Brickshelf on julkaissut uusia kuvia Legon ensi vuonna ilmestyvistä palikoista. Kuvat ovat samoista pakettiprototyypeistä kuin ne, joista Cool Toy Reviewin sivustolla julkaistiin heikkolaatuiset versiot pari viikkoa sitten. Tällä kertaa kuvat ovat kuitenkin otettu pakettien sivusta jotta näemme niiden kyljet, lisäksi ne ovat huomattavasti parempilaatuisia kuin Cool Toy Reviewin suttuiset yksilöt.
The New Yorker on julkaissut artikkelin Strand Bookstore -kirjakaupan aloittamasta Books By The Foot -palvelusta, vapaasti suomennettuna ”kirjoja hyllymetreittäin”, jolta voi ostaa hyllymetreittäin tiettyyn aihealueeseen liittyviä tai tietyn näköisiä kirjoja. Palvelun uusin asiakas on Kingdom of the Crystal Skullin tuotantoryhmä, joka tilasi kirjakaupalta muun muassa paleontologiaan, meribiologiaan ja Kolumbusta edeltävän ajan yhteiskuntiin liittyviä kirjoja, joiden kannet olivat hillittyjä ja jotka oli painettu ennen vuotta 1957. Ei tiedetä vielä mihin kirjat tulevat, mahdollisesti Indyn oman kodin hyllyyn tai yliopiston kirjastoon.
The New York Post on julkaissut uuden artikkelin jossa käsitellään Tyler Nelsonin vuotamia tietoja ja Nelsonin kohtaloa elokuvabisneksessä vaitiolosopimuksen rikkomisen jälkeen. Lisäksi artikkelin mukaan Spielberg on leikannut koko kohtauksen elokuvasta vuodon vuoksi.
IndyVillen hakemistorakenne on uudistettu. Edelliset alueet Elokuvat, Pelit, Sekalaista Indykamaa sekä IndyVille on järjestelty uudelleen alueisiin Elokuvat, Muut seikkailut, Oheistuotteet sekä IndyVille. Entiset alueet Perustiedot Indiana Jonesista sekä Aarteet yhdistetään myöhemmin, lisäksi on tulossa Oheistuotteiden alle osio nimeltä Muut tuotteet, jossa kerrotaan erilaisista leluista sekä mm. tulevista lego-palikoista.
Etusivun ingressi on myös vaihdettu promoboksiksi jossa mainostetaan tulossa olevia Indiana Jones -tuotteita sekä uusi uutiskategoria nimeltä Oheistuotteet ja DVD:t lisätty.