IndyVille

Indiana Jed and the Search for Infinite Power

Indiana Jedin juliste

Indiana Jed on todella hyvä Indiana Jones -fanielokuva, johon on selvästi panostettu ja sen huomaa lopputuloksesta. Budjettiakin elokuvalla on mukavat 4 000 dollaria. Itse elokuvassa on kaikki hyvän elokuvan elementit, toimintaa ja kiperiä tilanteita riittää. Kaiken visuaalisuuden lisäksi tässä fanielokuvassa on jopa kiinnostava juoni!

Elokuva lähtee liikkeelle, kun Indiana Jed on etsimässä kauan kadoksissa ollutta aarretta. Aarteen löydettyään hän saa heti uuden tehtävän, joka vie hänet etsimään salaperäistä amulettia jonka avulla voi hallita Ääretöntä Voimaa.

Juoni kuljettaa elokuvaa mukavasti eteenpäin ja toiminta pitää katsojan kiinnostuneena koko elokuvan ajan. Tätä elokuvaa on ollut tekemässä useampi henkilö, eli samoja naamoja ei kovin monessa kohtaa tule vastaan. Kokonaisuudessaan elokuva on erittäin onnistunut, kun ottaa huomioon että tekijät ovat opiskelijoita. Näin vanhaksi elokuvaksi erikoistehosteet ajavat asiansa, mutta nykyään vastaavia tai parempiakin voi tehdä melko helposti vaikkapa kotitietokoneella.

Valmistusmaa: Yhdysvallat Valmistusvuosi: 1992
Ohjaus: Michael Linn Pituus: 60 min
+

  • Toiminta
  • Toteutus
  • Juoni
  • Näyttely
-

  • Nettiversion ”ositus”
  • Pari teknistä mokaa
Lyhyesti: Mainiota viihdettä. IndyVille suosittelee.
9 IndyVille suosittelee
Arvosteli: Jyrki Kuitto

Behind the Scenesissä näkyy muun muassa kuvaustilanteita, poistettuja kohtauksia, ensi-illasta kuvattua materiaalia ja pari pienimuotoista haastattelua pääosien esittäjiltä ja ohjaajalta. Suosittelen kaikille Indiana Jonesista kiinnostuneille. Ainoat miinukset tulevat elokuvan nettiversion jakamisesta moneen osaan. Itse ratkaisin ongelman laittamalla pari ”jaksoa” kerrallaan latautumaan ja katsominen onnistui melkein yhdellä kerralla. Toinen miinus tulee siitä että kameramiehen varjo näkyy parissa kohdassa aika selvästi.

Katso elokuva YouTubessa

Lataa elokuva