IndyVille

Uutiset kategoriassa Elokuvat

Indy-leffojen vuosipäiviä

22.5.2009 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Elokuvat, Kristallikallon valtakunta | Ikilinkki

Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta tuli maailmanensi-iltaan tasan vuosi sitten, torstaina 22. toukokuuta 2008. Suomen ensi-ilta oli päivää myöhemmin 23. toukokuuta, jolloin myös Indiana Jones ja Tuomion temppeli tuli Yhdysvalloissa ensi-iltaan vuonna 1984. Ylihuomenna 24.5. on Indiana Jones ja Viimeisen ristiretken ensi-illan 20-vuotispäivä. Muista siis juhlistaa viikonloppua katsomalla kaikki kolme myöhempää elokuvaa niiden 1-, 20- ja 25-vuotisjuhlien kunniaksi.

Kristallikallon valtakunnassa eniten virheitä tänä vuonna

24.12.2008 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Kristallikallon valtakunta | Ikilinkki

Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta on napannut ykkössijan Movie mistakes -sivuston tilastoissa. Elokuvasta on löydetty jo 64 eri virhettä, niin elokuvan jatkumoon kuin tapahtuma-aikaankin liittyviä. Elokuvan eräs virhe on jopa äänestetty vuoden parhaaksi.

Movie mistakesin eniten virheitä 2008 -lista
Movie mistakesin paras virhe 2008 -lista
Movie mistakesin Kristallikallon valtakunta -sivu

Lähde: TheRaider.net

Empire: Kadonneen aarteen metsästäjät kaikkien aikojen toiseksi paras elokuva

26.9.2008 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Elokuvat | Ikilinkki

Indy-fanien hyvin tuntema brittiläinen Empire-elokuvalehti on julkaissut 500 sijan listan kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Listan kärkeen kiilasi Francis Ford Coppolan Kummisetä, mutta hyvänä kakkosena tuli Steven Spielbergin Kadonneen aarteen metsästäjät. Tässä listan kymmenen kärki:

  1. Kummisetä (The Godfather, 1972)
  2. Kadonneen aarteen metsästäjät (Raiders of the Lost Ark, 1981)
  3. Tähtien sota: Episodi V – Imperiumin vastaisku (Star Wars Episode V: The Empire Strikes Back, 1980)
  4. Rita Hayworth – avain pakoon (The Shawshank Redemption, 1994)
  5. Tappajahai (Jaws, 1975)
  6. Mafiaveljet (Goodfellas, 1990)
  7. Ilmestyskirja. Nyt (Apocalypse Now, 1979)
  8. Laulavat sadepisarat (Singin’ In The Rain, 1952)
  9. Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (Pulp Fiction, 1994)
  10. Fight Club (Fight Club, 1999)

Tsekkaa Empiren seuraavat 490 leffaa

Kristallikallon valtakunta DVD:llä ja Blu-raylla 14.10.

13.8.2008 | Uutisen kirjoitti VP | Kategoria Kristallikallon valtakunta, Oheistuotteet ja DVD:t | Ikilinkki

Paramount Home Entertainment on julkaissut tiedotteen, jonka mukaan jo lähes 520 miljoonaa euroa tahkonnut Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta ilmestyy 14. lokakuuta kahtena DVD-painoksena (normaali ja kahden levyn Special Edition) sekä kahden levyn Special Edition Blu-ray -painoksena, jolla elokuva ja ekstrat ovat HD 1080p -muodossa. Kaikilla levyillä olevat ekstrat:

  • The Return of a Legend
  • Pre-Production

Blu-ray -painoksen ykköslevyllä on myös ekstra nimeltä Indiana Jones Timelines.

Special Editionien kakkoslevy:

  • Production Diary: Making Kingdom of the Crystal Skull
    • Shooting Begins: New Mexico
    • Back To School: New Haven, Connecticut
    • Welcome to the Jungle: Hilo, Hawaii
    • On-Set Action
    • Exploring Akator
    • Wrapping Up!
  • Warrior Makeup
  • The Crystal Skulls
  • Iconic Props
  • The Effects of Indy
  • Adventures in Post Production
  • Closing: Team Indy
  • Pre-Visualization Sequences:
    • Area 51 Escape
    • Jungle Chase
    • Ants Attack
  • Galleries
    • The Art Department
      • The Adventure Begins
      • Cemetery and Jungle
      • Akator
    • Stan Winston Studio
      • Corpses, Skeletons & Mummies
      • Aliens & Crystal Skulls
    • Production Photographs
    • Portraits
    • Behind-the-Scenes Photographs

Levyjen videomateriaali on laajakuvaa ja ääni THX-sertifioitua Dolby 5.1:tä. Elokuvan saa myös DVD:llä muiden Indiana Jones -elokuvien kanssa, paketin nimi on The Complete Adventure Collection. Pakettia ei saa Blu-rayna, vanhemmat Indy-leffat julkaistaneen teräväpiirtona myöhemmin.

Lähde: TheRaider.net