avulla kaikki kenttien tavarat ja materiaalit hajoavat ja käyttäytyvät realistisesti, sekä Hot Set -nimistä teknologiaa. Pelissä tavataan lisäksi tuttuja ystäviä sekä eräs salaperäinen vanha vihollinen…
Lue artikkeli
Frank Marshall puhui taas Indiana Jones 4:sesta
5.5.2006 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Empire puhui tuottaja Frank Marshallin kanssa, ja Indy 4:stäkin vaihdettiin pari sanaa. Hänen mukaansa Indiana Jones 4 kuvattaneen vasta ensi vuonna ympäri maailmaa, eli Indy ei tule seikkailemaan tietokoneella tehdyissä CGI-maailmoissa. Lisäksi jokin autiomaa saattaa taas olla mukana elokuvassa, kuten Kadonneen aarteen metsästäjissä ja Viimeisessä ristiretkessä.
Lue artikkeli
Uuden fysiikkamoottorin virallinen lehdistötiedote
28.4.2006 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on julkaissut sivuillaan virallisen lehdistötiedotteen tulevan Indy-pelin käyttämästä Euphoria-fysiikkamoottorista. Lisäksi he täsmentävät pelin ilmestyvän Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle.
Lue lehdistötiedote
Lisätietoa uudesta Indy-pelistä
20.4.2006 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
IGN on julkaissut artikkelin, joka käsittelee tulevassa Indy-pelissä käytettävää fysiikkamoottoria. Euphoria-niminen moottori mallintaa ihmisten animointia ennennäkemättömän luonnollisesti, sen avulla mm. putoavat ihmiset tarraavat henkensä hädässä kaikkiin ulokkeisiin. Itse peli ilmestyy ensi vuonna ainakin PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle, lisätietoa jaetaan kolmen viikon päästä E³-messuilla.
Lue artikkeli
Emperor’s Tombin läpipeluuohje valmis
8.4.2006 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria IndyVille, Pelit | Ikilinkki
Monen kuukauden työn jälkeen Indiana Jones and the Emperor’s Tombin suomenkielinen läpipeluuohje on vihdoinkin valmis. Kiitos vielä kerran Matti Isomäelle läpärin kirjoittamisavusta.
Peliuutisia
18.11.2005 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Indiana Jones and the Fountain of Youth -fanipelin tekijät alkavat saada valmiiksi toista versiota pelin demosta. Alkuperäisen demon tekijä hävisi kuin tuhka tuuleen juuri ennen kuin se piti julkistaa, joten koko demo piti tehdä uudestaan alusta. Projektin johtaja toivoo demon valmistuvan parin päivän sisällä.
Jim Ward, LucasArtsin toimitusjohtaja, mainitsi MLive.comille antamassaan haastattelussa tulevan Indy-pelin. LucasArts aikoo julkaista pelin noin vuoden päästä, ja yhdistää julkaisun jotenkin kesäksi 2007 lupailtuun Indiana Jones 4:seen.
Fountain of Youthin virallinen sivu
Fountain of Youthin sivu IndyVillessä
Lue Wardin haastattelu
Infernal Machinen läpipeluuohje valmis
26.8.2005 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria IndyVille, Pelit | Ikilinkki
Kolmen kuukauden työn jälkeen Indiana Jones and the Infernal Machinen läpipeluuohje on valmis. Ohje sisältää jokaisen kentän läpipeluuohjeet, aarteiden paikat, jokaisen kentän latausruudusta kuvakaappauksen ja talletuksen jokaisen kentän alusta.
Lue läpipeluuohje
Pelin sivu IndyVillessä
Uusi Indy-peli joka vuosi?
16.7.2005 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArtsin johtajan Jim Wardin mukaan LucasArts saattaa tehdä Indiana Jonesista Star Warsin kaltaisen lypsylehmän, ja Indy-pelejä saattaisi tulla tulevaisuudessa yksi joka vuosi. Viime vuosina LucasArts on parhaimmillaan julkaissut seitsemän uutta Star Wars -peliä, joista useimmat ovat olleet erittäin huonoja.
Lue artikkeli
Kuvamateriaalia uudesta Indy-pelistä
24.5.2005 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
IGN.com julkaisi nettisivuillaan E3-messuilla kuvatun videon, jossa LucasArtsin edustajat puhuvat tulevista peleistään. He puhuvat myös tulevasta Indiana Jones -pelistä ja näyttävät eri ympäristöjä joissa Indy tulee seikkailemaan.
Katso video
Lisätietoa uudesta Indy-pelistä
19.5.2005 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
1UP.com julkaisi artikkelin uudesta Indiana Jones -pelistä. Peli siis ilmestyy näillä näkymin vuonna 2007 Xbox 360 ja PlayStation 3 -konsoleille. Indyn matkakohteina ovat mm. San Francisco, Kiina, Istanbul ja natsien kansoittama Berliini. Näistä neljästä Indy on seikkaillut peleissä jo kolmessa. Tällä kertaa on parannettu muun muassa grafiikkaa, fyysistä mallinnusta ja tekoälyä. Indy tulee käyttämään ruoskaansa harvoin eikä joka kuilun kohdalla.
Peli on ollut työn alla jo yhdeksän kuukautta, mistä valtaosa on käytetty Indyn hahmon perinpohjaiseen analysointiin. George Lucas on näyttänyt suuntaa pelintekijöille jotta pelistä tulisi niin Indymäinen kuin mahdollista.
1UP.comin artikkeli
Uusi Indiana Jones -peli tulossa
18.5.2005 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts julkisti uuden Indiana Jones -pelin tämän vuoden E3-messuilla. Pelistä ei kerrota vielä käytännössä mitään muuta kuin alusta ja julkaisuaikataulu. Peli tulee seuraavan sukupolven konsoleille vuonna 2007.
Virallinen lehdistötiedote
Sekalaisia uutisia
22.9.2004 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria IndyVille, Kristallikallon valtakunta, Pelit | Ikilinkki
Indiana Jones 4:sen kuvaukset ovat siirtyneet ensi kesään, minkä vuoksi se ei tule ilmestymään heinäkuussa. Toinen kirjoittaja työstää parhaillaan parempaa käsistä.
Nuoren Indiana Jonesin DVD-boksi on tulossa. Indiana Jones Junior eli Nuori Indiana Jones Seikkailee oli TV-sarja 90-luvun alussa, jossa 93-vuotias Indy kertoi seikkailuistaan 1910- ja 1920-luvuilla. George Lucas työstää parhaillaan 100 haastattelua levyjä varten ja niiden pitäisi tulla 3-4 vuoden sisällä.
Emperor’s Tomb tulossa Macintoshille
30.7.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Yhtiö, joka tekee Macintosh-käännökset LucasArtsille, ilmoittaa, että Emperor’s Tomb on tulossa Macintoshille. Tässä ovat järjestelmävaatimukset:
- Mac OS X 10.2.6 tai uudempi
- 800 MHz PowerPC G4 tai parempi (voi muuttua)
- 256 MB RAM
- 750 MB vapaata kovalevytilaa asennuksen jälkeen
- Vähintään 32 MB Radeon 7500 / GeForce 2 -luokan 3D-kiihdytys
- Suositellaan 64 MB Radeon 9000 / GeForce 4 Titanium tai parempi
- 1 GB vapaata kovalevytilaa
Katso
pelin sivu
ET:n PS2-versio myöhästyy
18.4.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on ilmoittanut, että Indiana Jones and the Emperor’s Tombin PlayStation 2 -versio julkaistaan kuukautta myöhemmin, eli kesäkuussa.
Lähde: The Indy Experience
ET:n PC-version demo saatavilla
12.4.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on julkaissut Indiana Jones and the Emperor’s Tombin PC-version demon. Sen koko on 230 megatavua, joten muiden kuin kiinteän yhteyden omistajien tuskin kannattaa vaivautua.
Lataa
Uusi ET:n PC-version arvostelu
2.4.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
GameSpot on julkaissut uuden Indiana Jones and the Emperor’s Tombin PC-version arvostelun. He muun muassa kehuvat PC-versiota viimeistellymmäksi kuin Xbox-versiota.
Lue arvostelu
ET:n PC-versio kaupoissa
26.3.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Indiana Jones and the Emperor’s Tombin PC-versio on nyt kaupoissa USA:ssa.
ET:n PC-versio valmis
14.3.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on ilmoittanut, että Indiana Jones and the Emperor’s Tombin PC-versio on valmis ja että peli tulee USA:ssa kauppoihin 26.3.2003.
Pelin virallinen sivu
Pelin sivu VIJS:ssä
Uusia ET:n kuvakaappauksia
8.3.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on julkaissut uusia Indiana Jones and the Emperor’s Tombin kuvakaappauksia. Lisäksi osa kuvista on lisätty VIJS:än kuvanäytteisiin.
Pelin virallinen sivu
Pelin sivu VIJS:ässä
Kuvakaappausten sivu
PS. Kaikille naisille hyvää naistenpäivää!
Kaksi uutta ET:n PC-version arvostelua
1.3.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
GameSpot ja IGN.com ovat julkaisseet kaksi uutta Indiana Jones and the Emperor’s Tombin PC-version arvostelua. GameSpot kertoo myös hieman Indyn ohjailusta.
Lue IGN.comin arvostelu
Lue GameSpotin arvostelu
Uusi haastattelu
28.2.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
GameSpy on julkaissut uuden Indiana Jones and the Emperor’s Tombin suunnittelijan Rick Wattersin haastattelun nettisivuillaan.
Lue haastattelu
Taas uusi Emperor’s Tombin arvostelu
23.2.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
TechTV on julkaissut uuden Indiana Jones and the Emperor’s Tombin arvostelun.
Lue arvostelu
Kaksi uutta Emperor’s Tombin arvostelua
22.2.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
The International House of Mojo ja SuburbanChicagoNews.com ovat julkaisseet uudet Indiana Jones and the Emperor’s Tomb:in arvostelut. Kumpikin arvostelija on selvästi pitänyt pelistä paljon, ja Mojo antaakin pelille neljä pääkalloa viidestä.
Lue SuburbanChicagoNews.comin arvostelu
Lue The International House of Mojon arvostelu
Kaksi uutta Emperor’s Tombin arvostelua
20.2.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
GameSpot ja IGN.com ovat julkaisseet kaksi uutta Indiana Jones and the Emperor’s Tombin PC-version arvostelua. GameSpot kertoo myös hieman Indyn ohjailusta.
Lue IGN.comin arvostelu
Lue GameSpotin arvostelu
GameSpyn arvostelu ja kuvakaappauksia
18.2.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
GameSpy on julkaissut uuden Indiana Jones and the Emperor’s Tombin arvostelun nettisivuillaan. Lisäksi heillä on uusia kuvakaappauksia pelistä.
Lue arvostelu
Näytä kuvakaappaukset
Emperor’s Tombin Xbox-versio valmis
14.2.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on ilmoittanut, että Indiana Jones and the Emperor’s Tombin Xbox-versio on valmistunut, ja samalla pelin viralliset nettisivut ovat uudistuneet. Sivuilta löytyy nyt muun muassa Indyn liikkeet sekä pelin TV-mainos (vain rekisteröityneille).
Pelin nettisivu
Emperor’s Tombin manuaalin tekijän haastattelu
12.2.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Ign.com on julkaissut Xbox-sivuillaan Indiana Jones and the Emperor’s Tombin manuaalin tekijän haastattelun. Hän muun muassa kertoo, että manuaali tulee olemaan päivyrin kaltainen.
Lue haastattelu
Uusia Emperor’s Tombin kuvakaappauksia
12.2.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
GameSpy ja WorthPlaying ovat julkaisseet uusia Indiana Jones and the Emperor’s Tombin kuvakaappauksia. Lisäksi jälkimmäisessä on myös artikkeli pelistä.
GameSpyn kuvakaappaukset
WorthPlayingin kuvakaappaukset ja artikkeli
Indiana Jones and the Emperor’s Tombin osasto avattu
6.2.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria IndyVille, Pelit | Ikilinkki
VIJS:ään on nyt avattu uuden Indy-pelin oma sivu.
Pelin sivu
Indyn julkaisupäivämäärät tiedossa
4.2.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Uuden Indiana Jones and the Emperor’s Tombin viralliset laitteistovaatimukset on julkistettu pelin nettisivuilla. Niiden mukaan Xbox-versio ilmestyisi 25.2.-03, PC-versio 18.3.-03 ja PS2-versio toukokuussa -03.
Pelin virallinen sivu
Uusi Indy-aiheinen näytönsäästäjä
25.1.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
LucasArts on julkaissut uuden Indiana Jones and the Emperor’s Tomb -peliin perustuvan näytönsäästäjän pelin virallisilla nettisivuilla.
Lataa näytönsäästäjä tästä
Pelin virallinen kotisivu
Uuden Indyn animaattorin haastattelu
18.1.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Action Vault on julkaissut uuden Indiana Jones and the Emperor’s Tombin animaattorin haastattelun. Hän kertoo muun muassa Indyn kasvojen animoinnista Harrison Fordin näköisiksi.
Lue
Uuden Indyn laitteistovaatimukset julkistettu
16.1.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Uuden Indiana Jones and the Emperor’s Tombin viralliset laitteistovaatimukset on julkistettu pelin nettisivuilla.
Katso vaatimukset
Uusi Jim Tson haastattelu
8.1.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
The Electric Playground on julkaissut uuden Indiana Jones and the Emperor’s Tombin suunnittelijan, Jim Tson haastattelun. Hän kertoo muun muassa peliympäristöstä ja tallennusmekaniikasta.
Lue haastattelu
Uusi Indy-peli tulossa ensi kevääksi
1.1.2003 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Pelit | Ikilinkki
Uuden Indiana Jones -pelin, Indiana Jones and the Emperor’s Tombin laatikon kansikuva ja uusi traileri on julkaistu pelin virallisilla kotisivuilla. Peli sijoittuu vuoteen 1935, jolloin Indyn pitää löytää salaperäinen ”Lohikäärmeen sydän”, jonka avulla voi hallita mieliä. Pelissä on useita erilaisia tapahtumapaikkoja, kuten vedenalainen palatsi Istanbulissa, 1400-luvun linna Prahassa ja vuoren huipulla oleva linnoitus Kiinassa. Pelissä tulee olemaan myös mielenkiintoinen tappelusysteemi, jonka avulla pelaaja voi käyttää erilaisia lyöntejä ja potkuja, sekä myös esim. tuoleja, pöydänjalkoja sekä maljakkoja. Peli tulee ilmestymään PC:lle, Xboxille ja Playstation 2:lle.
Pelin virallinen kotisivu