Kirjoittaja Aihe: Kirjastokulttuurista  (Luettu 38107 kertaa)

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Kirjastokulttuurista
« : 09.03.2006 klo 19:46:37 »
Eli kun toi perhanan omistaja sano että meikäläisen pitäis taas vääntää asiakkaiden iloksi tikusta asiaa, niin kai se on sitten pakko jotain tuubaa kirjotella ja keskustelukulttuuria edistää.

Eli meikästä sellaset kunnalliset laitokset kun kirjastot on kauhean käteviä ja hyödyllisiä paikkoja, joten tähän topikkiin voitte te muutkin kertoilla omia kokemuksianne näistä niin sivistystä kuin hupiakin tarjoavista rakennuksista.

Itsehän kävin kirjastossa viimeksi pari päivää sitten ja oli taas mahdottoman antoisa reissu, joka tarjosi taas suuria tunteita, roimasti jännitystä ja kaikenlaista muutakin mukavaa. Etenki nykytekniikan kehittyessä kirjastot muuttuu enemmän ja enemmän myös mediasaleiksi, joissa on tarjolla paljon muutakin kuin pelkkiä lukuelämyksiä. Allekirjoittanutkin pääsi käsittelemään ja näppäilemään mielenkiintoisia nappuloita ja iskemään kätensä vähän sinne sun tänne.

Niin, ja tuli kyllä valitettavasti havaittua myös jotakin sellaista mikä vaikutti ikävän vetiseltä, ja se pisti kyllä miettimään että jossain on pakko olla kosteusvaurio... annetaanko sivistystoimelle riittävästi varoja?

Niin, milloinkas te ootte viimeksi käyneet kirjastossa ja millasia kokemuksia niistä on noin ylipäätään?
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #1 : 09.03.2006 klo 19:56:54 »
Viimeksi käväsin kirjastossa etsiskelemässä Baulo Coelhon Alkemisti kirjaa, kun piti tehä siitä semmonen esitelmä juttu. En perhana löytäny sitä, piti sitte ostaa se, mutta ei kai siinä, ei ollu kallis. Ja sitä paitsi en edes maksanut sitä itse.  ;)

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #2 : 09.03.2006 klo 20:21:04 »
Kirjastossa kävin viimeks helmikuun puolessavälissä kun lainasin EA6-kurssia varten Anthony Burgessin A Clockwork Orangen. Leffa oli jo nähty ennestään, sekin kirjastosta lainattu. Kirjastossa tuli ennen käytyä paljonkin ruokavälitunnilla surffaamassa ja lainaamassa leffoja, mutta leffojen katseluaika on vähentynyt, kaikki kirjaston tarjoamat on jo nähty ja koulussakin voi surffata. Tapiolan kirjastossa on kai tulossa jokin hemmetin ilmastointiremontti ja muutenkin siirtää varaston jonnekin Stadiin, ja varaston tilalle tulis jokin yleinen hengailutila.

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #3 : 10.03.2006 klo 15:37:51 »
Viimeks tänään kirjastossa kävin, vaihteen vuoks Tampereen pääkirjastossa, Metsossa. Lainasin Michael Connelyn The Black Ice-dekkarin, mielenkiinnolla alan lukemaan, ja toivon että pystyn ymmärtämään lukemaani (jos tämä vaikka olisi se ensimmäinen kaunokirja, jonka luen kokonaan englanniksi).

Muuten on ihan positiivisia kokemuksia ollu, lähin kirjasto on tossa kivenheiton päässä, siis tien toisella puolella, ja siellä tulee käytyä sillon tällön kirjoja lainailemassa, leffoja en oo lainannu ku ei oo dvd-soitinta, eikä edes vhs-videoita.

Edellinen kirjastokäynti oli muutama päivä sitten, kävin katsastamassa vieraan kunnan kirjastopalveluita, ainakin palautusautomaatti näytti olevan omaamme noin 6 vuotta jäljessä, tai sitten se oli rutkasti kehittyneempi, mene ja tiedä...

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #4 : 10.03.2006 klo 15:41:09 »
Meillä on semmonen ihme hightech palautusautomaatti jossa on himmee lajitteleva liukuhihna, 32bit värinen touchscreen kolmella kielellä ja ties mitä kaikkea muuta ylimääräistä.

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #5 : 10.03.2006 klo 15:49:09 »
Meillä on vaan ihmislajittelija, mutta touchscreen löytyy niillä kolmella kielellä.

Oliskohan siinä vielä joku sellanen omisnaisuus, että se täyttäis veroilmotuksen, jos veis ja kokeilis..  :roll:

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #6 : 10.03.2006 klo 16:02:54 »
Jaa-a, vai että veroilmotuksen... kuiha lienee.

Niinjoo, eli narikkamimmimmehän voisi vaikka vähän enemmänki valottaa sitä millaista eroa oli kahden eri kunnan kirjastokokemusten välillä ja oliko mikään paremmin kuin Metsossa, joka on aika hyvämaineinen kirjasto. Kaikkein vaikuttavin kirjasto missä allekirjoittanut on vieraillut on kyllä Helsingin yliopiston kirjasto, joka oli ainakin kirjalliselta tarjonnaltaan valovuoden edellä kaikkia muita paikkoja missä on tullut vierailtua. Voihan sitä tietty lähikirjastollakin olla joku mielenkiintoinen innovaatio, vaikka joku ihan pikkujuttu mikä tekee käymisestä todella miellyttävän. A nice touch, niinkun jenkki sanoisi.

Kirjastot kyllä teknistyy kaiken aikaa, eikös veroilmotuksen lisäksi olis vaikka kiva että kun penkkiin istuis niin sais vaikkapa kokovartalohieronnan, vai mitä?
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #7 : 10.03.2006 klo 17:50:07 »
tänäänhän mä kävin kirjastossa...

Pariseen kertaan olen lainannut kirjastosta Indiana Jones oopuksen ku omaa ei ole.

Enemmän olen kumminkin kiinnostunut Indy sarjakuvista.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #8 : 10.03.2006 klo 18:06:08 »
Niinku ne on suomeks ja niissä on kivoja kuvia vai? ;)

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #9 : 13.03.2006 klo 15:44:20 »
Niinku ne on suomeks ja niissä on kivoja kuvia vai? ;)
Kyllä mä sen kirjan ihan suomeksi luin. Ja ei ny kuvat mitään haittaa...(Varsinkaan ku kyseessä on INDIANA JONES)
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #10 : 13.03.2006 klo 15:52:54 »
Niin siis luit sen Rob MacGregorin novelisaation Viimesestä ristiretkestä? Kokeileppa lukea kans ne MacGregorin kaks englanninkielistä, Genesis Deluge ja Unicorn's Legacy.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #11 : 13.03.2006 klo 16:02:28 »
Kyllä lainaan/ ostan jos löytyy...
Mut ku ei tahdo löytyy. Onko kukaan muuten lukenu sitä "Fate of Atlantis" sarjakuvaa???
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #12 : 13.03.2006 klo 16:15:03 »
Mä oon lukenu sen ekan osan suomeks. Oon etsiny jotain vuoden verran muita osia mutta ei oo löytyny.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #13 : 13.03.2006 klo 16:20:17 »
Ma tiian paikan josta sen saatas saada jollei se ole pelkkä se eka osa. :)  (tai sit se on joku ihan muu)
« Viimeksi muokattu: 13.03.2006 klo 16:23:25 kirjoittanut Petesuuri »
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #14 : 07.04.2006 klo 15:12:58 »
Missäs annun vertailu viipyy? Tapiolan kirjasto menee kuulemma remppaan ens kuun lopussa ja aukeaa vasta syksyllä.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #15 : 07.04.2006 klo 15:16:23 »
itse en ookkaan täinny käy-ä kirjastossa pitkääaikaan.
Oliskohan siit jopa kuukaus. :-\ eikai siitä ny niinkau-aa olis voinu olla.
tai miksipä ei
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #16 : 23.08.2006 klo 21:00:09 »
Monte-Criston kreivi on nyt juuri työn alla. Kirjastosta viimeksi lainasin läjän Tinttejä ja SW: Tuhonmiekka, Jedien lapset, Hämärän planeetta. 

Jedien Lapset: Barbara Hambly
Tuhonmiekka: Kevin J. Andersson
Hämäränplaneetta: Barbara Hambly

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #17 : 23.08.2006 klo 21:19:34 »
Tapiolassa remppa jatkuu vielä ainakin lokakuulle, käväsin eilen Omenan kirjastossa lukasemassa vähän Summan taisteluista kun lähetään koulun kaa Viipuriin ja Pietariin ens viikon viikonloppuna. annun vertailua odotetaan edelleen. :roll:

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #18 : 23.08.2006 klo 21:52:07 »
Joo...Mäkin yritin päästä sinne eilen, mutta rempassa oli. 

Sulkavankirjasto on iso ja kaunis ja mittava ja laaja kirjavalikoima ja lupskakka ja rento ja hauska ja....

Eli kannattaa kokeilla jos lähellä liikutte http://www.savonlinnaseutu.fi/Default.asp?NakymaID=1593

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #19 : 23.08.2006 klo 22:10:19 »
Sulta tais loppua adjektiivit kesken.

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #20 : 24.08.2006 klo 08:40:01 »
No äikkää on vasta seuraavassa jaksossa, eli laitetaan sen piikkiin... :-[

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #21 : 06.10.2006 klo 12:49:21 »
Tapiolan kirjasto aukes maanantaina, ihan siisti mesta. Ne on hommannu lisää koneita, vaihtanu tieto- ja kaunokirjallisuuden paikkoja keskenään ja siirtäny lehdet sekä vieraskielisen kirjallisuuden upouuteen alakertaan. Ja palautusautomaattikin on uusittu, nyt ne menee liukuhihnalla yläviistoon ja automaatti on auki myös aamuisin ennen itse kirjaston aukeamista.

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #22 : 06.10.2006 klo 14:10:04 »
Kuulostaa hienolta. Itse en tuota tiennyt ja pitää käydä siellä katsastamassa ensi maanantaina.

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #23 : 06.10.2006 klo 19:11:29 »
Kävin tänään LPR:n kaupunginkirjastossa kattelemassa paikkoja. Siellä en montaa kertaa ole edes käynyt ja löysin heti pari mielenkiintoista kirjaa, mutta en vaivautunut lainaamaan mitään.
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #24 : 06.10.2006 klo 19:32:51 »
Mielenkiintoisia kirjoja? Kuten mitä? Mä oon ny käyny kattelemassa tulisko niille Joseph Conradin Heart of Darknessia, mutta ei oo näkyny. Ei myöskään oo ollu hyviä kirjoja XHTML:stä tai CSS:stä.

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #25 : 09.10.2006 klo 19:47:52 »
Mielenkiintoisia kirjoja? Kuten mitä? Mä oon ny käyny kattelemassa tulisko niille Joseph Conradin Heart of Darknessia, mutta ei oo näkyny. Ei myöskään oo ollu hyviä kirjoja XHTML:stä tai CSS:stä.
No, ensinnäkin löysin "elokuvakirjaosaston" ja sitä mielenkiintoista luettavaa löytykin.
Muuten, liittyykö tuo Heart of Darkness siihen samannimiseen peliin? :D
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #26 : 09.10.2006 klo 22:37:59 »
Ei vissiin, Ilmestyskirja. Nyt -leffa on tehty sen pohjalta.

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #27 : 17.10.2006 klo 17:53:27 »
Mikä ihmeen lakko on baariin iskeny? On meinaan hiljaista ku kirjastossa. :roll:
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #28 : 17.10.2006 klo 18:25:15 »
Sitä samaa tässä ihmettelin itsekin. Mutta ei kai tää kuollut vielä ole kun tänäänkin käyny viisi jäsentä. Kirjoittakaas välillä jotakin, hopi hopi.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #29 : 17.10.2006 klo 18:43:45 »
Mikä ihmeen lakko on baariin iskeny? On meinaan hiljaista ku kirjastossa. :roll:

Niinpä. Itse kyllä vertaisin hautausmaahan mutta jos soku lois jonkun kiinostavan aiheen...Tai ei sen niin kiinostava tartis olla mut et puhetta tulis :P
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #30 : 17.10.2006 klo 18:45:49 »
Luo ite, sä oot Baarin toiseks kovin postaaja.

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #31 : 17.10.2006 klo 19:49:38 »
Mikä ihmeen lakko on baariin iskeny? On meinaan hiljaista ku kirjastossa. :roll:

Niinpä. Itse kyllä vertaisin hautausmaahan mutta jos soku lois jonkun kiinostavan aiheen...Tai ei sen niin kiinostava tartis olla mut et puhetta tulis :P
Laitoin kirjastossa, kun aihe on hieman siihen viittaava. :P
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #32 : 17.10.2006 klo 23:17:02 »
Helekkaristi hommaa koulussa nii ei oo ehtiny postailemaan. Mutta eiköhä sitä tässä syyslomalla ehi...

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #33 : 18.10.2006 klo 15:13:37 »
Mikä ihmeen lakko on baariin iskeny? On meinaan hiljaista ku kirjastossa. :roll:

Niinpä. Itse kyllä vertaisin hautausmaahan mutta jos soku lois jonkun kiinostavan aiheen...Tai ei sen niin kiinostava tartis olla mut et puhetta tulis :P
Laitoin kirjastossa, kun aihe on hieman siihen viittaava. :P
Oisit tehny uuden aiheen: Hautausmaakulttuurista. :P
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #34 : 19.10.2006 klo 23:13:44 »
Mikä ihmeen lakko on baariin iskeny? On meinaan hiljaista ku kirjastossa. :roll:

Niinpä. Itse kyllä vertaisin hautausmaahan mutta jos soku lois jonkun kiinostavan aiheen...Tai ei sen niin kiinostava tartis olla mut et puhetta tulis :P
Laitoin kirjastossa, kun aihe on hieman siihen viittaava. :P
Oisit tehny uuden aiheen: Hautausmaakulttuurista. :P
Olisi vissiin pitänyt. Sopivasti lainauksia tässä viestissä. :P
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #35 : 21.10.2006 klo 11:41:10 »
Mikä ihmeen lakko on baariin iskeny? On meinaan hiljaista ku kirjastossa. :roll:

Niinpä. Itse kyllä vertaisin hautausmaahan mutta jos soku lois jonkun kiinostavan aiheen...Tai ei sen niin kiinostava tartis olla mut et puhetta tulis :P
Laitoin kirjastossa, kun aihe on hieman siihen viittaava. :P
Oisit tehny uuden aiheen: Hautausmaakulttuurista. :P
Olisi vissiin pitänyt. Sopivasti lainauksia tässä viestissä. :P
Älä muuta soperra :P ja aika paljon noita indynaamoi kieli ulkona
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #36 : 21.10.2006 klo 16:01:33 »

Ei lähellekkään tarpeeksi. :P
Menee kyllä hieman offtopiciksi tämä keskustelu. :D
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #37 : 21.10.2006 klo 17:19:34 »
Mimmones kirjasto sulla Pete on?

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #38 : 22.10.2006 klo 17:47:16 »
Aralis (arabiankeskuksen kirjasto) o iha kiva paikka. Aika harvoin käyn vaik onkin siin lähes naapurissa. Mitä sä haluaisit tietää siitä?

Mikä ihmeen lakko on baariin iskeny? On meinaan hiljaista ku kirjastossa. :roll:

Niinpä. Itse kyllä vertaisin hautausmaahan mutta jo s soku lois jonkun kiinostavan aiheen...Tai ei sen niin kiinostava tartis olla mut et puhetta tulis :P
Laitoin kirjastossa, kun aihe on hieman siihen viittaava. :P
Oisit tehny uuden aiheen: Hautausmaakulttuurista. :P
Olisi vissiin pitänyt. Sopivasti lainauksia tässä viestissä. :P
Älä muuta soperra :P ja aika paljon noita indynaamoi kieli ulkona
Ei lähellekkään tarpeeksi. :P
Menee kyllä hieman offtopiciksi tämä keskustelu. :D
Todellakin :P Mikäköhän on muuten tän baarin eniten käytetty hymiö.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #39 : 22.10.2006 klo 20:31:12 »

Tätä menoa se on tämä kielihemmo.  :P
Laitetaan jotain aiheeseen liittyvää: En ole kerennyt käymään kirjastossa. :D
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #40 : 22.10.2006 klo 21:25:34 »

Tää Kielihemmo hymiö on just paras :P ja tää lainaus kasa alko siit ku oli vaan vähän aikaa hiljaista kaironbaarissa :P

Ai että jotain aiheeseen liittyvää: Kirjastossa on varsin usein hiljaista.

Jotain joka ei liity tähän aiheeseen millään tavalla: Häämöttää taas se aika kun "tuhansien viestien rajat rikki!" avautuu sillä viestejä on näköjään kertyny baariin 2 850!
« Viimeksi muokattu: 22.10.2006 klo 21:33:14 kirjoittanut Petesuuri »
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #41 : 22.10.2006 klo 22:41:20 »

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #42 : 22.10.2006 klo 23:55:14 »
Mimmones kirjasto sulla Pete on?
Aralis (arabiankeskuksen kirjasto) o iha kiva paikka. Aika harvoin käyn vaik onkin siin lähes naapurissa. Mitä sä haluaisit tietää siitä?
mikäs tässä on niin epäselvää? ???
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #43 : 23.10.2006 klo 14:32:29 »
No miten mä sitä kuvailen. Kerronko minkä lainen tunnelma siellä on vai mitä?
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #44 : 23.10.2006 klo 16:12:46 »
No miten mä sitä kuvailen. Kerronko minkä lainen tunnelma siellä on vai mitä?
Kerro, mite paljon kirjoja on lainattavissa. :D
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #45 : 23.10.2006 klo 16:23:14 »
satoja.
Helsinki - Espoo - Vantaa alueilla on tasan naman verran kirjoja kun niit voi tilata toisiin kirjastoihin.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #46 : 23.10.2006 klo 21:01:52 »
:-[ En ees huomannu kun huomio kiinnittyi lukuisiin sisäisiin lainauksiin. Älä unohda Kauniaista.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #47 : 24.10.2006 klo 15:08:13 »
Niinpä tässä kirjastokortissa lukeekin

kUVA:
____________________________________
I  Espoo                                           Enbo I
I                        KAUPUNGIN                    I
I  Helsinki            KIRJASTO     Helsingfors I
I                 -----------------------               I
I  Kauniainen         STANDS       Grankulla I
I                         BIBLIOTEK                    I
I  Vantaa                                      Vanda I
I------------------------------------------------I
I              (Tässä olisi viivakoodi)             I
I                                                            I
I                                                            I
I              (Ja tässä sarjanumero)             I
--------------------------------------------------

Aika hieno kuva :whip: Mittasuhteet vähän pieles mut etteköhän saa tuosta selvää.

Ps: 500 viestiä täynnä itselläni   :)
« Viimeksi muokattu: 24.10.2006 klo 15:31:45 kirjoittanut Petesuuri »
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #48 : 24.10.2006 klo 15:32:21 »
Mulla onkin sikamagee HelMet-kortti. 8) :whip:

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #49 : 24.10.2006 klo 15:38:16 »
Mulla ei ole kuin ihan tällänen tavallinen:

=
I  Espoo                                           Enbo I
I                        KAUPUNGIN                    I
I  Helsinki            KIRJASTO     Helsingfors I
I                 -----------------------               I
I  Kauniainen         STANDS       Grankulla I
I                         BIBLIOTEK                    I
I  Vantaa                                      Vanda I
I------------------------------------------------I
I              (Tässä olisi viivakoodi)             I
I                                                            I
I                                                            I
I              (Ja tässä sarjanumero)             I
--------------------------------------------------
Nehän on kuin 2 marjaa ;D
 
Kuva on helsingin kaupunkikirjaaston sivuilta.

No nyt käytin ihan turhaa vaivaa tohon kirjain kuvaa. ;D
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #50 : 21.11.2006 klo 16:22:19 »
En kirjastosta lainannut, vaan ihan kotikirjaston hyllystä otin, Enkelit ja demonit. Loistava kirja. Kannattaa lukea.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #51 : 21.11.2006 klo 16:46:10 »
Luin sen Heart of Darknessin tossa pari päivää sitten, ihan kiva kirja eikä turhan pitkä. 110 sivua. Aika wanhaa kieltä ja erikoisia ilmauksia, julkaistu vuonna 1902.

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #52 : 22.11.2006 klo 11:15:00 »
Ite lukenu viimeks Leena Lehtolaisen Rivon Satakielen ja viime kirjastokäynnistä on vierähtäny jo tovi, pitäis vissiin käydä hakemassa jotain uutta kun ei toi kouluun liittyvä kirjallisuus oo mitenkään turhan viihdyttävää... Brysselin matkaopas, muutama kirja Messukylän historiasta ja tietosanakirjat ei kuitenkaan oo niitä mun lempiluettavaa, jostain kumman syystä...

Joo, mä opiskelen matkailualaa, ihan vaan selvyyden vuoks.

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Vs: Kirjastokulttuurista
« Vastaus #53 : 27.11.2006 klo 19:34:33 »
Luin Kalle Blomkvist-kirja sarjan. Kummisetäni Don Reposen lahjoittama :P...Oikeen hauska ja paikoittain myös jännittävä trilogia.