Ruoska
Ruoska on Indiana Jonesin tavaramerkki. Lähes kaikissa Indy-viittauksissa mainitaan ruoska jollakin tavalla. Oikeaa punottua nahkaruoskaa ei pidä sekoittaa aikuisviihdeliikkeissä myytäviin leikkiruoskiin. Ruoskan päässä oleva solmu eli kräkkeri ylittää suuntaa vaihtaessaan äänen nopeuden, mikä aiheuttaa äänivallin hajoamisen ja kovan paukahduksen. Jokainen voi itse kuvitella miltä tuntuu saada yli 340 metriä sekunnissa liikkuva ohut nailonpätkä takapuoleen. Väärin käytetty ruoska voi aiheuttaa vammautumisen tai kuoleman. Ruoskasta ei voi roikkua. Tai voi, mutta se venyttää ruoskaa ja se voi katketa. Elokuvissa käytettiin ruoskia, joiden sisällä oli teräskaapeli.
Ruoskassa on kolme osaa: itse ruoskaosa, fooli eli nahanpätkä joka sidotaan ruoskaosan päähän ja kräkkeri joka aiheuttaa äänen ja joka sidotaan fooliin.
Indy käytti yhdysvaltalaisen David Morganin tekemää kengurunnahkaista härkäruoskaa, jossa oli suurennettu nuppi ja rannehihna. Elokuvissa käytettiin monen eri pituuden ruoskia, vaihdellen kahdeksanjalkaisesta aina 16-jalkaiseen. Eli 2,5 -metrisestä viisimetriseen. Useimmiten Indyn vyöllä roikkui noin kolmemetrinen 10-jalkainen ruoska. Vyöllä sen piti erityinen ruoskanpidin, jossa oli painonappi. Kadonneen aarteen metsästäjissä ruoskanpidin oli kiinteästi kiinni asevyössä, muissa elokuvissa ruoskanpitimessä oli nahkalenkki. Ruoskaa käytettiin eniten Kadonneen aarteen metsästäjissä. Kristallikallon valtakunnassa käytettiin David Morganin, amerikkalaisen Joe Strainin ja australialaisen Terry Jackan ruoskia.
Kuvia ruoskasta
Maailmassa on monia ruoskanvalmistajia, lähinnä vanhoissa karjanhoitomaissa Yhdysvalloissa ja Australiassa. Indy-tyylisen ruoskan saa halvimmillaan noin satasella, kalleimmista saa pulittaa pitkälti yli 500 euroa. EU:n ulkopuolelta tilattuihin ruoskiin tulee postikulujen lisäksi 2,7 % tulli ja 24 % arvonlisävero.
Ruoskantekijöitä
- David Morgan – 875 euroa
- Bernardo del Carpio – 700 euroa
- Western Stage Props – 750 euroa
- Joe Strain – Ei tee enää ruoskia tilauksesta, vain yksittäiskappaleita myynnissä
- Simon Martin – 435 euroa
- Paul Nolan – 595 euroa
- Victor Tella – 380 euroa
- Magnoli Clothiers 265 euroa
Alun perin muissa kuin euroissa olevat hinnat on pyöristetty tasalukemiin valuuttakursseilla 1 EUR ≈ 1,0395 USD, 1 EUR ≈ 1,6631 AUD. Tuotteiden hinnat on tarkistettu 28.2.2020 ja ne ovat voineet muuttua sen jälkeen.
Esimerkkihinnat ovat kahdeksanjalkaisesta 12 plaitin kengurunnahkaisesta ruoskasta. Plaitti viittaa ruoskan punomiseen käytettyjen nahansuikaleiden leveyteen. Indiana Jones -elokuvissa käytettiin 12 plaitin ruoskaa.
Kuvia Joe Strainista
Kuvia Joe Strainin tekemästä kahdeksanjalkaisesta 12 plaitin kengurunnahkaisesta ruoskasta. Maksoi Suomeen tilattuna kaikkiaan hieman yli 400 euroa.