IndyVille

Uusi AP:n artikkeli Indy 4:stä

The Associated Press (AP) -uutistoimisto on julkaissut ensimmäisen artikkelin Indiana Jones 4:stä sitten vuodenvaihteen. Artikkelin voi löytää sadoilta uutissivuilta ja sen mukaan Hilon kaupungissa Havaijin pääsaarella parhaillaan kuvattavat osuudet vastaavat noin viidennestä elokuvasta. Lisäksi saari esittää Etelä-Amerikkalaista sademetsää kuten Kauain saari Kadonneen aarteen metsästäjissä ja siellä kuvattavat osuudet ovat elokuvan toiminnallisimpia. Noin puolet elokuvasta kuvataan studioilla Los Angelesissa ja loput 30% Demingissä New Mexicossa, New Havenissa Connecticutissa sekä muissa vielä tulossa olevissa kuvauspaikoissa.

Päivitys klo 23:45: The Honolulu Advertiser on myös julkaissut kuvalla ryyditetyn artikkelin elokuvan tuottajien tiedotustilaisuudesta, ja lehden mukaan Havaijin kohtauksia varten mukana on noin 400 henkilöä joista 125 on paikallisia ja noin kolmisenkymmentä stunt-miehiä. Ford tekee kuitenkin useimmat stunttinsa yhä itse. Kuulemma tiimi on saanut paljon apua Lost-TV-sarjan kuvausryhmältä sillä sarjan kuvaukset ovat parhaillaan tauolla. Lisäksi Havaijin viidakkokohtaukset kuvataan enimmäkseen yksityisalueilla, tuottajien mukaan kuvausryhmällä oli vaikeuksia löytää tarpeeksi vanhaa sademetsää.