Paramount on julkaissut lehdistötiedotteen, jonka mukaan kaikki neljä Indiana Jones -elokuvaa julkaistaan syksyllä teräväpiirtona Blu-raylla. Mukana on myös valikoima oheismateriaalia. Tarkempia tietoja tulossa lähiaikoina, katso odotellessa julkaisun traileri!
Espanjalainen Blu-Ray-sivusto Mubis.es on julkaissut uutisen, jonka mukaan Paramount Picturesin espanjalainen toimisto on sanonut, että kolme ensimmäistä Indiana Jones -elokuvaa tulisivat ensimmäistä kertaa saataville teräväpiirtona tämän vuoden syyskuussa. Virallista tietoa asiasta ei kuitenkaan vielä ole.
Tuottaja Frank Marshall oli My Geektime -radio-ohjelman vieraana ja puhui myös Indiana Jonesista. Marshallin mukaan ensimmäisten kolmen elokuvan Blu-ray-julkaisua työstetään parhaillaan ja ohjaaja Steven Spielberg pitää kovasti näkemästään. Lisäksi Indiana Jones 5 ei hänen tietojensa mukaan ole työn alla.
Tony Nowak, uusimman Indy-leffannahkatakin tekijä on kuollut. Hän sai sydänkohtauksen ollessaan matkalla Italiassa ja kuoli 6. huhtikuuta. Hän oli kuollessaan noin 60-vuotias. Osanottomme.
Ensimmäinen Indiana Jones -elokuva Kadonneen aarteen metsästäjät tuli Suomessa elokuvateattereihin tasan 28 vuotta sitten perjantaina 18. joulukuuta 1981. Tänään on myös kaikkien Indiana Jones -elokuvien ohjaajan Steven Spielbergin syntymäpäivä, hän täyttää 63 vuotta. Uusin Indy-huhu on että ensimmäisten kolmen elokuvan Blu-ray-versiot tulisivat ensi vuoden aikana mutta tästä on puhuttu jo yli vuoden ja huhujen päivämäärä on koko ajan siirtynyt eteenpäin. Indiana Jones 5:tä suunnitellaan myös mutta kaikki on sen suhteen vielä auki.
Soul Media -niminen tanskalainen DVD-julkaisija on hankkinut Paramountilta Nuori Indiana Jones -lisenssin ja julkaissut ensimmäisen kolmesta boksista Pohjoismaissa. Boksia on myyty aiemmin UK-importtina eli Britanniasta maahantuotuna versiona, mutta nyt sen saa ensimmäistä kertaa suomenkielisellä tekstityksellä. Mukana on myös tekstit tanskaksi ja norjaksi. Boksia myy ainakin Discshop.fi.
Concord Records on julkaissut lisätietoja 1 marraskuuta julkaistavasta Indiana Jones: The Complete Soundtracks Collection -boksista. Toisin kuin aikaisemmin kerroimme kaikkien kolmen ensimmäisen elokuvan soundtrackit ovat laajennetut versiot eivätkä alkuperäiset versiot. Tässä on boksin täydellinen kappalelista levyittäin.
Levy 1: Kadonneen aarteen metsästäjät
In the Jungle
The Idol Temple
Escape from the Temple
Flight from Peru
Washington Men/Indy’s Home *
A Thought for Marion/To Nepal
The Medallion
Flight to Cairo
The Basket Game
Bad Dates *
The Map Room: Dawn
Reunion in the Tent/Searching for the Well
The Well of the Souls
Indy Rides the Statue *
The Fist Fight/The Flying Wing
Desert Chase
Marion’s Theme/The Crate
The German Sub
Ride to the Nazi Hideout
Indy Follows the Ark
The Miracle of the Ark
Washington Ending & Raiders March
* Ei aiemmin julkaistu
Levy 2: Indiana Jones ja Tuomion temppeli
Anything Goes
Indy Negotiates *
The Nightclub Brawl *
Fast Streets of Shanghai
Map/Out of Fuel *
Slalom on Mt. Humol
Short Round’s Theme
The Scroll/To Pankot Palace *
Nocturnal Activities
Bug Tunnel/Death Trap
Approaching the Stones *
Children in Chains
The Temple of Doom
Short Round Escapes *
Saving Willie *
Slave Children’s Crusade
Short Round Helps *
The Mine Car Chase
Water! *
The Sword Trick *
The Broken Bridge/British Relief *
End Credits
* Ei aiemmin julkaistu
Levy 3: Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki
Indy’s Very First Adventure **
The Boat Scene *
X Marks the Spot
Ah, Rats!!!
Escape from Venice
Journey to Austria *
Father and Son Reunited *
The Austrian Way *
Scherzo for Motorcycle and Orchestra
Alarm! *
No Ticket
Keeping Up With the Joneses
Brother of the Cruciform Sword
On the Tank *
Belly of the Steel Beast
The Canyon of the Crescent Moon
The Penitent Man Will Pass
The Keeper of the Grail
Finale & End Credits
* Ei aiemmin julkaistu ** Mukana aiemmin julkaisematonta materiaalia
Levy 4: Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta
Raiders March
Call of the Crystal
The Adventures of Mutt
Irina’s Theme
The Snake Pit
The Spell of the Skull
The Journey to Akator
A Whirl Through Academe
”Return”
The Jungle Chase
Orellana’s Cradle
Grave Robbers
Hidden Treasure and the City of Gold
Secret Doors and Scorpions
Oxley’s Dilemma
Ants!
Temple Ruins and the Secret Revealed
The Departure
Finale
Levy 5: Haastatteluja ja lisää Indiana Jones -musiikkia
Raiders March
Interviews with John Williams, Steven Spielberg and George Lucas, Hosted by Laurent Bouzereau
Uncovering the Ark **
Indy and the Villagers *
The Secret Passage *
Father’s Study *
Marcus Is Captured/To Berlin *
To the Blimp *
The Blimp Turns Around *
Death of Kazim *
Wrong Choice, Right Choice *
Return to the Village/Raiders March *
* Ei aiemmin julkaistu ** Ei aiemmin julkaistu CD:llä
Boksin mukana tulee myös nelivärinen pamfletti, jossa on yli 25 sivua täynnä kulissien takana otettuja valokuvia, kuvakäsikirjoituksia ja muita ikimuistoisia kuvia leffoista.
Concord Records julkaisee 14. lokakuuta laajennetun version Kadonneen aarteen metsästäjien soundtrackista, jota on laajennettu vielä vuoden 1995 julkaisusta. Levylle on lisätty raidat 05. Washington Men/Indy’s Home, 10. Bad Dates ja 14. Indy Rides the Statue. Levy on digitaalisesti remasteroitu alkuperäisistä nauhoista.
Sama pulju pukkaa pihalle 11. marraskuuta kokoelmaboksin nimeltä Indiana Jones: The Complete Soundtracks Collection. Paketissa on uusi 14.10. julkaistava Kadonneen aarteen metsästäjien laajennettu soundtrack, Tuomion temppelin alkuperäinen soundtrack, Viimeisen ristiretken alkuperäinen soundtrack ja Kristallikallon valtakunnan soundtrack sekä ekstra-CD, jolla haastatellaan John Williamsia leffojen musiikin sävellyksen tiimoilta. Koko setti on kääritty näppärään koteloon ja varustettu nelivärivihkosella.
Paramount Home Entertainment on julkaissut tiedotteen, jonka mukaan jo lähes 520 miljoonaa euroa tahkonnut Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta ilmestyy 14. lokakuuta kahtena DVD-painoksena (normaali ja kahden levyn Special Edition) sekä kahden levyn Special Edition Blu-ray -painoksena, jolla elokuva ja ekstrat ovat HD 1080p -muodossa. Kaikilla levyillä olevat ekstrat:
The Return of a Legend
Pre-Production
Blu-ray -painoksen ykköslevyllä on myös ekstra nimeltä Indiana Jones Timelines.
Special Editionien kakkoslevy:
Production Diary: Making Kingdom of the Crystal Skull
Shooting Begins: New Mexico
Back To School: New Haven, Connecticut
Welcome to the Jungle: Hilo, Hawaii
On-Set Action
Exploring Akator
Wrapping Up!
Warrior Makeup
The Crystal Skulls
Iconic Props
The Effects of Indy
Adventures in Post Production
Closing: Team Indy
Pre-Visualization Sequences:
Area 51 Escape
Jungle Chase
Ants Attack
Galleries
The Art Department
The Adventure Begins
Cemetery and Jungle
Akator
Stan Winston Studio
Corpses, Skeletons & Mummies
Aliens & Crystal Skulls
Production Photographs
Portraits
Behind-the-Scenes Photographs
Levyjen videomateriaali on laajakuvaa ja ääni THX-sertifioitua Dolby 5.1:tä. Elokuvan saa myös DVD:llä muiden Indiana Jones -elokuvien kanssa, paketin nimi on The Complete Adventure Collection. Pakettia ei saa Blu-rayna, vanhemmat Indy-leffat julkaistaneen teräväpiirtona myöhemmin.
Indiana Jones -tuotteiden aalto alkaa vallata Suomea. Tähän mennessä on havaittu muun muassa taikalusikoita Kellogg’sin aamiaismuroissa, leluja Hesburgerin lastenaterioissa, Indy-legoja, Indy-purkkakortteja, Indy-leluja ja Special Edition -DVD:t. Lähiaikoina kauppoihin saapuvat mm. elokuvan käsiksestä tehty kirja, soundtrack ja Lego Indiana Jones: The Original Adventures -tietokonepeli.
WSOY julkaisee Kristallikallon valtakunta -romaanin suomeksi
WSOY-kustantamo julkaisee 22. toukokuuta suomeksi James Rollinsin romaanin Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta. Kovakantinen romaani perustuu samannimiseen elokuvaan ja siinä on noin 400 sivua. Kirjan ISBN-koodi on 9789510337295 ja sen hinnaksi tulee noin 20–30 euroa.
Raiders of the Lost Ark: An Introduction by Steven Spielberg & George Lucas
Indiana Jones: An Appreciation – The cast and crew of Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull pay tribute to the original trilogy.
The Melting Face – A recreation of the amazing physical effect of the villain’s melting face in Raiders of the Lost Ark, including Steven Spielberg and George Lucas commenting on the evolution of visual effects and CGI.
Storyboard Sequence – The Well of Souls
Galleries
Illustrations & Props
Production Photographs & Portraits
Effects/ILM
Marketing
Lego Indiana Jones: The Original Adventures Game Demo and Trailer
Indiana Jones ja Tuomion temppeli
Indiana Jones and the Temple of Doom: An Introduction by Steven Spielberg & George Lucas
Creepy Crawlies – Steven Spielberg, George Lucas and Frank Marshall reminisce about snakes, bugs and rats.
Locations – Travel across the world to discover where the films take place and where they were shot.
Storyboard Sequence – The Mine Cart Chase
Galleries
Illustrations & Props
Production Photographs & Portraits
Effects/ILM
Marketing
Lego Indiana Jones: The Original Adventures Game Demo and Trailer
Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki
Indiana Jones and the Last Crusade: An Introduction by Steven Spielberg & George Lucas
The Women: The American Film Institute Tribute – The three Indiana Jones women (Karen Allen, Kate Capshaw and Alison Doody) reunite for a discussion.
Friends and Enemies – Steven Spielberg, George Lucas and Indiana Jones writers discuss how they created the most iconic characters in film history, including a look at new faces in Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull.
Storyboard Sequence – The Opening Sequence
Galleries
Illustrations & Props
Production Photographs & Portraits
Effects/ILM
Marketing
Lego Indiana Jones: The Original Adventures Game Demo and Trailer
Virallinen sivusto on julkaissut uuden videon, jolla Kristallikallon valtakunnan pukusuunnittelija Bernie Pollack ja Harrison Ford puhuvat Indyn hatusta ja takista sekä niistä uudessa elokuvassa. Samalla virallinen sivusto mainitsee ensimmäistä kertaa hatuntekijä Steve Delkin ja takkivalmistaja Tony Nowakin sekä kehuu heidät maasta taivaisiin, videolla näkyy myös hyvin mielenkiintoista kuvamateriaalia kuvauspaikoilta ja studioilta. Valitettavasti videota ei ole saatavissa teräväpiirtona joten vilaus jää melko pintapuoliseksi.
StarWars.com on julkaissut tulevan The Complete Making of Indiana Jones -kirjan lopullisen kansikuvan. Kirjan on kirjoittanut Making of Star Warsin kirjoittanut J.W. Rinzler, esipuheen kirjaan on tehnyt Steven Spielberg ja johdannon on tehnyt George Lucas. Kirja julkaistaan 22.5.2008 eli Kristallikallon valtakunnan ensi-iltapäivänä.
Nuori Indiana Jones aka Indiana Jones Junior -TV-sarjan DVD-julkaisu jatkuu tänään Region 1 -aluekoodin maissa, kun Volume 2 – The War Years -niminen boksi ilmestyy kauppojen hyllyille. Viimeisen boksin julkaisuajankohtaa ei ole vielä päätetty. Ykkösboksin Region 2 -versio ilmestynee ensi kuussa Iso-Britanniassa.
Virallinen Nuori Indy Vol 2 -DVD-boksin lehdistötiedote
Lucasfilm Ltd., CBS Home Entertainment ja Paramount Home Entertainment ovat julkaisseet toisen virallisen tiedotteen Nuori Indiana Jones -boksista. Toisessa boksissa tulee olemaan yhdeksän levyä, näistä kahdeksan sisältää leikellyn TV-sarjan jakson ja kaikilla on bonusmateriaaleja. Boksi ilmestyy 18.12.2007, joka on muuten Kadonneen aarteen metsästäjien Suomen ensi-illan 26-vuotispäivä, ja kolmas löytyy hyllyiltä ensi keväänä.
IndyGear on julkaissut sivuillaan tiedon, että ensimmäisten elokuvien ruoskat valmistanut David Morgan sekä australialainen ruoskantekijä Terry Jacka tekivät Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skullin kuvauksissa käytetyt ruoskat. Tähän mennessä videoilla ja promokuvissa esiintyneet ruoskat ovat Jackan valmistamia lyhytkahvaisia tummanruskeita australialaistyylisiä härkäruoskia, Morganin ruoskista ei ole vielä kuvamateriaalia esillä eikä ole selvää mikä niiden rooli on elokuvassa.
IndyGear on julkaissut sivuillaan tiedon, että kalifornialainen nahkatakintekijä Tony Nowak on Indy 4:n virallisten nahkatakkien valmistaja. Nowak valittiin alun perin Shia LaBeoufin prätkärotsin valmistajaksi, ja koska muut valmistajat eivät tyydyttäneet tuotantotiimiä, se päätti kokeilla Nowakia ja hänen mallikappaleensa vastasi tiimin odotuksia. Uusi takki on tehty lehmännahasta toisin kuin ensimmäisten kolmen elokuvan karitsannahkainen takki ja se perustuu Indyfani ja varustekauppias Lee Kepplerin vuonna 1987 suunnittelemaan ja Flightsuitsilla valmistuttamaan takkiin.
Nuori Indiana Jones aka Indiana Jones Junior -TV-sarja saapuu tänään DVD:lle Region 1 -aluekoodin maissa. Seuraava boksi ilmestyy Pohjois-Amerikassa 18.12. ja kolmas keväällä. TheRaider.netin mukaan suomalaisissa soittimissa toimiva Region 2 -julkaisu rantautuu ainoastaan Iso-Britanniaan, ja sekin vasta ensi tammikuussa.
Paramount Home Entertainment on julkaissut uudet nettisivut Nuori Indiana Jones -DVD-bokseille. Sivuilta löytyy tällä hetkellä lähinnä tavallinen promovideo jossa kuitenkin näkyy esimakua kolmosboksin kannesta sekä interaktiivisen levyn laitteistovaatimukset.
MovieWeb on julkaissut kahdeksan Nuori Indiana Jones -DVD:isiin liittyvää videota. Videoilla näkyy erilaisia haastatteluja, valikoituja kohtauksia ja näyte interaktiivisesta aikajanasta.
StarWars.com on julkaissut artikkelin, joka käsittelee Pilot-suunnitteluputiikin suunnittelemia Indiana Jones -oheistuotteiden pakkauksia. Artikkelilla myös vahvistetaan netissä levinneet kuvat lelupaketeista aidoiksi ja lopullisiksi versioiksi.
Brickshelfiin on
ilmestynyt uusi kuva Lego-pakettien alustavista kuvista. Tämä kuva on ilmeisesti jälleenmyyjille lähetetystä katalogista ja siis alustava, pakettien ulkoasu voi muuttua vielä täysin ja myös itse palikkasettejä voidaan päivittää ennen ensi vuoden julkaisua.
Paramount Home Entertainment on julkaissut ensimmäisen kuvan Nuori Indiana Jones Vol 2 -boksista. Boksin nimi on The Adventures of Young Indiana Jones – Volume Two: The War Years. Paketissa on yhdeksän levyä ja kahdeksan TV-elokuvaa, vielä ei ole tietoa miten ne ja dokumentit jakautuvat eri levyille tai milloin muut kuin Region 1 -boksit ilmestyvät.
Brickshelf on julkaissut uusia kuvia Legon ensi vuonna ilmestyvistä palikoista. Kuvat ovat samoista pakettiprototyypeistä kuin ne, joista Cool Toy Reviewin sivustolla julkaistiin heikkolaatuiset versiot pari viikkoa sitten. Tällä kertaa kuvat ovat kuitenkin otettu pakettien sivusta jotta näemme niiden kyljet, lisäksi ne ovat huomattavasti parempilaatuisia kuin Cool Toy Reviewin suttuiset yksilöt.
Cool Toy Review on julkaissut ensimmäiset kuvat Indiana Jones -Lego-paketeista. Kuvat ovat heikkolaatuisia ja niissä esiintyvät palapaketit Temple Escape, Race for the Stolen Treasure ja Indiana Jones and the Lost TombKadonneen aarteen metsästäjistä sekä Motorcycle ChaseViimeisestä ristiretkestä.
Lucasfilm Ltd., CBS Home Entertainment ja Paramount Home Entertainment ovat julkaisseet ensimmäisen virallisen tiedotteen Indiana Jones Junior -boksista, jonka nimi kylläkin englanniksi on The Adventures of Young Indiana Jones, minkä vuoksi IndyVille viittaa boksiin jatkossa Nuori Indiana Jones Seikkailee -boksina. Ensimmäisessä boksissa tulee olemaan 12 levyä toisin kuin aikaisemmin kerroimme, näistä seitsemän sisältää leikellyn TV-sarjan jakson ja viisi on bonuslevyjä. Koko kolmen boksin kokoelmassa on 22 jaksoa ja 94 dokumenttia, yhdessä editoidussa Nuori Indiana Jones Seikkailee -jaksossa on useimmiten kaksi alkuperäisen Indiana Jones Junior -TV-sarjan jaksoa yhdistettynä. Toinen boksi ilmestyy 18.12.2007, joka on muuten Kadonneen aarteen metsästäjien Suomen ensi-illan 26-vuotispäivä, ja kolmas löytyy hyllyiltä ensi keväänä. Ensimmäisen boksin hinta liikkunee hieman alle 100 euron kieppeillä.
Paramount Home Entertainment on julkaissut ensimmäisen kuvan Indiana Jones Junior -boksista. Boksin nimi on The Adventures of Young Indiana Jones: Volume One, mikä viittaa siihen että kyseessä on leikellyt VHS-versiot jotka julkaistiin samankaltaisella nimellä. Alkuperäisen TV-sarjan nimihän oli The Young Indiana Jones Chronicles.
TVShowsOnDVD.com-sivuston mukaan Indiana Jones Junior -DVD-bokseissa on yhteensä 12 levyä, eli kun bokseja on kolme niin neljä levyä per boksi. Ekstroina on 100 eri dokumentin lisäksi jotain joita kutsutaan nimillä Revolutions Interactive Game, Interactive Timeline ja Professor Video. Hintaa koko boksitrilogialle tullee noin 90-100 euroa.
Cool Toy Review on julkaissut LEGO-yhtiön virallisen lehdistötiedotteen sivuillaan. Tiedotteen mukaan LEGO on solminut Lucasfilmin kanssa sopimuksen jonka mukaan se valmistaa kahdeksan Indy-elokuviin perustuvaa pakettia. Kolme palikkapakettia kantaa Kadonneen aarteen metsästäjien nimeä, yksi Indiana Jones ja Viimeisen ristiretken ja loput neljä ilmeisesti Indiana Jones 4:n logoa. Ensimmäiset neljä leffalelua julkaistaan tammikuussa 2008 ja loput toukokuussa 2008 juuri ennen Indy 4:n ensi-iltaa. Alkuperäiseen trilogiaan perustuvien lelujen teemat ovat:
Temple Escape
Indy ryöstää kultaisen hedelmällisyyspatsaan väistellen hämähäkkejä, myrkkynuolia ja pyörivää lohkaretta.
Race for the Stolen Treasure
Paketissa on kaksi aavikkoajoneuvoa joilla voi leikkiä Kadonneen aarteen metsästäjien kuorma-autokohtauksen uudelleen.
Adventurebilt Hat Co., Indyfanien perustama hattukauppa joka valmistaa parhaita mahdollisia Indiana Jones -lierihattuja, on saanut aikaan sopimuksen Lucasfilmin kanssa. Adventurebilt toimittaa Indiana Jones 4:ää varten 36 hattua, hatun muotoilu on erilainen kuin aiemmissa elokuvissa mutta hattutukin muoto vastaa Kadonneen aarteen metsästäjien hattua. Adventurebiltin huopahattujen hinnat nousevat ensi kuussa 450 dollariin nykyisestä 250 dollarista, sillä kysyntä räjähtäisi muuten käsiin.
Rick McCallum, Indiana Jones Junior -TV-sarjan tuottaja ja Lucasfilmin pitkäaikainen luottomies, puhui Tosche Stationin kanssa urastaan ja tulevista projekteistaan. Kun kysyttiin Indiana Jones Juniorin DVD-julkaisusta hän sanoi seuraavaa:
Toivomme että ensimmäinen boksi julkaistaan juuri ennen joulua. En ole varma tarkasta päivämäärästä, sillä sen julkaisijana toimii Paramount (ei siis Lucasfilm jolle McCallum työskentelee, toim. huom.). Uusi Star Wars -trilogia on valmis, joten yksi projekteistamme on ollut 94 dokumentin filmaus, jonka pitäisi valmistua tämän kuun loppuun mennessä. Ne liittyvät sarjaan. Boksilla on historiallinen aikajana, joka tempaa katsojan Nuoren Indyn elämään, sekä ällistyttäviä dokumentteja hänen tapaamistaan kuuluisista henkilöistä.
George Lucas osallistui lauantaina Museum of Television and Radio’s William S. Paley Festival -tapahtumaan. Kaksituntisen tapahtuman ensimmäiset kolme neljännestä Lucas puhui tulevasta Indiana Jones Junior -DVD-boksista. Mitään uutta ei tilaisuudessa tullut ilmi. Lucasin mukaan jaksoja putsataan parhaillaan ja niiden kylkiäisiksi kuvataan dokumentteja, niitä kuulemma kaupitellaan ”nykyaikaisen lukion historiankurssin filmeinä”. Lucas toivoo että boksi julkaistaan pian.
Päivitys klo 21:IGN.comilla on vieläkin pidempi raportti tapahtumasta, jossa Lucas muun muassa kertoo DVD-projektia edeltäneistä ongelmista, jotka johtuivat Paramountin nihkeästä suhtautumisesta. Lucas harkitsi jopa Paramountin ostamista ulos ja boksin tarjoamista Warner Brosille tai 20th Century Foxille. Kuulemma 100 tuntia kestävät dokumentit keskittyvät Indyn tapaamiin hahmoihin. Hän myös vahvisti että levyillä olevat versiot ovat aikaisemmin USA:ssa videolla julkaistut leikatut versiot, toisin kuin alun perin TV:stä tulleet ja Suomessakin videolla julkaistut jaksot.
Kenties markkinoiden parhaan Indiana Jones -hatun valmistaja Adventurebilt Hat Co. laajentaa Adventurebilt-brändiä hatuista muihin Indiana Jones -tavaroihin. Ensimmäinen askel on tanskalaisen Jakob Elbæk Edegaard Pedersenin käynnistämä nahkatavaroiden valmistus. Pedersen aikoo valmistaa erilaisia nahkaisia Indy-varusteita huippulaadulla, käytännöllisyydellä ja 30-luvun tekniikoilla. Valikoimaan kuuluvat muun muassa asevyöt, laukun nahkahihnat, ruoskanpitimet ja asekotelot. Kaikki tuotteet ovat täysin kustomoitavissa asiakkaan toiveiden mukaan, hinnoista ei ole vielä tietoa.
Herbert Johnson, alkuperäisen Indiana Jones -hatun valmistaja, on antanut Adventurebilt Hat Co:lle ja Magnoli Clothiersille luvan valmistaa omia, parempia HJ:eitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että HJ-kauppiaiden määrä kasvaa kahdesta neljään, AB:n ja Magnolin tullessa Swaine Adeney Briggin (HJ:n nykyinen omistaja) ja Todd’s Costumesin rinnalle. SAB ja Todd’s Costumes myyvät samaa hattua, mutta Magnolin ja AB:n versiot tulevat olemaan huomattavasti korkealaatuisempia.
Esim. viralliseen versioon verrattuna Adventurebiltin HJ:ssä on sileämpi huopa, parempi vedenkestävyys, parempi perusmuoto (hattu muotoillaan samalla hattutukilla kuin Adventurebilt Deluxe, joka on paras markkinoilla oleva Indy-hattu), lieri leikataan käsin kuten AB Deluxekin, vuori ommellaan käsin kiinni ja hattunauha tulee olemaan tismalleen samaa tavaraa kuin alkuperäinen elokuvahatun nauha. Lisäksi hikinauha ommellaan kiinni pidemmin ompelein, jotta lieri ei repeä irti uudelleentukituksen yhteydessä.
Hatuista tulee yhtä kustomoitavia kuin Adventurebilt Deluxeista, ja hintaa on vain 215 euroa mikä on 10% vähemmän kuin SAB:lla ja 90 euroa vähemmän kuin mitä majavankarvahuopainen AB Deluxe maksaisi. Herbert Johnsonien huopa on tehty kaninkarvasta, kuten lähes kaikki karvahuopaiset hatut. Parhaat, kuten Adventurebiltit, tehdään majavankarvasta joka on huomattavasti kania korkealaatuisempaa.
Alkuperäisen Indiana Jones -nahkatakin valmistajalla Wested Leather Co:lla on parhaillaan vuohennahkavarasto vähissä. Varastossa on vain pieniä nahkoja, jotka eivät ole tarpeeksi isoja Indiana Jones -takin yksiosaiseen takapaneeliin. Vuohennahkaisten takkien tilauksia ei oteta tällä hetkellä vastaan ja kyseisten takkien valmistus jäädytetään kunnes tilanne normalisoituu.
Finnkinon suurissa Helsingin-teattereissa Tennispalatsissa ja Kinopalatsissa on Flipperitutkan mukaan tällä hetkellä Indiana Jones: The Pinball Adventure -flipperi pelattavana. Kinopalatsin sähköfortuna on normaalissa kunnossa, vasemmassa outlanessa on kuulemma pikku vikaa mutta aivan pelattavassa kunnossa. Tennispalatsin kone on korjattu kolme päivää sitten tiistaina 24.10.2006 ja on hyvässä kunnossa.
StarWarsShop.com on ottanut valikoimiinsa ensimmäiset Indiana Jones -tuotteensa sitten verkkokaupan avaamisen. Myyntiin on tullut kuusi Indy-lippalakkia, joista neljässä on messinkinen Indiana Jones -logo ja kahdessa nahkainen lentokonelogo. Lippiksiä voi tilata nyt tilata etukäteen ja ne pannaan postiin heinäkuussa. Lippalakit ovat todennäköisesti ensimmäinen aalto Indiana Jonesin uudessa tulemisessa, johon kuuluvat uusi peli, Indiana Jones 4 ja Kadonneen aarteen metsästäjien ensi-illan 25-vuotispäivä.
Varusteosiota on päivitetty. Hinnat on tarkistettu ja uusi osio avattu, Sekalaisia varusteita. Sieltä löytyy tietoa muun muassa Indyn sytkäristä, laseista ja hanskoista.
Mississippiläisen Steve Delkin omistama hattukauppa Adventurebilt Hat Co. laajenee Eurooppaan. Saksalainen Marc Kitter alkaa myydä niitä Saksasta käsin. Eurooppalaisessa ”Adventurebilt Deluxessa” on laadukkaampi huopa ja hikinauha. Vuori ja nauha ovat tuttua AB laatua. Koska laatu on kasvanut myös hinta noussee hieman, mutta ainakaan ei tarvitse maksaa 5,7% hattuveroa ja 23% arvonlisäveroa. Lisäksi hatun uudelleen muotoon venytys hattutukin avulla tulee helpommaksi ja halvemmaksi meille suomalaisille.
LucasFilm on palkannut itselleen uuden markkinointijohtajan, Joshua Katzin. Katzin tehtäviä tulevat olemaan mm. Indiana Jones 4:sen, Indiana Jones Junior DVD:iden, uuden Indy-pelin sekä Industrial Light & Magicin ja Star Warsin 30-juhlavuoden markkinointi. Katzin mukaan Lucasfilmin täytyy jatkossa laajentaa toiminta-alaansa.
Jeff Nathansonin tekemä uusi Indiana Jones 4:sen käsikirjoitus on valmis mutta George Lucas ei ole vielä lukenut sitä. Hänen mukaansa tuttuja hahmoja voi näkyä uudessa leffassa, mutta vielä ei ole tietoa keitä. Elokuvassa tulee myös olemaan ihmissuhteita seikkailun lisäksi.
Nuoren Indiana Jonesin DVD-boksi on vahvistettu Lucasin toimesta.
Udoiana Raunes -fanipelisarjasta on tulossa kolmas osa, jossa yritetään saada Indiana Jones 4 aikaan. Peli ilmestynee toukokuussa.
Fountain of Youth -fanipelin demo ei ole vieläkään valmis.
Indiana Jones.com kertoo tänään, että salaperäinen Indiana Jones -esine StarWarsShop.comissa on Adventure Kermit -niminen pehmolelu. Hahmo perustuu Muppet Show -lastenohjelmaan.
StarWars.com kertoo, että 10.3.2004 lähtien aloittaa uusi Internetkauppa nimeltä StarWarsShop.com. Tämä liittyy Indyyn siten, että TheForce.net haastatteli Lucas Onlinen johtajaa Paul Ensiä ja hän sanoi, että kauppaan on tulossa myyntiin yksi erittäin hieno, ensi kertaa myynnissä oleva Indiana Jones -esine. Lisäksi meitä suomalaisia kiinnostaa tieto, että kauppa myy myös ulkomaille.
Sain juuri eilen itselleni luonnollista kokoa olevan Indiana Jones DVD-pahviständin. Indy seisoo siinä samassa asennossa kuin yhdessä Tuomion temppelin julisteen kuvassa, ja siinä lukee ”Indiana Jones 4 DVD KOKOELMA” sekä kyljessä on kaikkien levyjen kuvat ja tekstit
digitaalisesti uudelleen masteroitu
elokuvat restauroitu kuva kuvalta
täydellinen 5.1. Surround Sound
bonuslevyllä yli 3 tuntia arkiston aarteita ja dokumentteja
Että tämmöisen sain. Se on ollut helsinkiläisen kauppakeskus Forumin Free Record Shopissa. Ständi on noin 180 senttiä korkea.
Tätä juhlistaakseni on IndyVilleä hieman päivitetty. Elokuvien julisteet ovat uusiutuneet, Indiana Jones 4:sen sivulla on nyt lisää tietoa, infosivulla on lisää tietoa ym.
Noniin, DVD:t tulivat vihdoin, ja nyt lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla: DVD-sivu ja kuvasivu yhtä aikaa! DVD-sivulla on nyt kaikki bonusmateriaali pituuksineen sekä kaikkea muuta infoa levyistä. Lisäksi sivun alareunassa on Emperor’s Tombin ja Infernal Machinen sivuilta tuttu kuvanselaussysteemi. Mukana on 45 kuvaa kaikista kolmesta elokuvasta. Mene heti lukemaan info, katsomaan kuvat ja muista vielä äänestää kysymyksessämme, jos et ole vielä ehtinyt/muistanut.
Indiana Jones -DVD-kokoelma tuli eilen kauppoihin Suomessa. Itse odotan vieläkin omaa kokoelmaani, sillä ensin tilaamassani oli kaksi samaa levyä eikä yhtäkään bonus-levyä. IndyVillen DVD-sivu on tulossa.
Coming Soon! kertoo, että LucasFilm esitteli Indy DVD:itä San Diegon Comic Con International -messuilla. Messuilla kerrottiin muunmuassa, että bonuslevyllä ovat Steven Spielbergin, George Lucasin, Harrison Fordin, Karen Allenin, Kate Capshawn ja muiden henkilöiden haastattelut.
Indiana Jones.com on tiedottanut, että kaikki Indy-leffat julkaistaan marraskuussa DVD:llä. Lisäksi mukaan tulee bonus-levy, jolla on erilaisia lisäherkkuja. Virallisella sivulla on jo traileri.